Fyysinen aktiivisuus vähentää varusmiespalveluksen keskeyttämisriskiä
3.1.2022 08:56:20 EET | Oulun yliopisto | Tiedote

Tiedot selviävät Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan yhteisestä tutkimuksesta, joka toteutettiin osana laajempaa MOPO-hanketta.
Tutkimuksessa olivat mukana kaikki Oulun kaupungin kutsuntatilaisuuksiin vuosina 2012 ja 2013 osallistuneet miehet, joille määrättiin kutsunnoissa palveluskelpoisuusluokka (n = 2547). Miehet vastasivat kutsunnoissa kattavaan terveys- ja elintapakyselyyn, minkä lisäksi he kävivät lääkärintarkastuksessa ja kuntotesteissä. Vapaa-ajan fyysistä aktiivisuutta kartoittavaan kyselyyn vastasi lähes 1400 miestä.
Tutkimus osoitti, että vapaa-ajallaan fyysisesti aktiiviset määrättiin kutsunnoissa todennäköisemmin palveluskelpoisuusluokkaan A. Vähäinen fyysinen aktiivisuus oli merkittävin varusmiespalveluksen siirtämiseen, palveluksesta vapautukseen sekä palveluksen keskeyttämiseen yhteydessä oleva tekijä.
Varusmiespalvelusta edeltävä säännöllinen liikkuminen voi edistää kutsuntaikäisten miesten palveluskelpoisuutta ja vähentää riskiä palveluksen keskeyttämiseen. Tutkimuksessa havaittu korkean painoindeksin ja keskeyttämisen yhteys vahvistaa aiempaa käsitystä nuorten miesten ylipainon ja lihavuuden vaikutuksesta varusmiespalveluksesta suoriutumiseen.
Tutkijoiden mukaan lihavuus ja vähäinen fyysinen aktiivisuus olisi tärkeää tunnistaa viimeistään kutsuntojen yhteydessä ja kohdentaa riskihenkilöille fyysistä aktiivisuutta edistäviä interventioita. Lisäksi tarvitaan lisää tietoa siitä, mikä ylipäätään aktivoi nuoria miehiä liikkumaan.
Tutkimus julkaistiin Liikunta & Tiede -lehdessä.
Tutkimusjulkaisu: Niskanen M, Paananen V, Nurkkala M, Mäntysaari M, Korpelainen R & Pyky R. Fyysisen aktiivisuuden yhteys palveluskelpoisuusluokkaan ja palveluksen keskeyttämiseen – väestöpohjainen kutsuntaikäisten MOPO-tutkimus. Liikunta & Tiede 2021; 58 (5), 102–108.
Linkki julkaisuun: https://www.lts.fi/media/lts_vertaisarvioidut_tutkimusartikkelit/2021/lt_5_2021_102-108.pdf
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miika Niskanen LK, tutkija, Oulun yliopisto
miika.niskanen@student.oulu.fi
puh. 050 570 75 24
Meri RovaViestintäasiantuntija
Tiedeviestintä: lääketiede, biokemia ja molekyylilääketiede
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Muokatulla hiekalla mikromuoveista talteen lähes 100%24.9.2026 07:07:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistossa kehitetty uusi menetelmä tehosta mikromuovien poistoa jätevesistä.
Oulun yliopiston rehtorin tehtävään 19 hakijaa22.9.2026 08:41:35 EEST | Tiedote
Hakuaika Oulun yliopiston rehtorin tehtävään päättyi 21.9.2026, ja rehtoriksi seuraavalle viisivuotiskaudelle haki 19 henkilöä.
Sahatun puun tuttu tuoksu voi olla satojen tuhansien eurojen arvoista21.9.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Monelle tuttu sahatun puun tuoksu sisältää arvokkaita kemianteollisuuden raaka-aineita. Oulun yliopiston tutkimushankkeessa tutkittiin kuusi- ja mäntysahatavaran kuivauksessa haihtuvien yhdisteiden hyödyntämistä ja kaupallista arvoa.
Ytimen avoimet ovet Oulun keskustassa Tutkijoiden yönä18.9.2026 05:53:00 EEST | Kutsu
Oulun keskustassa (Isokatu 32) avautuu Oulun yliopiston oppimis- ja kohtaamistila Ydin lokakuun lopulla 2026. Tutkijoiden yönä perjantaina 25.9.2026 pääset kurkistamaan tilaan ensimmäistä kertaa! Tilan remontti ja varustelu viimeistellään avoimien ovien jälkeen.
Tiede, taide ja teknologia esillä Oulun yliopiston Tutkijoiden yössä17.9.2026 06:28:00 EEST | Tiedote
Koko perheen tiedetapahtumaa Tutkijoiden yötä vietetään Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella ja kasvitieteellisessä puutarhassa perjantaina 25. syyskuuta. Tutkijoiden yössä tuodaan esille tutkijoita ja heidän työtään sekä tieteen merkitystä arjessamme. Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi näkyy ohjelmassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

