Golfkenttien työoloissa puutteita – uusien työntekijöiden perehdys osin heikkoa

Jaa

Työsuojeluviranomainen tarkasti viime vuonna Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueella golfkenttien työoloja. Puutteita havaittiin erityisesti työn vaarojen selvityksessä ja arvioinnissa sekä työntekijöiden perehdytyksessä ja opastuksessa.

”Golfkentillä työskentelee paljon nuoria työntekijöitä, joten perehdytykseen on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Perehdytys edellyttää, että työpaikalla on tunnistettu kaikki työpaikan mahdolliset haitta- ja vaaratekijät. Golfkentillä on sattunut työtapaturmia työvälineiden ja koneiden käytön yhteydessä, muun muassa ruohonleikkurin kanssa”, kertoo ylitarkastaja Sami Kajander Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta.

Työsuojelutarkastuksia tehtiin Etelä-Suomen alueella 37 golfkentällä. Työn vaarojen selvitys ja arviointi oli kokonaan tekemättä 21 golfkentällä. Työntekijöiden perehdytyksen ja opastuksen puutteiden korjaamista varten annettiin toimintaohje kymmenellä tarkastuksella.

Huomauttamista oli myös golfkentillä käytettävissä työvälineissä. ”Esimerkiksi työpaikalla käytettävistä koneista tai laitteista saattoi puuttua asianmukaiset suojat sekä niiden työntekijän terveydelle aiheuttamaa vaaraa ei ollut osattu tunnistaa ja arvioida”, tarkentaa ylitarkastaja Sami Kajander.

Muut puutteet liittyivät muun muassa työpaikan työsuojelun yhteistoimintaan, työterveyshuollon työpaikkaselvityksiin, työtapaturmien torjuntaan sekä kemikaalien säilytykseen ja varastointiin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ylitarkastaja Sami Kajander, p. 0295 016 491, etunimi.sukunimi@avi.fi
Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue

Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Pohteen alueella7.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (Pohde) kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2024. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakkaat eivät ole päässeet hoitoon ns. hoitotakuuajan puitteissa. Aluehallintovirasto jatkaa Pohteen hoitoon pääsyn määräaikojen valvontaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye