Google osaksi markkinoinnin itsesääntelyjärjestelmää
16.10.2020 10:56:11 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Globaalisti yli 50 prosenttia kaikista markkinointi-investoinneista käytetään nykyään digitaalisessa toimintaympäristössä. Markkinoinnin alan toimijoille on elintärkeää, että kuluttaja voi luottaa myös digitaalisessa ympäristössä kohtaamaansa markkinointiin.
“Googlen liittyminen EASA:n verkostoon on merkittävä osoitus halusta sitoutua edistämään vastuullista markkinointia. Hienoa, että näin iso ja merkittävä toimija on nyt mukana itsesääntelyn kentällä”, sanoo Keskuskauppakamarin markkinointioikeudellisten asioiden pääsihteeri Paula Paloranta.
EASA on markkinoinnin alan itsesääntelyä edistävä organisaatio, jossa ovat mukana alan yritykset, järjestöt ja 28 eurooppalaista itsesääntelytoimijaa, kuten mainonnan eettinen neuvosto ja liiketapalautakunta. Neuvoston tehtävänä on antaa lausuntoja markkinoinnin hyvän tavan mukaisuudesta Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) markkinointisäännöt huomioiden. Keskuskauppakamarin liiketapalautakunta antaa puolestaan lausuntoja yritysten välisissä kiistoissa siitä, onko tietty menettely hyvän liiketavan vastainen tai muutoin sopimaton.
”On tärkeää, että yritykset tuntevat markkinoinnin pelisäännöt. Markkinoinnin on oltava uskottavaa myös verkossa. Itsesääntelyn avulla yritykset saavat nopeita ratkaisuja ohjenuorakseen nopeasti muuttuvassa digitaalisessa ympäristössä”, Paloranta sanoo.
---------------------------------------------------------
Mainonnan eettinen neuvosto antaa lausuntoja markkinoinnin hyvän tavan mukaisuudesta ottaen huomioon Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) markkinointisäännöt. Lisäksi markkinointia suunnitteleva taho voi pyytää ennakkolausuntoa menettelystään. Neuvoston toiminnasta vastaavat Mainonnan Neuvottelukunta ja Keskuskauppakamari. Lausunnot ovat julkisia.
Lue lisää: https://kauppakamari.fi/palvelut/mainonnan-eettinen-neuvosto/
Keskuskauppakamarin liiketapalautakunta antaa pyynnöstä lausuntoja siitä, onko elinkeinotoiminnassa tehty toimenpide hyvän liiketavan vastainen tai muutoin sopimaton. Liiketapalautakunta käsittelee muun muassa harhaanjohtavaa ja vertailevaa markkinointia, toisen yrityksen maineen ja tunnettuuden hyväksikäyttöä, kilpailijan halventamista sekä jäljittelyä koskevia asioita. Lausunnot ovat luottamuksellisia. Lautakunnalta voi pyytää myös ennakkolausuntoa.
Lue lisää: https://kauppakamari.fi/palvelut/liiketapalautakunta/
European Advertising Standards Alliance: https://www.easa-alliance.org/about-easa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula PalorantaPääsihteeri, markkinointioikeudelliset asiat
Puh:09 4242 6212paula.paloranta@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Yhteisöveron alentaminen mahdollistaa kasvun – ”Hyvän kierre syntyy, kun yritykset uskaltavat kasvaa”22.9.2026 09:36:46 EEST | Tiedote
Yhteisöveron alentaminen on yksi tehokkaimmista tavoista vahvistaa Suomen talouskasvua, lisätä investointeja ja parantaa kilpailukykyä kansainvälisessä kilpailussa.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Työmarkkinoilta vihdoin valonpilkahduksia – ”On syytä juhlia”22.9.2026 08:52:52 EEST | Tiedote
Suomen työmarkkinoilta saatiin aamulla pitkästä aikaa myönteisempiä uutisia.
Kauppakamarien vientikysely: Kaksi kolmesta vientiyrityksestä uskoo vientinsä kasvavan – “Yritysten kansainvälistyminen ratkaisee Suomen kasvun ja menestymisen”16.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Päänvaivaa aiheuttavat kuitenkin kohonneet kustannukset sekä presidentti Trumpin hallintoon liittyvät epävarmuudet, selviää kauppakamarien vientikyselystä.
Keskuskauppakamari: Vuoden kauppakamariksi Turun kauppakamari11.9.2026 10:21:36 EEST | Tiedote
Vuoden kauppakamari ja Vuoden kauppakamarilainen palkittiin 9.–10. syyskuuta järjestetyillä kauppakamaripäivillä Oulussa.
Kauppakamarikysely: Suomalaisnuorten osaamistason lasku voi romahduttaa yritysten kasvuhaaveet – ”Pisa-syöksy ei ole vain koulun ongelma”8.9.2026 11:10:28 EEST | Tiedote
Yli 80 prosenttia kauppakamarien kyselyyn vastanneista yrityksistä näkee jo nyt kilpailukykyään haastavan eniten nuorten osaamistaso ja valmiudet. Kyselyyn vastasi lähes 900 yritystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme