Grannenfelt Finance Oy

Grannenfelt Finance Oy vahvistaa kilpailukykyään EU-rahoituksen palveluissa Inspiralia-ryhmän yhteistyöllä

Jaa

Grannenfelt Finance Oy ja Inspiralia-ryhmä ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka kautta Grannenfelt Finance edustaa Inspiralia-ryhmän palveluita Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Kumppanuus on harppaus Grannenfelt Financen EU-rahoituksen palveluiden kilpailukykyyn ja yrityksen kansainvälistymisen ensimmäinen askel.

Grannenfelt vahvistaa asemaansa EU-rahoituksen asiantuntijana Inspiralia-yhteistyön myötä.
Grannenfelt vahvistaa asemaansa EU-rahoituksen asiantuntijana Inspiralia-yhteistyön myötä.


Inspiralia-ryhmä on Euroopan johtavia tuotekehityksen ja innovaatioiden konsultointi- sekä EU-avustushakemusten neuvonantoyrityksiä.

EU-avustusten rahoitusmahdollisuudet kasvavat merkittävästi EU:n uudella Horisontti Eurooppa 2021–2027 -ohjelmakaudella. Ohjelmakaudella tullaan jakamaan yli 80 miljardia euroa tutkimukseen, tuotekehitykseen ja innovaatioihin. EU:n tavoitteena on edistää talouskasvua, digitalisaatiota, ympäristötavoitteita, ennakoivaa terveyttä ja uuden teknologian kehittämistä.

Horisontti Eurooppa -kaudella Grannenfelt Finance haluaa tarjota vahvan ja kyvykkään Horisontti Eurooppa -neuvonantoratkaisun suomalaisten yritysten käyttöön.

”Grannenfelt Finance on jo pidempään etsinyt sopivaa liiketoimintamallia, jonka myötä voimme palvella yritysasiakkaittemme EU-avustusten hakemista kilpailukykyisesti. Yhteistyöllä Inspiralia-ryhmän kanssa Grannenfelt Financen nykyiset ja uudet asiakkaat saavat käyttöönsä EU:n uuden ohjelmakauden kaikki avustusrahoitusmahdollisuudet”, Grannenfelt Financen toimitusjohtaja Pasi Kämäri kertoo.

Synerginen yhteistyö Inspiralia-ryhmän kanssa sopii erittäin hyvin rahoituksen erikoisosaajan, Grannenfelt Financen palveluvalikoimaan. Yhtiö on perustamisestaan lähtien toiminut monipuolisesti eri rahoitusinstrumenttien parissa ja noussut viidessä vuodessa yhdeksi Suomen johtavista EU-rahoituksen neuvoantajista. Nyt tehdyllä yhteistyösopimuksella halutaan tukea yrityksiä ja tutkimuslaitoksia entistä vahvemmin EU-avustusten hakemisessa niin Suomessa, Ruotsissa kuin Virossakin.

Inspiralia-ryhmän kumppanuus on Grannenfelt Financen ensimmäinen kansainvälistymisen askel. Yhtiö tulee tekemään strategista yhteistyötä mm. itävaltalaisen pääomasijoittajayhtiön m27:n kanssa tarjoamalla heidän palveluitaan Suomessa. Tämä luo merkittävän mahdollisuuden suomalaisille yrityksille saavuttaa Keski-Euroopan sijoittajia osana Grannenfelt Finance palveluita. Yhteistyön myötä Grannenfelt Finance vahvistaa kykyään tarjota kattavasti EU-avustusmuotoiseen rahoitukseen liittyviä liiketoiminnan kehittämispalveluita ja EU-avustusten hakemusprosessipalveluita.

”Olemme iloisia, että Grannenfelt Finance ja Inspiralia ryhmän ajatusmaailmat kohtasivat erinomaisesti ja olemme vakuuttuneita, että yhteistyön myötä sekä pk-yritykset että suuryritykset tulevat onnistumaan entistä paremmin Horisontti Eurooppa 2021-2027 -rahoituksessa”, Pasi Kämäri toteaa.

Grannenfelt Finance Oy

Grannenfelt Finance on vuonna 2015 perustettu riippumaton pk- ja kasvuyritysten rahoitusratkaisuiden erikoisosaaja. Tuemme ja autamme kasvavien yritysten menestystä ja uudistamme rahoitusalan toimintamalleja toiminta- ja kilpailuympäristön muuttuessa ennennäkemättömällä vauhdilla. Tämän me toteutamme toimimalla pk- ja kasvuyritysten rahoitusratkaisujen ja rahoitusalan instituutioiden neuvonantajana.

Asiakasyrityksiämme autamme laaja-alaisesti niin velkainstrumenttien, oman pääoman kuin erilaisten tukihakemuksienkin kanssa. Erityisen hyvin meidät tunnetaan EU-rahoituksen asiantuntijana ja Euroopan Investointipankin suorasta rahoitusosaamisesta. Olemme järjestäneet yritys- ja finanssiasiakkaillemme lähes 300 milj. € suoria lainoja tai takausfasiliteetteja.

Rahoitusalan instituutioita autamme optimoimaan taseen tuottavuutta yhä kasvavan regulaation maailmassa, hyödyntämällä täysimääräisesti Euroopan Investointipankin ja Euroopan Investointirahaston riskinjako- ja arvopaperistamisohjelmia.

Grannenfelt Finance on osa AIM Capital Group -konsernia, jonka alla toimii myös vaihtoehtoisiin sijoitukseen erikoistunut rahastoyhtiö AIM Capital Oy.

 

Inspiralia Ryhmä (www.inspiralia.com)

Inspiralialla on neljä päämarkkina-aluetta: Pohjoismaat, Etelä-Eurooppa, Länsi-Eurooppa ja Keski-Eurooppa. Inspiralia ryhmän pohjoismaisena edustajana toimii Islantilainen Evris ehf.

Inspiralia-ryhmän emoyhtiö on perustettu jo vuonna 1946. Inspiralia-brändi luotiin vuonna 2012 ja yhtiö aloitti Länsi-Euroopassa toimimisen. Vuonna 2018 Inspiralia-ryhmä laajeni Yhdysvaltoihin ja Iso-Britanniaan, joissa Inspiralialla on nykyään pääkonttorit. Inspiralia-yhtiö on yksi Euroopan johtavia liiketoiminnan kehittäjiä ja tarjoavat n. 360 palvelukokonaisuutta palvelukonseptoinnista ja teknologian kehittämisestä aina palveluiden lanseeraukseen. Inspiralia-ryhmä on erikoistunut avustusmuotoisen rahoituksen hakemiseen. Inspiralian kautta on haettavissa EU-avustuksia, USA-avustuksia ja UK-avustuksia.

Inspiralia-ryhmä eri toimialojen yrityksiä mm. teknologiateollisuus, automaatiot, terveydenhuolto, maanviljelys, digitalisaatio, ohjelmistoyritykset, energiateollisuus, uusiutuva energia. Inspiralian pääkonttori sijaitsee Madridissa ja Inspiralian palveluita on saatavilla yli 30 maassa. Inspiralian asiakaskannasssa on yli 12.000 asiakasta ja töissä on yli 150 ihmistä, joista yli 20 % on tohtoritutkinto.

Inspiralia-ryhmän tytäryhtiöitä ovat m27, Fen Technolgy ja Toro Ventures.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Grannenfelt vahvistaa asemaansa EU-rahoituksen asiantuntijana Inspiralia-yhteistyön myötä.
Grannenfelt vahvistaa asemaansa EU-rahoituksen asiantuntijana Inspiralia-yhteistyön myötä.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Grannenfelt Finance Oy
Grannenfelt Finance Oy
Salomonkatu 17 A
00100 HELSINKI

https://www.grannenfeltfinance.fi

Grannenfelt Finance Oy

Grannenfelt Finance on vuonna 2015 perustettu riippumaton pk- ja kasvuyritysten rahoitusratkaisuiden erikoisosaaja. Tuemme ja autamme kasvavien yritysten menestystä ja uudistamme rahoitusalan toimintamalleja toiminta- ja kilpailuympäristön muuttuessa ennennäkemättömällä vauhdilla. Tämän me toteutamme toimimalla pk- ja kasvuyritysten rahoitusratkaisujen ja rahoitusalan instituutioiden neuvonantajana.

Asiakasyrityksiämme autamme laaja-alaisesti niin velkainstrumenttien, oman pääoman kuin erilaisten tukihakemuksienkin kanssa. Erityisen hyvin meidät tunnetaan EU-rahoituksen asiantuntijana ja Euroopan Investointipankin suorasta rahoitusosaamisesta. Olemme järjestäneet yritys- ja finanssiasiakkaillemme lähes 300 milj. € suoria lainoja tai takausfasiliteetteja.

Rahoitusalan instituutioita autamme optimoimaan taseen tuottavuutta yhä kasvavan regulaation maailmassa, hyödyntämällä täysimääräisesti Euroopan Investointipankin ja Euroopan Investointirahaston riskinjako- ja arvopaperistamisohjelmia.

Grannenfelt Finance on osa AIM Capital Group -konsernia, jonka alla toimii myös vaihtoehtoisiin sijoitukseen erikoistunut rahastoyhtiö AIM Capital Oy.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Grannenfelt Finance Oy

Grannenfelt Finance vahvistaa toimintaansa EU:n tarjoamissa rahoitusmahdollisuuksissa20.3.2019 13:00:00 EET | Tiedote

Pk-yritykset ovat Suomen talouden ja yhteiskunnan selkäranka. Yritysten kasvu ja kansainvälistyminen edellyttävät toimivia rahoitusmarkkinoita talouden suhdanteista riippumatta. Rahoitusmarkkinoiden eri toimijoiden yhteisenä tavoitteena tulee olla pullonkaulojen poistaminen pk-yritysten rahoituksen mahdollisuuksista #suominousuun -hengessä. Tässä työssä rahoitusmarkkinoiden toimijat eivät saa epäonnistua, vaan kaikki mahdollisuudet toimivien markkinoiden ylläpitämiseksi on hyödynnettävä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme