Haaga-Helia ammattikorkeakoulu uudisti verkkosivustonsa
17.11.2020 10:49:47 EET | Haaga-Helia ammattikorkeakoulu | Tiedote
Suurin osa sivustolla kävijöistä etsii itselleen uutta koulutusta: tutkintoa, avoimen ammattikorkeakoulun opintoja, täydennyskoulutusta tai yksittäisiä kursseja.
- Haluamme auttaa kaikkia, joilla on halua kouluttautua tai jopa suunnata kokonaan uudelle uralle, sanoo Haaga-Helian viestintäpäällikkö Ari Nevalainen.
Opiskelijoiden lisäksi tärkeitä kävijäryhmiä ovat yrityskumppanit, rahoittajat ja Haaga-Helian tutkimustoiminnasta kiinnostuneet. Verkkosivuilla onkin parhaimmillaan miltei 300 000 käyntiä kuukaudessa.
- Kun puhutaan vuosittaisista käyntimääristä, puhutaan miljoonista. Sillä on valtava merkitys, millaiset sivut meillä on ja miten ne toimivat, Nevalainen muistuttaa.
Yhä useampi sivustolla kävijä käyttää mobiililaitetta, ja heidän määränsä ennustetaan kasvavan. Sivujen on siis toimittava moitteettomasti kaikilla mahdollisilla päätelaitteilla.
- Käyttäjälähtöisyys, saavutettavuus ja responsiivisuus ovat olleet ohjenuoriamme uudistuksessa, toteaa digitaalisen viestinnän asiantuntija Marja Luokomaa.
Osa koko ammattikorkeakoulun uudistumista
Verkkosivu-uudistus on osa Haaga-Helian syvempää uusiutumista. Haaga-Heliassa valmistellaan kaikkia koulutuksia koskevaa koulutusuudistusta, ja vuodesta 2021 alkaen ovat voimassa sekä uusi strategia että uusi organisaatiomalli.
Uudessa strategiassa korostetaan yhdessä tekemistä. Myös organisaatiouudistuksessa on pyritty siihen, että asioita tehdään aidosti yhdessä, jolloin esimerkiksi yksikkörajat eivät ohjaa tekemistä.
Verkkosivu-uudistus on ollut konkreettinen esimerkki tästä. Haaga-Helian henkilökunnasta on koottu sivuston päivittäjien joukko, joka on ollut mukana luomassa uutta sivustoa ja tulee olemaan mukana sivuston kehittämisessä sekä arkisessa päivitystyössä. Myös opiskelijoita on kuultu sivustoa suunniteltaessa.
- Paitsi että muutimme sivut, muutimme myös tavan tehdä sivuja. Vastuu verkkosivuston toimivuudesta ei ole vain viestinnässä vaan sitä on jaettu isommalle joukolle, Luokomaa toteaa.
Kumppaneina sivuston toteutuksessa ovat olleet North Patrol Oy ja Exove Oy.
Uuteen sivustoon voi tutustua täällä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ari NevalainenViestintäpäällikkö
Puh:040 4887 008ari.nevalainen@haaga-helia.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Haaga-Helian Porvoon kampuksella käynnistyy uusi logistiikan ja kestävän liiketoiminnan koulutus12.3.2026 11:08:06 EET | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulun liiketalouden tradenomitutkinnossa Porvoossa käynnistyy ensi syksynä uusi logistiikan ja kestävän liiketoiminnan suuntautuminen. Suuntautuminen vahvistaa Porvoon ja Itä-Uudenmaan alueen logistiikkaosaamista ja koulutusta.
Kutsu: Haaga-Helian Porvoon kampuksella käynnistyy uusi logistiikan ja kestävän liiketoiminnan koulutus17.2.2026 10:21:29 EET | Kutsu
Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Porvoon kampuksella käynnistyy ensi syksynä Itä-Uudenmaan yritysten tarpeiden ja toiveiden mukaan räätälöity uusi logistiikan koulutus.
Haaga-Helia mukana Matkamessuilla 15.–18.1.202615.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Haaga-Helia osallistuu Matkamessuille 2026 esittelemällä restonomikoulutuksia ja yhteistyömahdollisuuksia. Nostamme esiin myös ajankohtaisia tutkimustuloksia ja kerromme, miten lisäämme tietoisuutta suomalaisesta ruoasta kansainväliselläkin tasolla.
Finnish AI Region jatkaa toiselle kaudelle – EU myönsi huippupisteet13.1.2026 11:46:50 EET | Tiedote
Finnish AI Region -innovaatiokeskittymä (FAIR) on valittu jatkamaan toimintaansa toiselle kaudelle erinomaisin arvosanoin. Euroopan unionin myöntämä jatkorahoitus mahdollistaa sen palveluiden laajentamisen uusille osa-alueille.
Kevään ensimmäinen yhteishaku alkoi – Haaga-Heliaan voi hakea englanninkielisiin koulutuksiin ja opettajaopintoihin7.1.2026 15:44:27 EET | Tiedote
Kevään ensimmäinen yhteishaku ja erillishaku ammatilliseen opettajankoulutukseen ovat käynnissä 7.–21.1.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
