Haaga-Helia ratkaisemaan maailmanperintökohteiden kuormitusongelmia tekoälyn avulla

Horisontti Eurooppa on EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma, joka tukee tutkimusta ja innovointia Euroopassa kaikkiaan 95 miljardilla eurolla vuosina 2021–2027. Yksi rahoituksen saaneista hankkeista on CULTURATI, jossa Haaga-Helia on mukana yhdessä Porvoon kaupungin kanssa. CULTURATI sai yhteensä 3,1 miljoonan euron rahoituksen, ja sitä koordinoi Bilken University.
Maailmanperintökohteiden kuormitus on kestämättömällä pohjalla. Niissä kaivataan kipeästi ratkaisuja siihen, miten niitä voidaan suojella liian suurilta ihmismääriltä. Kohteissa käy ihmisiä enemmän kuin mitä alueen ympäristö kestäisi. CULTURATI-hanke syntyi tähän tarpeeseen.
Tekoälyn avulla vähennetään kulttuuriperintökohteiden kuormitusta
Hankkeessa rakennetaan tekoälyä, paikkatietoa ja beacon-teknologiaa hyödyntävä järjestelmä, jonka avulla maailmanperintökohteiden kuormitusta voidaan jakaa ohjaamalla ihmisiä algoritmien avulla pois ruuhkapisteistä.
Järjestelmä kehitetään ja testataan ensin Rahmi M. Koçissa Istanbulissa ja sitten Ankaran Citadelin turistialueella Turkissa. Ratkaisua jatkokehitetään ja testataan Blenheim Palacessa Oxfordissa, minkä jälkeen Haaga-Helia testaa järjestelmää Porvoon vanhassa kaupungissa. Testituloksia ja ratkaisua voidaan kuitenkin nopeasti testata myös muualla.
Kulttuuri näkyväksi ja esiin museoiden arkistoista
Toinen ajankohtainen haaste on hiljaisen kulttuuriperinnön säilyttäminen. Maailmassa kulkee valtava määrä kulttuuriperintöä kirjoittamattomana ihmisten välillä ja piilossa museoiden arkistoissa.
Hankkeen toisena päätavoitteena onkin herättää tämä hiljainen kulttuurinen pääoma eloon, näkyväksi ja kiinnostavaksi monitieteellisellä kansainvälisellä yhteistyöllä.
Lisätietoa CULTURATI-hankkeesta
Haaga-Helia on ensimmäistä kertaa mukana Horisontti Eurooppa -puiteohjelman rahoittamassa hankkeessa.
Suomen osuus rahoituksesta on 3,1 miljoonaa euroa, josta Haaga-Helian ja yhteistyökumppani Porvoon osuus yhteensä on hieman yli 400 000 € (404 186,25 €). Suomen toteutusosuus alkaa keväällä 2024.
Hankekonsortiossa on jäseniä Suomen lisäksi Turkista, Saksasta, Italiasta, Espanjasta, Isosta-Britanniasta.
Mukana ovat seuraavat organisaatiot: Bilkent University (koordinaattori), Haaga-Helia, Porvoon kaupunki, Rahmi M. Koç Museums (Turkki), Oktem Serdar Vural (Turkki), Universita Degli Studi di Foggia (Italia), IOTIQ GmbH (Saksa), Nimbeo Estrategia e Innovacion Sl (Espanja), Universidad Carlos III de Madrid (Espanja), Ankara Governorship (Turkki), Meridaunia Soc. Cons. Arl (Italia), Touch TD Ltd. (Iso-Britannia), Oxford Brookes University (Iso-Britannia) ja Blenheim Palace Heritage Foundation (Iso-Britannia).
Yhteyshenkilöt
Mário Passos Ascenção, yliopettaja, Haaga-Helia, puh. 029 447 1195, MarioPassos.Ascencao@haaga-helia.fi
Pasi Tuominen, lehtori, Haaga-Helia, puh. 029 447 1466, Pasi.Tuominen@haaga-helia.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Koulutamme liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkimme ja kehitämme näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietojenkäsittely, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, journalismin koulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus.
Meille on tärkeää, että opiskelijoillamme on heti valmistuttuaan vahvat siteet työelämään. Panostamme toiminnassamme yrittäjyyteen, yhteistyöhön, innovatiivisuuteen ja kansainvälisyyteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Kertomuksia kestävästä elämästä -teoksessa etsitään motivaatiota ja sitoutumista vastuullisiin valintoihin ja hyvinvointiin1.6.2023 13:20:00 EEST | Tiedote
Keskustelukirja nivoo yhteen tutkimustietoa ja esimerkkitarinoita siitä, mikä saa ihmiset, yhteisöt ja yritykset tavoittelemaan kestävämpää elämää ja sitoutumaan vastuullisiin valintoihin. Kirjan haastatteluissa ääneen pääsevät yritysten, kansalaisyhteiskunnan, tieteen ja taiteen tunnetut edustajat.
Ajan ja paikan mosaiikkeja – uusi teos kutsuu tutkimusmatkalle kaupunkikulttuuriin30.5.2023 14:34:38 EEST | Tiedote
Ajan ja paikan mosaiikkeja -esseekokoelma kutsuu lukijansa kirjalliselle ja elämykselliselle matkalle menneeseen, nykyaikaan ja tulevaan. Kirja on suunnattu (nyky)kulttuurin sekä matkailu- ja kaupunkitutkimuksen tutkijoille, opettajille ja asiantuntijoille.
Haaga-Helia sai laatuleiman Kansalliselta koulutuksen arviointikeskukselta Karvilta26.5.2023 14:40:28 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu läpäisi kansainvälisen auditointiryhmän suorittaman kolmannen auditointikierroksen arvioinnin ja sai laatuleiman kuudeksi vuodeksi.
Kryptovaluuttojen käyttö yleistyy luksusmatkailussa nopeasti24.5.2023 14:09:28 EEST | Blogi
Yhä useampi luksusmatkailija haluaa käyttää kryptovaluuttaa matkansa ja muiden ostostensa maksamiseen. Matkailu- ja elämyspalvelutuottajien kannattaa olla varautuneita ottamaan uusi maksutapa käyttöön tarvittaessa pikaisestikin.
Haaga-Helian Tehoa tekoälystä pk-yrityksille! -yritysopas julki toukokuun tekoälytapahtumassa23.5.2023 17:00:00 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu julkaisi tiistaina 23.5.2023 maksuttoman Tehoa tekoälystä pk-yrityksille! -yritysoppaan. Oppaan tavoite on edistää uusien sisäisten liikeprosessien innovointia ja tekoälyn käyttöönottoa pk-yrityksissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme