Haaga-Helialla vahva kehittämisen vuosi 2021
Haaga-Helian vuosikertomuksesta 2021 selviää, että koronapandemian tuomista haasteista huolimatta valmistumismäärissä onnistuttiin viime vuonna odotettua paremmin. Esimerkiksi tradenomikoulutuksissa päädyttiin ennätyksellisiin valmistumislukuihin.
Myös avoimessa ammattikorkeakoulussa oli ennätysmäärä osallistujia viime vuonna. Jatkuva oppiminen on noussut tärkeäksi painopisteeksi AMK-tutkintojen rinnalle.
– Suoriuduimme olosuhteisiin nähden erinomaisesti ja saavutimme asettamamme akateemiset tavoitteet. Vuoden 2021 akateemiset tulokset olivat kautta aikojen parhaat. Myös taloudellinen tuloksemme oli budjetoitua parempi. Uskomme kovaan työhön, vahvaan yhteiseen tekemiseen sekä rohkeisiin kokeiluihin, kertoo Haaga-Helian rehtori Teemu Kokko.
Haaga-Helian AMK-koulutukset uudistuivat
Koulutuksien osalta 2021 oli vahva kehittämisen vuosi. Toimintavuoden aikana Haaga-Helia uudisti AMK-koulutuksiaan niin, että opiskelu on entistä joustavampaa ja henkilökohtaisempaa.
Ensimmäiset uuden opetussuunnitelman mukaan opiskelevat aloittivat opintonsa syksyllä 2021. Uudistus toi Haaga-Heliaan uudet selkeät hakukohteet, kaikille tutkinnoille yhteisen opetussuunnitelman sekä yksilölliset opintopolut.
Vaikka Haaga-Helian kaupallinen ja kansainvälinen toiminta kärsi viime vuonna edelleen pandemiasta, TKI-työssä onnistuttiin jopa odotettua paremmin. Kestävää kehitystä ja digitalisaatiota edistävät hankkeet korostuivat hankeportfoliossa.
Myös korkeakoulupedagogiikka vahvisti asemaansa Haaga-Helian profiilialueena.
Haaga-Helia panosti vahvasti hyvinvoinnin kehittämiseen
Hybridimallissa työskentely ja opiskelu oli haaste osalle Haaga-Helian asiantuntijoita sekä opiskelijoita. Vuoden aikana Haaga-Helia panostikin vahvasti hyvinvoinnin kehittämiseen. Resursseja ohjattiin erityisesti ohjaukseen sekä opiskelijoiden tukemiseen. Henkilöstön tueksi Haaga-Helia järjesti digipedagogiikan mentoritoimintaa.
Haaga-Helian toiminnassa korostui yhä enemmän työ vastuullisuuden ja kestävän tulevaisuuden eteen. Käytännön työ näkyi paitsi hyvinvoinnin kehittämisenä korkeakouluyhteisössä myös tutkimus- ja kehittämistoiminnassa.
Pyrkimyksissä hiilineutraalin Haaga-Helian eteen on jatkettu kohti konkreettisia käytännön toimia. Oman toiminnan hiilijalanjäljen laskeminen on ollut yksi työn osa-alue. Strategiamme mukaisesti huomioimme vastuullisuuden myös opintosuunnitelmissamme.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ari NevalainenViestintäpäällikkö
Puh:040 4887 008ari.nevalainen@haaga-helia.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Koulutamme liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkimme ja kehitämme näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietojenkäsittely, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, journalismin koulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus.
Meille on tärkeää, että opiskelijoillamme on heti valmistuttuaan vahvat siteet työelämään. Panostamme toiminnassamme yrittäjyyteen, yhteistyöhön, innovatiivisuuteen ja kansainvälisyyteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Ohjattu saunaseremonia tuo kulttuurin ja hyvinvoinnin matkailijoiden ulottuville12.12.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Sauna voi olla paljon muutakin kuin perinteiset lämpimät löylyt – rohkeasti kehitetyt elämykset voivat auttaa erottumaan kilpailussa, työllistää ja kasvattaa matkailutuloja.
Haaga-Helian koulutukselle arvostettu kansainvälinen akkreditointi3.12.2025 09:24:35 EET | Tiedote
International Business -koulutus (BBA) on ensimmäinen EFMD:n ohjelmatasoisen akkreditoinnin saanut koulutus pääkaupunkiseudulla.
Keskustasta lentoon – sähköinen lentäminen haastaa liikkumisen rajat27.11.2025 11:09:00 EET | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulun hanke tuo rohkean vision lähelle Helsingin keskustaa. Sähköisen liikenteen lentopaikka voi tulevaisuudessa tukea kestävää liikkumista ja vahvistaa alueen vetovoimaa. Samaan aikaan kilpailu tulevaisuuden ilmailuratkaisuista kiihtyy – pysyykö Suomi mukana maailmanlaajuisessa kilpailussa?
Kuuloimplantin poistopyyntö valintakokeessa johti ohjeistuksen uudistamiseen – Haaga-Helia sai apulaisoikeuskanslerilta kiitosta nopeista korjaavista toimista10.11.2025 14:44:13 EET | Tiedote
Median kesäkuussa 2024 julkaisemissa uutisissa käsiteltiin tapausta, jossa Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa järjestetyssä AMK-valintakokeessa hakijaa pyydettiin poistamaan kuuloimplanttinsa kesken kokeen (esim. Helsingin Sanomat 10.6.2024, Iltalehti 14.6.2024).
Tutkimus: Luonnonkaunis ja rauhallinen itäisen Uudenmaan saaristo on monille matkailijoille tuntematon9.10.2025 15:19:58 EEST | Tiedote
Itäisen Uudenmaan saaristomatkailijoihin keskittynyt tutkimus tuo esiin, että alue herättää matkailijoissa vahvoja mielikuvia luonnonkauneudesta ja rauhasta – mutta tunnettuudessa on parannettavaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
