Haaga-Helian vuosi 2022 oli paluu normaaliin – koulutusten vetovoima kasvoi kansainvälisesti

Haaga-Helia ammattikorkeakoulun vuosikertomuksessa tarkastellaan viime vuotta koulutusten, tutkimuksen ja kehittämisen sekä kaupallisen ja kansainvälisen toiminnan näkökulmista. Vuosikertomus sisältää myös henkilöstön ja opiskelijoiden katsaukset sekä tärkeimmät avainluvut.
– Vuoden 2022 ajan jatkoimme määrätietoisesti oman strategiamme toteuttamista. Paluu uuteen normaaliin haastoi korkeakouluyhteisöämme tarjoten samalla mahdollisuuksia tehdä asioita toisin ja entistä paremmin. Sota Ukrainassa muutti turvallisuusrakenteita Euroopassa aiheuttaen varautumistoimia myös koulutussektorilla, luonnehtii Haaga-Helian rehtori ja toimitusjohtaja Minna Hiillos.
IT-ala kiinnosti kansainvälisesti, valmistumisluvut kasvavat tasaisesti
Viime vuoden ilonaiheena oli monien Haaga-Helian koulutusten kasvanut suosio. Hakemuksia syksyn yhteishaun koulutuksiin tuli yhteensä 38 000. Englanninkielisten AMK-koulutusten kärkipaikkaa piti tietojenkäsittelyn tradenomin koulutusta vastaava Business Information Technology, johon tuli hakemuksia ympäri maailmaa yhteensä yli 7000.
– On hienoa nähdä, että Haaga-Helia kiinnostaa hakijoita sekä Suomessa että ulkomailla. Olimme syksyn 2022 yhteishaussa Suomen suosituin korkeakoulu, ja kansainvälisesti vetovoima kasvoi ennätyksellisen korkealle Hakijaluvut syksyn yhteishaun koulutuksiin nelinkertaistuivat edellisen syksyn yhteishakuun verrattuna, iloitsee Hiillos.
Koronan vaikutus näkyi monien korkeakoulujen tapaan myös Haaga-Heliassa valmistuneiden määrissä. Toisaalta monissa Haaga-Helian koulutuksissa viime vuoden valmistumisluvut jopa ylittivät tavoitteet. Esimerkiksi tietojenkäsittelyn tradenomit ovat valmistuneet melko hyvin ja valmistumisluvut ovat vuosi vuodelta kasvaneet tasaisesti. Tänä vuonna IT-tradenomeista 64 prosenttia valmistui tavoiteajassa.
TKI ja kansainvälisyys vahvistivat asemiaan
Haaga-Helian tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta otti merkittäviä askeleita usealla mittarilla vuonna 2022. Ulkoisesti rahoitettu hanketoiminta ylsi erinomaiseen tulokseen. Ulkoisen tuloutetun TKI-rahoituksen määrä oli viime vuonna 4 398 180 euroa.
– Haaga-Helian vuoden 2022 ulkoinen TKI-rahoitus kasvoi 57 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Lisäksi on erityisen ilahduttavaa, että yhä useampi haagahelialainen oli mukana TKI-toiminnassa. Tämä näkyi myös julkaisutoiminnassamme. Haaga-Heliassa tuotettiin viime vuoden aikana yli tuhat julkaisua, mukaan lukien kymmeniä vertaisarvioituja, iloitsee Hiillos.
Myös kansainvälisessä toiminnassa otettiin hienoja harppauksia koronavuosiin nähden. Yhteistyö kansainvälisissä verkostoissa, kuten Ulysseus Eurooppa-yliopistossa, vahvistui entisestään. Henkilöstömme ja opiskelijamme matkustivat ulkomaille kansainväliseen yhteistyöhön ja vaihtoihin moninkertaisesti aiempiin vuosiin verrattuna, jolloin pandemia vielä vaikutti lukuihin.
Vaikka taloudellisesti toimintavuosi 2022 oli Haaga-Helialle haastava, Minna Hiillos näkee koulutuksen laadun lisäksi myös hyvinvoivan korkeakouluyhteisön takeena tulevaisuuskestävän korkeakoulun rakentamisessa.
– Vastuullisuus ja hyvinvointi olivat viime vuonnakin strategiamme keskiössä. Hyvinvointipalveluillamme ja tiiviillä yhteistyöllä opiskelijakunta Helgan kanssa tarjosimme erilaisia tukimuotoja opiskelijaelämän eri tilanteisiin ja vaiheisiin. Yhteiskuntavastuu korostui monin tavoin työssämme kuluneen toimintavuoden aikana. Rakensimme vuoden aikana tulevaisuuskestävää Haaga-Heliaa, ja tästä on hyvä jatkaa, summaa Hiillos.
Yhteyshenkilöt
Minna HiillosRehtori, toimitusjohtaja
Puh:+358 294471647minna.hiillos@haaga-helia.fiAri NevalainenViestintäpäällikkö
Puh:040 4887 008ari.nevalainen@haaga-helia.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Koulutamme liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkimme ja kehitämme näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietojenkäsittely, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, journalismin koulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus.
Meille on tärkeää, että opiskelijoillamme on heti valmistuttuaan vahvat siteet työelämään. Panostamme toiminnassamme yrittäjyyteen, yhteistyöhön, innovatiivisuuteen ja kansainvälisyyteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Kertomuksia kestävästä elämästä -teoksessa etsitään motivaatiota ja sitoutumista vastuullisiin valintoihin ja hyvinvointiin1.6.2023 13:20:00 EEST | Tiedote
Keskustelukirja nivoo yhteen tutkimustietoa ja esimerkkitarinoita siitä, mikä saa ihmiset, yhteisöt ja yritykset tavoittelemaan kestävämpää elämää ja sitoutumaan vastuullisiin valintoihin. Kirjan haastatteluissa ääneen pääsevät yritysten, kansalaisyhteiskunnan, tieteen ja taiteen tunnetut edustajat.
Ajan ja paikan mosaiikkeja – uusi teos kutsuu tutkimusmatkalle kaupunkikulttuuriin30.5.2023 14:34:38 EEST | Tiedote
Ajan ja paikan mosaiikkeja -esseekokoelma kutsuu lukijansa kirjalliselle ja elämykselliselle matkalle menneeseen, nykyaikaan ja tulevaan. Kirja on suunnattu (nyky)kulttuurin sekä matkailu- ja kaupunkitutkimuksen tutkijoille, opettajille ja asiantuntijoille.
Haaga-Helia sai laatuleiman Kansalliselta koulutuksen arviointikeskukselta Karvilta26.5.2023 14:40:28 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu läpäisi kansainvälisen auditointiryhmän suorittaman kolmannen auditointikierroksen arvioinnin ja sai laatuleiman kuudeksi vuodeksi.
Kryptovaluuttojen käyttö yleistyy luksusmatkailussa nopeasti24.5.2023 14:09:28 EEST | Blogi
Yhä useampi luksusmatkailija haluaa käyttää kryptovaluuttaa matkansa ja muiden ostostensa maksamiseen. Matkailu- ja elämyspalvelutuottajien kannattaa olla varautuneita ottamaan uusi maksutapa käyttöön tarvittaessa pikaisestikin.
Haaga-Helian Tehoa tekoälystä pk-yrityksille! -yritysopas julki toukokuun tekoälytapahtumassa23.5.2023 17:00:00 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu julkaisi tiistaina 23.5.2023 maksuttoman Tehoa tekoälystä pk-yrityksille! -yritysoppaan. Oppaan tavoite on edistää uusien sisäisten liikeprosessien innovointia ja tekoälyn käyttöönottoa pk-yrityksissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme