Habita LKV

Habitalle uusi toimipiste Joensuuhun ‒ yritys tähtää merkittäväksi toimijaksi Itä-Suomessa

Jaa
Suomen suurin yksityinen kiinteistönvälittäjä Habita on käynnistänyt toimintansa Joensuussa. Pirteä yliopistokaupunki ympäristöineen tarjoaa Habitalle mahdollisuuden kasvaa merkittäväksi toimijaksi Itä-Suomessa. Tähän mennessä yrityksen itäisin toimipiste on sijannut Lappeenrannassa.

”Olemme jo pidempään halunneet parantaa palveluitamme Itä-Suomen alueella. Nyt Joensuussa avautui hyvä mahdollisuus, kun saimme toimiston johtajaksi kokeneen alan asiantuntijan Esa Juvosen”, sanoo Habita Suomen toimitusjohtaja Mika Pärssinen.

Pärssisen mukaan Joensuu täydentää hyvin Habitan noin 40 paikkakunnan palveluverkkoa. Jatkossa myös lomakodin voi ostaa Habitan kautta esimerkiksi Espanjasta, Albaniasta tai Thaimaasta. Habitalla on kotimaisten toimipisteiden lisäksi 17 ulkomaista konttoria, mikä on alalla poikkeuksellista. Vastaavasti yritys välittää joensuulaisille koteja ja kesämökkejä ympäri Suomen.

Habita-verkoston vahvuus näkyy asiakkaalle tavanomaista suurempana ostajakuntana. Yrityksen kaikkia kohteita välittää noin 250 kiinteistönvälittäjää aina Kittilästä Hankoon ja Gambiasta Thaimaahan. Kohteita käytiin vuoden 2018 aikana katsomassa lähes 200 eri maasta.

Tähtäimessä myös Kuopion markkinat

”Pystymme tarjoamaan asiakkaille erittäin tarkkaa tietoa asuntomarkkinoista. Sen sijaan että otamme myyntikohteen varastoon odottamaan, seuraamme ja raportoimme asiakkaalle aktiivisesti myynnin etenemisestä. Habitan luoma toimitapa poikkeaa huomattavasti perinteisestä”, Habitan Joensuun toimitusjohtaja Esa Juvonen kertoo.

Juvosen mukaan Habitan kaikilla välittäjillä on käytössään yhteinen tietokanta, jonka avulla saadaan tarkkaa tietoa sekä markkinoista että asiakkaiden tarpeista.

”Monet asiakkaat ottavat tänä päivänä itse selvää asunto- ja kiinteistökaupasta ja omaavat laajan tietotason. Tällöin välittäjän on tuotettava asiakkaalle parempaa ja tarkempaa faktaa kuin mitä verkosta löytyy”, Habitan Joensuun toimitusjohtaja Esa Juvonen sanoo.

Habitan tavoitteena on vakiinnuttaa paikkansa Itä-Suomessa. Siksi myös Kuopion asunto- ja kiinteistömarkkinat kiinnostavat. Kiinteistönvälitys on kehittynyt voimakkaasti viime vuosina ja alalle on tullut uusia toimijoita. Tämä on Habitan mielestä hyvä asia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Habita Finland, toimitusjohtaja, LKV
Mika Pärssinen
puh. 050 4200308
mika.parssinen@habita.com


Habita Joensuu, toimitusjohtaja, LKV
Esa Juvonen
puh. 050 4200755
esa.juvonen@habita.com

Tietoja julkaisijasta

Habita LKV
Habita LKV
Elimäenkatu 17-19
00510 Helsinki

https://www.habita.com/fi

Habita välittää kokonaisvaltaisesti omistus- ja vuokra-asuntoja, vapaa-ajan kiinteistöjä sekä liikekiinteistöjä ja toimitiloja. Yritys viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhlaa. Toimipisteitä on yhteensä 57, konserni toimii 13 maassa ja kolmella mantereella. Liikevaihto Suomessa on noin 12 miljoonaa euroa (2018) ja henkilöstöä kotimaassa on yhteensä 160.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Habita LKV

Habita laajentaa Vietnamiin16.3.2021 07:00:00 EET | Tiedote

Suomen suurimpiin itsenäisiin kiinteistönvälittäjiin lukeutuva Habita laajentaa liiketoimintaansa Vietnamiin. Yrityksen tavoitteena on ulottaa toimistoverkko kattamaan koko maa muutaman vuoden kuluessa. Nyt yritys aloittaa Vietnamissa kahdella toimipisteellä. Vietnamin asuntomarkkinat ovat alkaneet kiinnostaa suomalaisia, sillä maa on turvallinen ja turismiltaan vielä turmeltumaton. Habita toimii Suomen 25 paikkakunnan lisäksi 29 maassa Euroopasta Aasiaan ja on ainoa suomalainen sekä samalla kansainvälinen kiinteistönvälittäjä.

Mielipide: yksikään koti ei vaihda omistajaa pelkkien mielikuvien avulla23.2.2021 10:03:00 EET | Tiedote

Tavattoman usein kuulee väitteen, että kiinteistönvälitys olisi merkittävästi muuttunut. Että kauniilla kohdekuvilla ja aamuauringossa höyryävällä espressokupilla myytäisiin enemmän. Vuosikymmeniä alalla toimineena yrittäjä tiedän, että yksikään koti ei vaihda omistajaa pelkän mielikuvan siivittämänä. Kaupan ratkaisee vuorovaikutus ja asiakkaan viimeistelty palvelu. Poikkeusaikana henkilökohtainen palvelu vain korostuu, eikä verkko voi korvata kaikkia kohtaamisia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye