Habitaren Suuri Sisustustunnustus Finnish Design Shopille
9.9.2020 13:52:02 EEST | Messukeskus | Tiedote

Tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan juhliva Habitare myönsi ensimmäisen Suuren Sisustustunnustuksen yhdessä pääyhteistyökumppaniensa Asunin, Avotakan, Dekon ja Glorian Kodin kanssa. Tunnustuksen ajatus on nostaa esille alan innovatiivisia, uniikkeja ja kiinnostavia tuotteita, toimijoita ja konsepteja. Lehtien päätoimittajista koostunut raati valitsi voittajaksi Finnish Design Shopin.
”Finnish Design Shop on tuonut kaikille suomalaisille mahdollisuuden saada huippudesignia. Vuonna 2004 perustettu yritys on maailman suurin pohjoismaisen designin verkkokauppa, joka tuo yhteen muotoilun huippunimet, on ajassa mukana ja kehittyy jatkuvasti. Finnish Design Shopin konsepti on huippuunsa hiottu: valikoima on erinomaisesti kuratoitu ja muuttuu ajassa, sivusto on helppokäyttöinen ja selkeä. Toimitusvarmuus ja -nopeus ovat omaa luokkaansa: kahdessa päivässä saat vaikkapa Aalto-jakkaran Utsjoelle”, raati luonnehtii voittaja Finnish Design Shopia.
Finnish Design Shop äänestettiin myös yleisöäänestysten voittajaksi, ja sekä ammattilaisten että asiakkaiden suunnalta tuleva arvostus lämmittää Finnish Design Shopin toimitusjohtaja Teemu Kiiskeä.
”On todella hienoa tulla sekä ammattilaisten että asiakkaidemme tunnustamaksi. Olemme alusta alkaen halunneet tuoda suomalaisia ja pohjoismaisia tuotteita ja hyvää designia kaikkien saataville Suomessa ja maailmalla. Missiomme jatkuu edelleen ja kehitämme toimintaamme jatkuvasti. Käytettyjen tuotteiden myyntiin ja ostamiseen keskittyvä Franckly on luonteva jatkumo Finnish Design Shopin tekemiselle ja sen avulla haluamme tehdä käytetyn designin myymisen ja ostamisen mahdollisimman helpoksi. Ensi vuonna teemme suuren investoinnin logistiikkakeskukseen Turussa, minkä ansiosta pystymme tehostamaan logistiikkaa ja takaamaan tuotteidemme entistä nopeamman toimituksen”, Kiiski summaa.
Suuren Sisustustunnustuksen muita finalisteja olivat Studio Kaksikko: Salla Luhtasela ja Wesley Walters, Company: Aamu Song ja Johan Olin, Hanni Koroma, Made by Choice, Hakola, Finarte, Fyra, Studio Joanna Laajisto ja KOKO3.
Lisätietoja:
Habitare: tiedottaja Eva Kiviranta, eva.kiviranta@messukeskus.com, p. 040-7756609
Suomen suurin huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma Habitare järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 15.-19.9.2021. Habitare tarjoaa elämyksiä ja ideoita sisustamisesta sekä kodin ja tilojen toiminnallisuudesta ja visuaalisuudesta. Habitare tuo esiin uuden suunnittelijapolven ajatuksia ja töitä sekä herättää keskustelua. | www.habitare.fi | @HabitareFair | www.facebook.com/habitare | #habitare2021
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Metsäteollisuuden startup-kisa 2026 on käynnistynyt23.2.2026 12:05:02 EET | Tiedote
Pulp & Beyond 2026 -tapahtuman startup-yrityksille suunnatun ilmoittautuminen on nyt auki. Kilpailu nostaa esiin uusia ja merkittäviä ratkaisuja metsäteollisuuden alalta ja voittaja palkitaan Suomen Messusäätiön rahoittamalla 5 000 euron Pulp & Beyond Awardilla. Kansainvälinen metsäteollisuuden ammattitapahtuma Pulp & Beyond 2026 järjestetään 14.–17.4.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Helsingin venemessut on Euroopan toiseksi suurin sisätiloissa järjestettävä venenäyttely15.2.2026 18:17:05 EET | Tiedote
Helsingin kansainväliset venemessut Vene 26 Båt esitteli laajasti veneilyyn, kalastukseen ja vesiharrasteisiin liittyviä tuotteita. Veneitä messuilla oli 400, joista valtaosa oli suomalaisia. Yksi tapahtuman vahvuuksista on suomalaisten toimijoiden vahva sitoutuminen ja laaja osallistuminen Pohjois-Euroopan suurimpaan veneilytapahtumaan. Suomalaiset veneet kiinnostavat myös kansainvälisiä kävijöitä, joita nähtiin venemessuilla entistä enemmän. Vene 26 Båt -messut järjestettiin 6. – 15.2.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Veneelle uusi elämä -kisan voitti turkulainen Henri Reivolahti ja Carita HT14.2.2026 15:05:19 EET | Tiedote
Vene 26 Båt Helsingin kansainvälisillä venemessuilla palkittiin lauantaina 14.2. Veneelle uusi elämä -kisan voittaja Henri Reivolahti, joka oli kunnostanut Carita HT -veneen lähes kelvottomasta veneestä upeaksi käyttöveneeksi. Messuilla oli kolme venettä kilpailemassa voitosta. Yleisöäänestyksen voitti myös Carita HT. Venemessut järjestetään 6. – 15.2.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Vene 26 Båt: Messujen kalastusvene on Finval 515 Evo DC14.2.2026 13:12:11 EET | Tiedote
Helsingin kansainväliset venemessut Vene 26 Båt tuo esille entistä enemmän kalastusvarustettuja veneitä. Tänä vuonna tuomaristo valitsi toista kertaa Messujen kalastusveneen ja se on Finval 515 Evo DC. Yleisöäänestyksen voitti Predacast 430 Striker. Vene 26 Båt -messut järjestetään 6. – 15.2.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Pelasta Itämeri -palkinnon voitti Fishheart ja kalatie13.2.2026 18:00:00 EET | Tiedote
Suomen Messusäätiön 20 000 euron Pelasta Itämeri -palkinnon voitti Fishheart Oy:n kalatie-hanke. Palkinto jaettiin perjantaina 13.2. Vene 26 Båt -messuilla Helsingissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


