Hallinto-oikeus linjasi: asuntoa voi tarjota vuokralle myös lyhytaikaisesti
Helsingin Kampissa sijaitsevan taloyhtiön mielestä yhtä taloyhtiön asunnoista käytettiin yhtiöjärjestyksen ja rakennusluvan vastaisesti majoitustoimintaan. Vuonna 2021 se vaati Helsingin kaupungin rakennusvalvontaa kieltämään harjoitetun majoitustoiminnan. Majoitustoiminnasta aiheutuneina häiriötekijöinä taloyhtiö mainitsi muun muassa pesutuvan käytön sekä asukkaille tuntemattomien henkilöiden liikkumisen rappukäytävässä ja oleskelun kyseisessä asunnossa.
Kaupunki oli omassa päätöksessään päätynyt hylkäämään taloyhtiön valituksen. Saatujen selvitysten mukaan asunto oli ollut osakkeenomistajan omassa käytössä, minkä lisäksi sitä on vuokrattu pitkä- ja lyhytaikaisesti silloin, kun se ei ole ollut muussa käytössä. Pidemmäksi ajaksi sitä oli tarjottu ensisijaisesti esimerkiksi putkiremonttievakossa asuville, yritysten ulkomaalaisille työntekijöille sekä vaihto-opiskelijoille. Kaupungin mielestä majoitustoiminta oli taloyhtiön kokoon nähden luonteeltaan pienimuotoista ja siitä aiheutuvat vaikutukset tai häiriöt olivat vähäisiä.
Myös Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi taloyhtiön valituksen asiassa. Perusteluissaan se viittasi asunnon vuokraustoiminnan pienimuotoisuuden lisäksi siihen, että asunnossa on ollut lyhytaikaisten majoitusjaksojen lisäksi myös sen pääkäyttötarkoituksen mukaista pidempiaikaista asumista. Koska lisäksi toiminnan vaikutukset talon muihin asukkaisiin jäivät epäselviksi, rakennusvalvonta on hallinto-oikeuden mukaan voinut harkintavaltansa nojalla hylätä taloyhtiön valituksen.
”Hallinto-oikeuden ratkaisu on tärkeä, ja osaltaan selkiyttää lyhytaikaisen vuokrauksen sallittavuutta taloyhtiössä. Kalustettuja asuntoja tarvitaan monenlaisiin tarpeisiin, ja niitä pitää pystyä tarjoamaan myös lyhyemmäksi ajaksi. Asumisrauhasta taloyhtiössä on toki huolehdittava, mutta kaupungissa asuessa ei voida vaatia, että jokaisen naapurin naama olisi tuttu.” toteaa Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Sanna Hughes.
Sama taloyhtiö on koettanut kieltää lyhytaikaisen vuokrauksen myös yhtiöjärjestyksessään. Patentti- ja rekisterihallituksen kieltäydyttyä tekemästä muutosta ilman kaikkien osakkeenomistajien suostumusta se vei asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Markkinaoikeuden lokakuussa antaman ratkaisun mukaan esitetty muutos olisi rajoittanut osakkeenomistajan oikeutta hallita asuntoaan. Muutos olisi siksi edellyttänyt kaikkien osakkaiden suostumusta, mitä yhtiö ei ollut pystynyt esittämään.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna HughesToiminnanjohtaja, Suomen Vuokranantajat ry
Puh:0400 440 903sanna.hughes@vuokranantajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 29 000 vuokranantajaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Vuokrien nousuvauhti hidastui lähes kaikkialla, ja Espoossa sekä Vantaalla vuokrat jopa laskivat – ”pääkaupunkiseudulla ei näy merkkejä vuokra-asuntopulasta edes kiikareilla”17.4.2025 09:30:54 EEST | Tiedote
Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 ensimmäiseltä neljännekseltä tammi-maaliskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin 0,9 prosenttia vuoden takaisesta. Pääkaupunkiseudulla vuokrien nousu lähes pysähtyi – vuosimuutos oli vain 0,1 prosenttia. Muualla Suomessa vuokrat nousivat selvästi enemmän, 1,4 prosenttia, mutta myös siellä kasvu on hidastunut. Vuokrakehitys on hidastunut selvästi ja yhä useammalla alueella nähtiin laskevia vuokria. Vuokrakehityksen kärjessä jatkavat Rovaniemi, Oulu ja Tampere, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Suomen Vuokranantajien barometri: Asuntosijoittajien ostoaikeet kääntyivät hienoiseen laskuun, taloussuhdanteen heikkeneminen kasvava riski15.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Yksityisten vuokranantajien ostoaikeet ovat olleet maltillisessa nousussa viimeiset yli puolitoista vuotta, mutta kääntyivät nyt hienoiseen laskuun. Tulonhankkimislainan saanti asuntosijoitustoimintaan on vaikeutunut selvästi: näin kokee jopa 40 prosenttia lainaa hakeneista, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista. Barometriin vastasi yli 2000 asuntosijoittajaa.
Ihmetyttääkö taloyhtiön touhu? Käytä kyselyoikeuttasi kevään yhtiökokouksessa3.4.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiöiden yhtiökokouskausi on käynnistynyt. Suomen Vuokranantajien juristi Saara Penttilä kertoo, miksi jokaisen osakkaan kannattaa osallistua taloyhtiön yhtiökokoukseen myös kevätauringon paistaessa ja mihin asioihin siellä on hyvä kiinnittää huomiota. Myös vuokranantajaosakkaan kannattaa olla yhtiökokouksessa tarkkana, sillä kokouksen päätöksillä voi olla vaikutusta asuntosijoittajan verotukseen.
Työryhmän esitys pienriitamenettelystä pannukakku – häätöjen kustannukset kaatuisivat jatkossa muiden vuokralaisten niskaan26.3.2025 14:48:37 EET | Tiedote
Oikeusministeriö on tänään 26.3.2025 julkaissut työryhmän ehdotuksen uudeksi pienten riita-asioiden menettelyksi. Kyseessä olisi käräjäoikeudessa sovellettava uusi oikeudenkäyntimenettely, joka koskisi aluksi vain vuokrasuhteeseen liittyviä oikeudenkäyntejä.
Vuokranantaja: varmista, että ehdit hyödyntää verovähennykset - tänä vuonna aikaa aiempaa vähemmän13.3.2025 08:15:00 EET | Tiedote
Esitäytetyt veroilmoitukset toimitetaan palkansaajille OmaVeroon maalis-huhtikuun aikana. Tänä vuonna aikaa ilmoituksen tarkistamiseen ja täyttämiseen on aiempaa vähemmän, sillä kaikkien tulee palauttaa veroilmoitus jo huhtikuun aikana. Vuokranantajien kannattaakin kerätä hyvissä ajoin kaikki tarvittava materiaali talteen. Asuntosijoittajan yleisimmät vähennykset aiheutuvat taloyhtiölle maksettavista vastikkeista, kaluste- ja kodinkonehankinnoista, huoneistossa suoritetuista remonteista sekä matkakuluista, Suomen Vuokranantajat kertoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme