Hallituksen ja työmarkkinakeskusjärjestöjen samapalkkaisuusohjelma on julkaistu
18.12.2020 10:00:16 EET | Akava ry | Tiedote
Uudessa samapalkkaohjelmassa on useita käytännön tekoja, joilla palkkatasa-arvoa vahvistetaan tulevina vuosina. Ohjelman osapuolet ovat sitoutuneet muun muassa päivittämään sukupuolivaikutusten arvioinnin suosituksen, selvittämään työ- ja virkaehtosopimusten vaikutusta palkkaeroihin, lisäämään palkkatietämystä, ohjeistamaan työpaikkojen tasa-arvosuunnittelua, selvittämään työn vaativuuteen perustuvia palkkausjärjestelmiä samapalkkaisuuden näkökulmasta ja edistämään isien perhevapaiden käyttämistä. Lisäksi toteutetaan työ- ja elinkeinoelämän, opetusviranomaisten ja koulutuksen järjestäjien yhteinen hanke työelämän sukupuolittuneisuuden eli segregaation purkamiseksi.
Ministeri Thomas Blomqvist on tyytyväinen samapalkkaisuusohjelman aikaansaamiseen:
– Kolmikantainen samapalkkaohjelma on konkreettinen yhteinen sitoumus palkkatasa-arvon edistämiseen. Naisten ja miesten välinen palkkaero on edelleen noin 16 prosenttia, ja siihen pitää puuttua. Ohjelma sisältää monipuolisia keinoja palkkatasa-arvon edistämiseksi ja kun tähän yhdistetään myös hallituksen omat toimet, olen optimistinen, että palkkaeroon pystytään vaikuttamaan.
Palkansaajakeskusjärjestöt toteavat:
–Työtä palkkatasa-arvon saavuttamiseksi on tehtävä niin työpaikkatasolla kuin liitto- ja keskusjärjestötasolla sekä laajemmin yhteiskunnassa. Tärkeitä keinoja palkkaeron kaventamiseen ovat muun muassa palkka-avoimuus, yhdenmukaiset työn vaativuuden arviointikriteerit sekä perhevapaiden tasaisempi jakautuminen vanhempien kesken. Nyt on tärkeää ryhtyä ripeästi toimenpiteisiin.
Työnantajakeskusjärjestöt sanovat:
– On hyvä, että uusi samapalkkaisuusohjelma on syntynyt. Naisten ja miesten välisessä keskimääräisessä palkkaerossa on kyse eroista sukupuolten keskiansioissa koko yhteiskunnan tasolla – ei siitä, että työnantaja maksaisi eri palkkaa samoissa tehtävissä työskentelevälle naiselle ja miehelle. Tämän vuoksi olemme erittäin iloisia, että samapalkkaohjelmaan sisältyy nyt laaja työmarkkinoiden sukupuolisen segregaation eli eriytymisen purkuhanke. Hankkeella pyritään puuttumaan alojen, ammattien ja tehtävien jakautumiseen naisten ja miesten töihin, ja tätä kautta pienentämään sukupuolten välistä keskimääräistä ansioeroa kestävällä tavalla.
Yhteisen samapalkkaohjelman rinnalla sosiaali- ja terveysministeriö edistää myös muita hallitusohjelman mukaisia toimenpiteitä palkkatasa-arvon vahvistamiseksi. Kokonaisuuteen kuuluu muun muassa isoja tutkimushankkeita, joissa kehitetään menetelmä samanarvoisten töiden palkkojen vertailuun ja arvioidaan työ- ja virkaehtosopimusten sukupuolivaikutuksia. Myös työmarkkinakeskusjärjestöillä on omia toimenpiteitä samapalkkaisuuden edistämiseksi.
Samapalkkaisuusohjelma kokoaa yhteen hallituksen ja työmarkkinakeskusjärjestöjen yhteiset toimenpiteet, joilla edistetään palkkatasa-arvoa. Osapuolina ovat työmarkkinakeskusjärjestöt, sosiaali- ja terveysministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö. Samapalkkaisuusohjelmia on toteutettu vuodesta 2006 lähtien.
Tutustu samapalkkaohjelmaan.
Lisätietoja
Erityisavustaja Silja Borgarsdóttir Sandelin, oikeusministeriö, 0295 150116, silja.borgarsdottirsandelin(at)om.fi
Projektipäällikkö Outi Viitamaa-Tervonen, sosiaali- ja terveysministeriö, 0295 163230, outi.viitamaa-tervonen(at)stm.fi
Neuvotteleva virkamies Mika Happonen, valtiovarainministeriö, 02955 30272, mika.happonen(at)vm.fi
Juristi Anja Lahermaa, STTK, 040 8286845, anja.lahermaa(at)sttk.fi
Asiantuntija Katja Leppänen, EK, 040 510 8324, katja.leppanen(at)ek.fi
Työympäristö- ja tasa-arvoasiantuntija Anne Mironen, SAK, 040 718642, anne.mironen(at)sak.fi
Johtava työmarkkina-asiamies Heikki Saaristo, KT, 050 456 7640, heikki.saaristo(at)kt.fi
Työelämäasioiden päällikkö Lotta Savinko, Akava, 040 5044356, lotta.savinko(at)akava.fi
Lakimies Timo von Boehm, Kirkon työmarkkinalaitos, 050 080 8268, timo.boehm(at)evl.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Kutsu: Akava Works -talousennusteen esittelylähetys 11.6.2.6.2026 13:09:04 EEST | Kutsu
Miltä Suomen talous näyttää vuoden 2026 jälkipuoliskolla ja vuonna 2027 – onko se vihdoin kääntynyt nousuun? Akava Works julkaisee uuden talousennusteensa verkkolähetyksessä torstaina 11.6. kello 9.30. Lähetyksessä tarkastellaan myös ajankohtaista työttömyystilannetta sekä Suomen kustannuskilpailukykyä.
Työmarkkinakeskusjärjestöt: Tuottava ja hyvinvoiva työelämä on yhteinen asia2.6.2026 11:02:34 EEST | Tiedote
Ministeriöt julkistivat 2.6.2026 Kansallisen työelämän kehittämisstrategian vuoteen 2035. Se vastaa tarpeeseen lisätä työn tuottavuutta, työhyvinvointia ja osaamista samanaikaisesti. Strategiatyössä mukana olleet työmarkkinakeskusjärjestöt Akava, EK, KT, KiT, SAK, STTK ja VTML näkevät, että muodostettu yhteinen tahtotila viitoittaa tietä rakentamaan vision mukaista kestävää kasvua ihmisten ideoista, rohkeudesta uudistua ja yhteistyöstä.
Palkansaajakeskusjärjestöt: Vaaratiedotetta noudattava työntekijä ei saa menettää palkkaansa29.5.2026 09:15:30 EEST | Tiedote
Viranomaisen antama drooniuhkaa tai muuta vakavaa turvallisuusuhkaa koskeva vaaratiedote on otettava vakavasti.
Akava: Allt fler Akavamedlemmar anser att risken för utbrändhet är stor eller ganska stor19.5.2026 13:10:15 EEST | Pressmeddelande
De första resultaten från Akava Works arbetslivsenkät 2026 avslöjar att 52 procent av de Akavamedlemmar som besvarat enkäten bedömer att risken för utbrändhet är stor eller ganska stor. Situationen har försämrats sedan 2024, då 38 procent av dem som svarade på arbetslivenkäten var av denna åsikt. Akava anser att de nya uppgifterna om den upplevda risken för utbrändhet är alarmerande, och vill utifrån dessa påskynda utfärdandet av en förordning om hanteringen och förebyggandet av psykosocial belastning. Akavas Maria Löfgren lyfte fram de nya uppgifterna i sitt tal på Akavas förbundskongress.
Akava: Yhä useampi akavalainen pitää työuupumuksen riskiä suurena tai melko suurena19.5.2026 13:10:15 EEST | Tiedote
Akava Works -työolotutkimuksen 2026 ensimmäiset tulokset kertovat, että 52 prosenttia vastanneista akavalaisista arvioi työuupumusriskinsä suureksi tai melko suureksi. Tilanne on huonontunut vuodesta 2024, jolloin 38 prosenttia työolotutkimukseen vastanneista oli tätä mieltä. Akava pitää uusia tietoja koetusta työuupumisriskistä hälyttävinä ja kiirehtii niiden pohjalta psykososiaalisen kuormituksen hallintaa ja ehkäisyä koskevan asetuksen säätämistä. Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren toi uudet tiedot esille puheessaan Akavan liittokokouksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
