Metsäteollisuus ry

Hallitusohjelma heikentämässä metsäteollisuuden toimintaedellytyksiä Suomessa

Jaa

Syntymässä oleva hallitus näyttää tänään julkistetulla ohjelmallaan kääntävän suomalaisen metsäteollisuuden kustannukset nousuun. Tämä heikentää teollisuuden kansainvälistä kilpailukykyä ja katkaisee kahden edellisen hallituksen päätösten toimintaympäristöä vahvistaneen kehityksen. Hallitusohjelman metsälinjaukset ovat maltillisia, mutta aikaistettu hiilineutraalisuustavoite voi uhata ilmastomyönteisiä tuotteita valmistavan metsäteollisuuden näkymää tulevaan.

– Syntymässä olevan hallituksen kuva taloustilanteesta on valitettavasti aivan liian toiveikas. Hallitusohjelman talouden tilannekuvaa, julkisten menojen lisäyksiä ja verojen kiristämistä koskevat linjaukset eivät vastaa näköpiirissä olevan, heikkenevän kansainvälisen suhdannetilanteen näkymiin, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen arvioi.

Hallitusohjelmassa ei kanneta riittävästi vastuuta Suomen pitkän aikavälin hyvinvoinnin turvaamisesta. Kestävästi järjestetty julkinen talous on Suomen kansantalouden peruspilari, joka parhaiten turvaa suhdanneheilahtelujen ja ikärakenteen aiheuttamilta paineilta. Tätä pilaria hallituksen ohjelma ei tue.

Työllisyysastetta parantavat työelämän rakenneuudistukset pysähtyvät

Hallitus ilmoittaa sitoutuvansa työllisyysasteen nostamiseen 75 prosenttiin, mutta ei esitä sen paremmin työn kysyntää, tarjontaa tai niiden kohtaantoa edistäviä toimenpiteitä. Suomalaisyritysten toimintaedellytyksiä rasittavaan heikkoon työrauhaan ei ole luvassa parannuksia ja työelämän sääntelyn kiristäminen vähentää työllistämisedellytyksiä.

– Huolestuttavaa on, että ohjelma ei tunnu vastaavan uskottavilla keinoilla työllisyystavoitteeseensa, joka olisi perusedellytys julkisen talouden rahoituspohjan vahvistamiseksi, Jaatinen jatkaa.

Teollisuuden energiakustannukset kasvavat

Sekä Sipilän hallitus että sitä edeltänyt Kataisen-Stubbin hallitus pidättäytyivät johdonmukaisesti teollisuuden kustannuksia kasvattavista toimista. Tämä oli kirjattuna hallitusohjelmaan, mikä antoi yrityksille ennustettavan näkymän vaalikaudeksi. Nyt tällaista kirjausta ei ole. Lisäksi uusi hallitus on ensi töikseen asettamassa teollisuuden kansainvälistä kilpailukykyä heikentäviä rasitteita kuten energia- ja polttoaineverojen kiristyksiä sekä synnyttämässä epävarmuuden päästökauppakompensaation jatkosta.

Hallitusohjelmaan kirjattu tavoite laskea teollisuuden sähkövero EU-minimiin on toteutuessaan myönteistä, mutta sen rahoittamiseksi valmisteltava energiaverotuksen kokonaisuudistus uhkaa kiristää lämmityspolttoaineiden veroja huomattavasti. Tehtaiden energiaratkaisut ovat erilaisia ja siirtyminen kohti sähköä vaatii pitkän, useiden vuosien siirtymäajan.

– Nyt on vaarana, että toteutettava energiaverouudistus rapauttaa suuresti useiden metsäteollisuuden tehtaiden toimintaedellytyksiä. Hallitusohjelman linjaukset ovat teollisuuden osalta ristiriitaisia ja osin toisiaan korville lyöviä. Teollisuus tarvitsee kansainvälisestä kustannuskilpailukyvystä huolehtivan toimintaympäristön samaan aikaan kun pitkän aikavälin reaalisesta kilpailukyvystä huolehditaan, toteaa Jaatinen.

Suomi on keskeisten kilpailijamaiden tavoin ottanut käyttöön päästökaupasta aiheutuvan sähkön hinnan nousun kompensaation, jolla palautetaan päästökaupan huutokauppatuloja energiaintensiivisille toimialoille. Hallitusohjelmasta puuttuu nyt selkeä maininta päästökauppakompensaation jatkosta. Tämä luo suurta epävarmuutta energiaintensiivisten toimialojen yrityksille.

Suomi on vientivetoinen talous, jonka teollisuuden tuotteiden päämarkkinat ovat kaukana. Logistiikan toimivuus ja kustannuskilpailukyky ovat välttämättömiä. Perusväylänpidon pysyvän vuotuisen 300 miljoonan euron lisärahoituksen turvaaminen on erittäin tervetullut ja hallitusohjelman myönteisintä sisältöä. Hallitusohjelmassa linjatut 250 miljoonan euron kiristykset polttoaineveroihin sen sijaan vahingoittavat Suomen viennin kilpailukykyä.

Metsälinjaukset ovat maltillisia, hiilineutraalisuustavoite äärimmäisen haastava

On tärkeää, että tuleva hallitus toivottaa metsäteollisuuden mahdolliset investoinnit tervetulleiksi. Ohjelmassa ei ole suoria linjauksia rajoittamaan metsin kestävää talouskäyttöä, vaikka vaalien alla aiheesta keskusteltiin vilkkaasti. Hiilinieluja halutaan puunkäytön rajoitusten sijaan kasvattaa mm. aktiivisella metsien hoidolla, kasvukyvyn ja terveyden parantamisella, metsityksellä sekä torjumalla metsäkatoa.

– Puu on uusiutuva raaka-aine, josta valmisteluilla tuotteilla voidaan vähentää fossiilisten materiaalien käyttöä ja torjua ilmastonmuutosta. Aiempien hallitusten vahva tahtotila biotalouden edistämisestä näyttää pudonneen uuden hallituksen agendalta, pahoittelee Jaatinen.

Uuden hallituksen tavoite saavuttaa hiilineutraalisuus Suomessa vuoteen 2035 mennessä on äärimmäisen haastava. Aikataulu on 10 vuotta kireämpi kuin esimerkiksi Ruotsilla. On olemassa suuri riski, että tavoite ohjaa tekemään Suomessa päätöksiä, jotka rajoittavat tulevaisuudessa metsien talouskäyttöä. Tällä on negatiivinen vaikutus investointi-ilmapiiriin. On erittäin tärkeää, että metsäteollisuuden valmistamien tuotteiden positiiviset ilmastovaikutukset otetaan huomioon toimenpiteitä valmisteltaessa.

Hallitus aikoo laatia yhteistyössä alan toimijoiden kanssa toimialakohtaiset tiekartat vähähiilisyyteen, ja ne halutaan sovittaa yhteen uusien ilmastotoimien kanssa. Metsäteollisuus ry lähtee mielellään mukaan tällaiseen prosessiin ja toivoo, että ilmastotoimien rinnalle sovitetaan yhteen pitkäjänteinen kilpailukyvyn turvaaminen ja raaka-aineen saatavuus.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, p. 09 132 6600

Suomi on yksi maailman suurimmista sellun, paperin ja kartongin tuottajista sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.

Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti noin 140 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.

Viestintäkontakti: 
Mika Mäkinen, viestintäjohtaja, 050 555 3425

Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus

________________________________________________________________________

Internet: www.forestindustries.fi

Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber.

The forest industry directly and indirectly employs approximately 140,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society.

Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.

Contact in Communications:
Mika Mäkinen, Communications Director, mobile +358 50 555 3425

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Metsäteollisuus ry
Metsäteollisuus ry
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki

09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry

Teollisuusliiton arvio tulotason alentamisesta vahvasti liioiteltu; Metsäteollisuus ry tavoittelee kilpailukyvyn parantamista vastuullisesti28.11.2019 15:02:01 EETTiedote

Metsäteollisuus ry joutuu korjaamaan julkisuudessa olleita tietoja mekaanisen metsäteollisuuden työehtoja koskevista neuvotteluista. Teollisuusliitto on liioitellut arviota neuvotteluissa esillä olleiden muutosten vaikutuksesta sahoilla ja vaneritehtaissa työskentelevien tulotasoon. – Teollisuusliiton arviossa pilkku on siirtynyt väärään paikkaan. Metsäteollisuus ry ei ole missään vaiheessa tavoitellut työntekijöiden tulotason alentamista 20 prosentilla. Vaikka kaikki Metsäteollisuus ry:n ehdotukset summattaisiin, niiden vaikutus työntekijälle olisi keskimäärin parin prosentin luokkaa ja jää huomattavasti alle sen, mikä työntekijäpuolen esitysten työvoimakustannuksia lisäävä vaikutus olisi, Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén sanoo. –Pitää lisäksi muistaa, että työehtosopimuksen kokonaisvaikutukseen vaikuttaa keskeisesti palkkaratkaisu. Se ei ole laskelmassa lainkaan mukana, sillä emme koskaan päässeet palkkaneuvotteluihin asti, Hollmén muistuttaa. Muilta osin Metsäte

MEDIAKUTSU: Eurooppalaisen metsäteollisuuden tärkein tutkimus- ja innovaatiotapahtuma keskiviikkona Espoossa25.11.2019 15:57:02 EETKutsu

Euroopan metsäteollisuuden merkittävin tutkimus- ja innovaatiotapahtuma järjestetään keskiviikkona 27. marraskuuta Espoon Otaniemessä. Metsäteollisuuden eurooppalaisen teknologiayhteisön FTP:n (Forest-based Sector Technology Platform) vuotuisen innovaatiotapahtuman tuo Suomeen käynnissä oleva EU-puheenjohtajakausi. Tapahtumassa keskitytään lupaavimpiin metsäteollisuuden start up -yrityksiin, innovaatioihin ja tutkimussuuntauksiin. Metsäteollisuuden teknologiayhteisö FTP julkaisee vuoteen 2030 ulottuvan strategisen tutkimuspolun, joka parhaimmillaan ohjaa vaativimpia EU:n komission tutkimus- ja puiteohjelmia sekä muita yksityisen ja julkisen sektorin yhteishankkeita. Koko päivän kestävään tapahtumaan odotetaan lähes 200 metsäteollisuuden yritysten tutkimus-, tuotekehitys- ja innovaatio-osaajaa eri puolilta Eurooppaa. Mukana on myös Euroopan komission edustajia sekä tutkimuslaitosten asiantuntijoita. Pääpuhujien joukossa ovat ruotsalaisen metsäyhtiön Södran hallituksen puheenjohtaja Lena

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme