Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Hallitusohjelma luo mahdollisuuksia koko Suomen kehittämiselle

Jaa

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n mukaan uusi hallitusohjelma pyrkii kehittämään tasapainoisesti koko Suomea, maaseutua unohtamatta. Hallitusneuvottelijat ovat ymmärtäneet, että suomalainen maaseutu ja sen elinkeinot tarvitsevat pitkäjänteisiä ja johdonmukaisia kannustimia. Tärkeää on, ettei yrittämisen verotusta lähdetty kiristämään millään lailla. Maatalouden kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamisen kannalta tärkeää on myös, ettei uusia kustannuksia nostavia velvoitteita aseteta maataloudelle ilman niiden kompensoimista. Järjestö korostaa, että maa- ja metsätalous ovat hiiltä sitovia elinkeinoja ja niitä kehittämällä on mahdollista yhdistää kestävä talouskasvu ja kunnianhimoinen ilmastopolitiikka. MTK suhtautuu odottavan myönteisesti myös hallituksen suunnitelmiin tie- ja tietoliikenneinfran kehittämiseen koko Suomen alueella.

-   Näyttäisi siltä, että hallitusneuvottelijat ovat ymmärtäneet maataloutemme vaikean tilanteen markkinoiden ja kansainvälisen politiikan puristuksissa. Se ei yksin näillä toimilla ja kirjauksilla ratkea, mutta ohjelma on askel oikeaan suuntaan, sanoo MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila. 
 
MTK on tyytyväinen siitä, että hallitus on myös tunnustanut maa- ja metsätalouden tärkeän ratkaisijan roolin hiilensidonnassa. Metsätalouden osalta hallitusohjelma on hapuileva, mutta siinä selkeästi haetaan kannustimia tuottavaan metsätalouteen ja metsien käyttöön talouskasvun moottorina. Hyvää on, että mm. puurakentamista halutaan selkeästi lisätä.  
 
- Ilmastopolitiikassa tulee pyrkiä tuloksiin tutkitun tiedon ja markkinalähtöisten taloudellisten kannustimien kautta. Ilmastotoimissa on puntaroitava myös niiden sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys, Marttila korostaa.  
 
Vapaaehtoinen soidensuojeluohjelma on hyvä askel luonnon monimuotoisuuden ja ilmaston puolesta. Hallitusohjelma tuo uusia mahdollisuuksia myös biokaasun käytön kasvuun sekä kiertotalouteen.  
 
Maatalouden kannattavuuden pitkään jatkunutta heikkenemistä pyritään katkaisemaan oikeanlaisin toimin mm. turvaamalla maatalouden ja maaseudun kehittämistoimien rahoitusta ja panostamalla lisää ruoan vientiin. Tärkeätä on myös, että hallitus haluaa EU-maatalouspolitiikan uudistuksessa turvata maataloutemme rahoituksen. Maatalouden potentiaali ympäristöhaasteiden ratkaisijana ja kestävän ruokajärjestelmän perustana tunnustetaan hyvin hallitusohjelmassa.
  
MTK kannattaa lämpimästi hallitusohjelman kirjausta vähittäiskaupan asiakasdatan avaamisesta ja kauppojen omien tuotemerkkien rajoittamisesta. Alkuperämerkintöjen laajentaminen on tärkeää, jotta kuluttajat voivat jatkossa tehdä entistä vastuullisempia valintoja niin kaupoissa kuin ravintoloissa. Maailmankaupan vapauttamistavoitteet lisäävät kuluttajainformaation tarvetta. 

MTK pitää hyvänä myös lupausta lomitusjärjestelmän kehittämisestä ja sitä, että Välitä viljelijästä -toimintamalli turvataan. Myös lunastuslain kokonaisuudistuksen toteuttaminen saa järjestöltä kiitosta. 
 
- On hyvä asia, että hallitusneuvottelijoilla on ollut maa- ja metsätalouden osaamista ja maaseudun tuntemusta käytössään, Marttila summaa. 

 
 
Lisätietoja 
 
Juha Marttila, puheenjohtaja, 050 341 3167
Antti Sahi, toiminnanjohtaja, 0400 804 496 

Sektoriasiantuntijat 

 
Johan Åberg, maatalousjohtaja, 040 5233 864 
Timo Sipilä, verojohtaja, 040 505 9179 
Juha Hakkarainen, metsäjohtaja, 0400 870 867 
Liisa Pietola, ympäristöjohtaja, 050 438 4014 
Anssi Kainulainen, energia-asiantuntija, 050 596 1541
Marko Mäki-Hakola, elinkeinojohtaja, 040 502 6810

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Kasvisten ensisadot valmistumassa14.6.2019 08:39:56 EESTTiedote

Uusi kasvisvuosi pyörähtää Suomessa käyntiin tuttuun tapaan kesäkuun puolivälissä, kun ensimmäisiä varhaisvihannesten satoja aletaan saada. Varhaiskaalit, mansikat, uuden sadon perunat, vihreät parsat, sipuli-, retiisi-, porkkana- ja naurisniput, raparperi ja mehevän raikas jäävuorisalaatti aloittavat kasviskesän. Lähellä tuotettuihin, primööreiksi kutsuttuihin esikoisiin kannattaa suhtautua erityisinä herkkuina. Mehukkuus, rapea suutuntuma ja makuvivahteet ovat erilaiset kuin vastaavissa, kauempaa tuoduissa ja varastoiduissa kasviksissa. Varhaisvihannesten ja -perunoiden teemaviikkoa vietetään viikolla 25 (17.–23.6.2019).

Suomelle kaksi pohjoismaista Embla-ruokapalkintoa Islannissa: Ainoa Winery ja Hävikki-Battle1.6.2019 21:38:02 EESTTiedote

Lauantai-iltana 1.6.2019 palkittiin pohjoismaisen ruokakilpailun EMBLA:n voittajat Islannin Reykjavikissa. Ainoa Winery voitti palkinnon Pohjoismainen ruoka-artesaani ja Pohjoismainen ruokakasvattaja-palkinto myönnettiin Motivan konseptille Hävikki-Battle. Nyt toista kertaa järjestetyssä pohjoismaisessa ruokakilpailussa kilpaili yhteensä 48 ehdokasta, joista seitsemän Suomesta ja myös seitsemän Ahvenanmaalta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme