Kokkolan Halpa-Halli Oy

HalpaHalli lahjoittaa 25 000 euroa vähävaraisille lapsiperheille

Jaa
HalpaHalli lahjoittaa tänä jouluna vähävaraisille lapsiperheille yhteensä 25 000 euroa. Summasta 15 000 euroa suunnattiin paikallisesti niin, että jokainen ketjun 35:stä myymälästä on valinnut oman lahjoituskohteensa. Pelastakaa Lapset ry:lle HalpaHalli lahjoitti 10 000 euroa. Summa kohdennettiin Anna lahjaksi tulevaisuus -joulukeräykseen, jolla tuetaan vähävaraisia lapsiperheitä ja syrjäytymisvaarassa olevia lapsia.
Lapsia osallistumassa Piirtämällä hyvää -kampanjaan. Kuva: Jorma Uusitalo. Kuva vapaasti käytettävissä.
Lapsia osallistumassa Piirtämällä hyvää -kampanjaan. Kuva: Jorma Uusitalo. Kuva vapaasti käytettävissä.

HalpaHallin perinteisellä Piirtämällä hyvää -kampanjalla hyväntekeväisyyssumma karttui eurolla jokaista myymälöihin tuotua piirustusta kohti. Piirustuksista kertynyt euromäärä muodosti perustan nyt tehdylle lahjoitukselle. HalpaHallin paikallisina kumppaneina toimivat muun muassa Mannerheimin Lastensuojeluliitto, seurakuntien diakoniatyö, Pelastakaa Lapset ry sekä Lions Club. Lahjoitukset on toteutettu pääasiassa lahjakortteina.

- Paikallisuus ja paikkakunnan arkeen osallistuminen on HalpaHallille tärkeä arvo. Vähävaraisia lapsiperheitä on tuettu useana vuonna, ja he tarvitsevat apua nyt entistä enemmän kohonneiden elinkustannusten takia, toteaa HalpaHallin markkinointipäällikkö Juha Hakala. – Pelastakaa Lapset taas on luotettava taho, jonka kanssa olemme tehneet aiemminkin yhteistyötä. Heidän kauttaan pystymme myös kohdentamaan lahjoituksen haluamallemme kohderyhmälle, Hakala lisää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lapsia osallistumassa Piirtämällä hyvää -kampanjaan. Kuva: Jorma Uusitalo. Kuva vapaasti käytettävissä.
Lapsia osallistumassa Piirtämällä hyvää -kampanjaan. Kuva: Jorma Uusitalo. Kuva vapaasti käytettävissä.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kokkolan Halpa-Halli Oy
Kokkolan Halpa-Halli Oy
PL 94
67101 KOKKOLA

https://www.halpahalli.fi

HalpaHalli on perheyritys, joka työllistää Suomessa suoraan yli 1 300 ihmistä. Palvelemme asiakkaitamme 35 kivijalkamyymälässä sekä verkkokaupassa. Pääkonttorimme ja logistiikkakeskuksemme sijaitsevat Kokkolassa.

Olemme ihmisen kokoinen kauppa, joka tekee työtä sen puolesta, että kaikilla olisi mahdollisuus elää hyvää arkea. Tarjoamme kuluttajille saman katon alta jokapäiväiset hyödykkeet ruuasta vaatteisiin sekä kodin ja vapaa-ajan tuotteisiin.

Myymme tuotteet kaikille asiakkaillemme samaan, edulliseen hintaan. Asiakas hyötyy halvoista hinnoistamme saman tien, kun hän maksaa ostoksensa kivijalkamyymälän tai verkkokaupan kassalla.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokkolan Halpa-Halli Oy

Energiatehokkuutta ja ympäristöystävällisyyttä edistävä kylmäkalusteremontti käynnissä HalpaHallin Porin myymälässä – remontti ei sulje ovia asiakkailta30.1.2024 15:03:44 EET | Tiedote

HalpaHallin Porin myymälässä on käynnistynyt kylmäkalusteremontti, joka tuo mukanaan merkittävää energiatehokkuuden ja ympäristöystävällisyyden parannusta. Parin kuukauden mittainen projekti ei sulje myymälää asiakkailta. Myymäläpäällikkö Piia Mäkelän mukaan remontti on jatkoa viime vuoden suurille uudistuksille, jotka ovat jo parantaneet asiakkaiden ostoskokemusta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye