Kokkolan HalpaHalli

HalpaHallin kesäkampanja tuotti lähes 27 000 euroa vähävaraisten perheiden lapsille

Jaa

HalpaHallin 50-vuotisjuhlavuoden hyväntekeväisyyskampanja käynnistyi vauhdikkaasti, sillä kesään ajoittunut kampanjan ensimmäinen vaihe tuotti yhteensä 26 881 euroa. Yhdessä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa toteutettava kampanja kerää varoja kotimaahan vähävaraisissa perheissä asuvien ja syrjäytymisvaarassa olevien lasten koulunkäynnin ja harrastusmahdollisuuksien tukemiseen.

HalpaHallin 50-vuotisjuhlavuoden kesäkampanja hyväntekeväisyyteen tuotti lähes 27 000 euroa. Varat käytetään vähävaraisissa perheissä asuvien ja syrjäytymisvaarassa olevien lasten koulunkäynnin ja harrastusten tukemiseen. Kuva: Kokkolan HalpaHalli

- Olemme erittäin tyytyväisiä hyväntekeväisyyskampanjan tulokseen jo tässä vaiheessa. Tulos osoittaa ihmisten lähteneen hyvin mukaan auttamaan. Uskon, että jouluun mennessä saavutamme kampanjalle asetetun 50 000 euron keräystavoitteen, sanoo Kokkolan Halpa-Halli Oy:n markkinointipäällikkö Juha Hakala.

Pelastakaa Lapset ry:n varainhankinnan päällikkö Tuuli Lahti sanoo keräystuloksen osoittavan, että ihmiset haluavat osallistua hyvän asian tukemiseen arkisten tuoteostojen kautta.

- Ohjaamme lahjoitukset kotimaan työhön edistämään lapsen oikeuksien toteutumista ja parantamaan erityisesti syrjäytymisvaarassa olevien lasten asemaa. Meillä on 60 paikallisyhdistystä ympäri Suomen tukemassa vähävaraisten lasten ja nuorten opiskelua ja harrastamista osana Eväitä Elämälle-ohjelmaa. Tänä kesänä Pelastakaa Lapset avasi myös lomakotitoiminnan osana Eväitä Elämälle-ohjelmaa, Lahti kertoo.

Hänen mukaansa lahjoituksin saatavalla rahoituksella on suuri merkitys.

- Haluamme rakentaa lasten aseman parantamiseksi pitkäkestoisia yhteistyökumppanuuksia, jotta saamme aikaiseksi parhaan mahdollisen tuloksen. On hienoa jatkaa HalpaHalli-yhteistyötä loppuvuoden kampanjoilla, joihin niihinkin toivomme paljon osallistujia, Tuuli Lahti toteaa.

Seuraavaksi HalpaHallin juhlavuoden hyväntekeväisyyskampanja jatkuu syyskuussa käynnistyneellä Varta-kampanjalla sekä lokakuussa alkavalla lahjapaperikampanjalla, johon lahjapaperin on suunnitellut kokkolalainen kuvittaja ja graafinen suunnittelija Elina Warsta.

- Kampanja on sujunut kaikin puolin onnistuneesti. Pelastakaa Lapset on luotettava ja osaava kumppani, ja myös yhteistyökumppaneillamme Unileverillä, Serlalla ja Vartalla on arvokasta kokemusta hyväntekeväisyydestä. Näistä asetelmista saamme varmasti aikaan hyvän kokonaistuloksen juhlavuoden päätteeksi, Juha Hakala iloitsee.

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:

Juha Hakala, markkinointipäällikkö
Kokkolan HalpaHalli Oy
puh. 020 718 2252
juha.hakala@halpahalli.fi
www.halpahalli.fi

Tuuli Lahti, varainhankinnan päällikkö
Pelastakaa Lapset ry
puh. 050 400 8199
tuuli.lahti@pelastakaalapset.fi
www.pelastakaalapset.fi

Aino Sarkia, Eväitä Elämälle -koordinaattori
Pelastakaa Lapset ry
puh. 050 5750 289
aino.sarkia@pelastakaalapset.fi

Kuvat

HalpaHallin 50-vuotisjuhlavuoden kesäkampanja hyväntekeväisyyteen tuotti lähes 27 000 euroa. Varat käytetään vähävaraisissa perheissä asuvien ja syrjäytymisvaarassa olevien lasten koulunkäynnin ja harrastusten tukemiseen. Kuva: Kokkolan HalpaHalli
HalpaHallin 50-vuotisjuhlavuoden kesäkampanja hyväntekeväisyyteen tuotti lähes 27 000 euroa. Varat käytetään vähävaraisissa perheissä asuvien ja syrjäytymisvaarassa olevien lasten koulunkäynnin ja harrastusten tukemiseen. Kuva: Kokkolan HalpaHalli
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kokkolan HalpaHalli
Kokkolan HalpaHalli
Kaarlelankatu 7
67100 KOKKOLA

https://www.halpahalli.fi

Kokkolan Halpa-Halli Oy on yksityinen perheyhtiö Pohjanmaalta. Yhtiö on toiminut alueellaan vuodesta 1969 alkaen. Halpa-Hallin periaatteena on myydä laadukkaat tuotteensa jatkuvasti yleistä hintatasoa edullisemmin. Ketjulla on 36 myymälää. Kokkolan Halpa-Halli Oy työllistää noin 1500 henkilöä, joista lähes 300 työskentelee ketjun pääpaikalla Kokkolassa. Lisätietoa Halpa-Hallista löydät osoitteesta www.halpahalli.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokkolan HalpaHalli

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme