Kyyti Group Oy

Halpataksi aloittaa Suomessa

Jaa
Kyyti-halpataksipalvelu aloittaa toimintansa Oulussa torstaina 23.3.2017. Kyyti tarjoaa taksimatkat alkaen kahden euron hintaan. Varausmaksua ei veloiteta. Ensimmäisenä toimintapäivänä kaikki Kyyti-matkat Oulun kaupunkialueella ilmaiseksi klo 20 asti.

”Kyyti on palvelu, joka liikennemarkkinoilta puuttuu – eikä ainoastaan Suomessa vaan globaalisti. Liikkumispalvelujen käyttäjille matkan ensimmäinen ja viimeinen osuus on usein hankalin, ja Kyyti ratkaisee tämän ensimmäisen ja viimeisen mailin ongelman”, Tuup Oy:n toimitusjohtaja Pekka Möttö sanoo.

Kyyti on henkilökuljetuspalvelu, jossa asiakas voi vaikuttaa Kyydin hintaan valitsemalla itselleen sopivan palveluluokan. Kyydillä on kolme palveluluokkaa:     

Express on taksimainen ”suorinta tietä” -palveluluokka, joka on hinnaltaan perinteistä taksia merkittävästi halvempi.

- Flex on palveluluokka, jossa asiakas on valmis joustamaan hieman odotus- tai matka-ajassa. Flex on hinnaltaan Expressiä edullisempi.

- Smart-palveluluokassa asiakas on valmis joustamaan reilusti saadakseen Kyydin hämmentävän halvalla hinnalla.

Kyydin edullinen hinta perustuu jakamiseen ja autojen tehokkaaseen käyttöön. Kyydit voidaan tarjota kaikille edullisesti, kun kaikki hyväksyvät, että Kyydissä voi olla muitakin matkustajia. Kyydin varauksesta ei peritä erillisiä varaus- tai ennakkotilausmaksuja. Kyydin hinta ilmoitetaan etukäteen ja Kyyti maksetaan tilattaessa sovelluksella. Kuljettajalle ei Kyytiä voi maksaa.

”Kyyti on edistyksellisellä teknologialla toteutettu, moderni, jaettuun hyötyyn perustuva palvelu, jossa kuljetuskapasiteettia käytetään mahdollisimman tehokkaasti mahdollisimman monen asiakkaan palvelemiseen. Kyyti sijoittuu palveluna perinteisen taksin ja joukkoliikenteen väliin”, Möttö toteaa.

Kyyti lanseerataan ensimmäisenä Suomessa Oulussa. Kevään aikana Kyyti-palvelu tulee saataville myös Tampereella ja Turussa. Helsingissä on tavoitteena käynnistää palvelu myöhemmin tänä vuonna. Kyytejä voi alkuvaiheessa tilata Tuup -sovelluksen kautta, joka on ladattavissa ilmaiseksi Google Play ja App Store -kaupoissa.Jatkossa Kyytejä voi tilata myös muiden myyntikanavien kautta kuten esimerkiksi junalipun oston yhteydessä. ”Uusi Kyyti-palvelu on erittäin kiinnostava, täydentäisi junamatkaa erinomaisesti sekä muodostaisi edullisen matkaketjun. Tavoitteena on yhdessä Kyydin kanssa testata palvelua tämän vuoden aikana”, sanoo VR:n suunnittelujohtaja Antti Tuominen.

Kyyti-palvelun teknologia on kehitetty Suomessa. Tuupin strategisena kumppanina Vinka on kehittänyt palvelun taustalla olevan matkojen yhdistely- ja ajoneuvojen automatisoidun ohjausälykkyyden. Kyydin potentiaalista kysyntää on mallinnettu Strafica Oy:n Brutus-työkalulla. Mallinnus osoitti potentiaalisen markkinaosuuden Kyydille olevan 7,1% kaikesta liikkumisesta. Mikäli ennuste toteutuu, kyse on todellisesta liikkumisen vallankumouksesta.

”Suomi on erittäin hyvässä asemassa uuden älykkään liikenteen markkinoilla. Täältä löytyy teknologiaosaamista ja lainsäädäntö on kansainvälisesti edistyksellinen, minkä seurauksena kiinnostus suomalaisia älyliikenneratkaisuja kohtaan on juuri nyt iso. Alalle on syntynyt ja on syntymässä paljon uusia yrityksiä, joiden markkina on kansainvälinen. Tekesin rooli tässä kokonaiskehityksessä on todella merkittävä rahoituksen lisäksi myös uusien kumppanien kohtaamisessa.” Möttö kiittää.

Kyyti tarjoaa ratkaisun myös syrjäseutujen liikenteen ongelmiin.

”Samaa älykkyyttä, jonka olemme kehittäneet Kyyti-palvelua varten, voi suoraan käyttää syrjäseutujen palveluongelmien ratkaisemiseen. Siellä on harvakseltaan tarvetta, mutta tarve on sitäkin isompi, eikä perinteinen joukkoliikenne koskaan syrjäseuduille palaa. Älykkään teknologian avulla näihin tarpeisiin on mahdollista vastata joustavasti. Yhteiskunta voi säästää miljoonia euroja yhdistelemällä järkevästi eri kuljetustarpeita siellä, missä joukkoja ei joukkoliikenteelle riitä. Ratkaisu tulevaisuuden liikkumisongelmiin on joustavasti kysyntään vastaava palveluntarjonta”, Pekka Möttö linjaa.

Lue lisää Kyyti-halpataksista osoitteessa www.kyyti.info.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:
Pekka Möttö, CEO, 044 9742477, pekka.motto@tuup.fi   


Materiaalit ja kuvat:
Jaana Ylikoski, Markkinointikoordinaattori, 040 7007995, jaana.ylikoski@tuup.fi    

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kyyti Group Oy
Kyyti Group Oy
Kaisaniemenkatu 1 C 100
00100 Helsinki

info@kyyti.comhttp://www.kyyti.com

Tietoa Tuupista:

Tuup on suomalainen digitaalisia liikkumispalveluita kehittävä startup-yritys. Yritys on perustettu 2015 ja se työllistää tällä hetkellä reilut kymmenen ihmistä. Tuup kehittää eri liikennemuodot yhdistävää liikkumissovellusta, jonka avulla voi suunnitella reitin, vertailla eri liikkumisvaihtoehtoja ja maksaa eri liikkumispalvelut helposti ja turvallisesti yhdellä sovelluksella. Tuup toimii myyntikanavana Kyyti-halpataksipalvelulle. Puolueeton eurooppalainen tutkimus valitsi Tuupin lupaavimmaksi eurooppalaiseksi liikennestartupiksi 2016.

Facebook – www.facebook.com/tuupapp

Instagram – www.instagram.com/tuupapp

Twitter – www.twitter.com/tuupapp

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kyyti Group Oy

Kyyti etsii kumppaneita uudistuville taksimarkkinoille9.8.2018 09:00:00 EEST | Tiedote

Suomalainen Kyyti Group Oy etsii autoilijakumppaneita syksyllä lanseerattavaan Kyyti- taksi- ja kimppataksipalveluun. Taustalla on kesällä tapahtunut taksialan vapautuminen, joka mahdollistaa uusien toimijoiden ja uusien toimintamallien markkinoille tulon. Kyyti tarjoaa suomalaisen vaihtoehdon kansainvälisille toimijoille. Kyydin tavoitteena on, että tulevaisuudessa taksikyydit tilataan valtakunnallisesti Kyydistä.

Kyyti tarjoaa ilmaiset taksimatkat Helsingissä perjantaina23.11.2017 10:35:02 EET | Uutinen

Kyyti-kimppatakseilla pääsee ajamaan ilmaiseksi Helsingissä pe 24.11. klo 12-20. Kyyti on suomalainen teknologiayritys, joka on kehittänyt edistyksellistä “Uberin tappaja" kyytienjakopalvelua. Perinteisiin takseihin verrattuna, Kyyti-palvelussa matkan kustannuksia voidaan jakaa myös toisilleen tuntemattomien matkustajien kesken. Pitkälle kehitetyn tekoälyn ansiosta palvelun käytöstä ei peritä aloitus- tai ennakkovarausmaksuja. Kyyti-palvelua toteutetaan yhdessä luvallisten suomalaisten kuljetusyrittäjien kanssa.

Kyyti-kimppataksipalvelu aloittaa Helsingissä21.11.2017 09:08:35 EET | Tiedote

Kyyti-kimppataksipalvelua aletaan testaamaan Helsingin keskustassa tänään klo 11. Kimppakyytien edullinen hinta perustuu matkan kustannusten jakamiseen, myös ennalta tuntemattomien, matkustajien kanssa. Kyyti palvelua toteutetaan yhteistyössä laillisten suomalaisten kuljetusyrittäjien kanssa ja sen taustalla olevaa teknologiaa on tänä vuonna viety myös mm. Yhdysvaltoihin ja Vietnamiin. Kyyti-kimppataksien Helsingin pilottiin voi osallistua kaikki asiasta kiinnostuneet lataamalla Kyyti-sovelluksen joko Google Play tai Apple App Store -kaupasta.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye