”Haluamme tarjota jäsenillemme olkapään” – TEK lanseeraa Heltin HuoliLinjan jäsentensä käyttöön
7.5.2020 10:00:00 EEST | Tekniikan akateemiset - TEK | Uutinen
Koronapandemia on vaikuttanut monien alojen tavoin myös TEKin jäseniin. Lomautettujen tekniikan alan yliopistokoulutettujen määrä lähes kaksinkertaistui maaliskuun aikana. TEKin palvelujohtaja Miia Seppi kertoo avun ja tuen tarpeen näkyvän työttömyyskassan ohella TEKin laki- ja urapalveluissa. Tilanteeseen reagoitiin TEKissä lanseeraamalla uusi puhelinpalvelu HuoliLinja yhdessä terveysyhtiö Heltti Oy:n kanssa.
– Jäsenemme ovat jo kohdanneet lomautuksia ja niiden määrä lisääntyy tilanteen pitkittyessä. Moni kokee myös aitoa huolta oman työsuhteen jatkosta, toimeentulostaan ja omasta jaksamisestaan. Halusimme reagoida näihin huoliin tarjoamalla nykyisten palveluidemme lisäksi tukea myös mielen hyvinvointiin ja jaksamiseen. Onneksi löysimme asiantuntevan ja ketterän yhteistyökumppanin, Heltin, jonka kanssa saimme puhelinpalvelun nopeasti pystyyn. HuoliLinjan myötä pääsemme myös testaamaan, minkälaista kysyntää hyvinvointiin liittyvillä palveluilla on jäsentemme keskuudessa, Miia Seppi sanoo.
72 000 jäsenen ammattijärjestössä tunnetaan jäsenten työelämän eri puolet. Viime vuosien aikana masennus, ahdistus ja erilaiset mielen sairaudet ovat lisääntyneet työikäisten keskuudessa. Tekniikan yliopistokoulutetut eivät ole tästä poikkeus. TEKissä mietitään paljon, miten järjestö voisi omalta osaltaan olla kääntämässä kurssia parempaan.
– Meille jäsen on kokonaisuus. Siinä missä kaltaisemme ammattijärjestö seisoo jäsenten tukena työelämän pelisäännöistä tai työsopimuksista neuvoteltaessa sekä uran käännekohdissa, tarvitaan meitä myös muussa. Jokainen meistä kokee joskus epävarmuutta, ahdistusta ja ongelmia oman jaksamisen kanssa. Me haluamme olla ennaltaehkäisemässä ongelmien syventymistä ja tarjoamassa olkapään jäsenillemme, TEKin toiminnanjohtaja Jari Jokinen sanoo.
Työterveyden uudistaja, Tanja Lappi Heltistä, kertoo digitaalisuuden tarjoavan mahdollisuuksia erilaisiin palveluihin, kymmenen minuutin jutustelusta laajempien ja pidempiaikaisten hoitosuhteiden toteuttamiseen.
– Koronan aikana jopa 90 prosenttia palveluistamme toteutetaan etänä digitaalisuutta hyödyntäen. HuoliLinja saatiin vauhdilla toimintaan, koska teknologia etävastaanottoon oli jo valmiina ja helttiäiset ovat tottuneet auttamaan ihmisiä hyödyntäen etävälineitä, Tanja Lappi sanoo.
Heltin HuoliLinja on Tekniikan akateemisten TEKin jäsenilleen tarjoama mielen hyvinvoinnin tukipalvelu. HuoliLinjan tarkoitus on tarjota 72 000 tekniikan alan korkeakoulutetulle mahdollisuus keskustella huolistaan – pienistä tai suurista yhdessä mielen hyvinvoinnin ammattilaisten kanssa. 7.5.2020 lanseerattavan palvelun tuottaa Heltti Oy. HuoliLinja palvelee arkisin klo 9–16 välillä kaikkia Tekniikan akateemiset TEKin jäseniä.
Lisätiedot:
Miia Seppi
Palvelujohtaja, Tekniikan akateemiset TEK
p. 040 621 5665
Tanja Lappi
Työterveyden uudistaja, Heltti Oy
p. 040 5217981
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tekniikan akateemiset TEK on tekniikan alan yliopistokoulutettujen etu- ja palvelujärjestö. Jäsenet ovat tekniikan, tietojenkäsittelyn, arkkitehtuurin tai luonnontieteiden yliopistotutkinnon suorittaneita ja näiden alojen opiskelijoita. TEK tukee jäseniään työuralla, edistää ammattikunnan osaamista ja yhteisöllisyyttä sekä rakentaa kestävää hyvinvointiyhteiskuntaa. Noin 80 000 jäsenellään TEK on Akavan toiseksi suurin jäsenliitto ja Suomen kahdeksanneksi suurin ammattiliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tekniikan akateemiset - TEK
Arto Timperi jatkaa TEKin puheenjohtajana11.9.2026 14:42:47 EEST | Tiedote
Tekniikan akateemiset TEKin uusi valtuusto valitsi automaatiotekniikan tohtori Arto Timperin jatkamaan TEKin hallituksen puheenjohtajana järjestäytymiskokouksessaan Helsingissä perjantaina 11. syyskuuta. Timperi on sarjayrittäjä ja koulutukseltaan automaatiotekniikan tohtori. Hän edustaa valtuustoryhmää Yhtenäisyys ja teekkarihenki. Timperi haluaa TEKin tarjoavan sellaisia palveluja, jotka jäsenet kokevat omakseen, sekä toimivan tärkeänä vaikuttajana yhteiskunnassa. Puheenjohtajan mielestä TEKillä menee hyvin: se on monipuolinen, vakavarainen ja luotettava yhdistys, johon yli 85 000 jäsentä haluaa kuulua. TEKin maine on tutkimusten mukaan erittäin hyvä. TEKin palvelut ovat laajasti jäsenistön käytössä. Kehittämisen tarpeitakin on. Haasteita on edustavuudessa ja kansainvälistymisessä. – Meidän täytyy kehittää edustavuutta siten, että mahdollisimman moni jäsenyyskriteerit täyttävä kuuluu TEKiin. Tavoitteena on jäsenmäärän kasvu niin, että ylitämme 100 000 jäsenen rajapyykin. Myös TEKin y
Budjettiriihessä on tehtävä osaamistasoa nostavia päätöksiä28.8.2026 08:56:09 EEST | Tiedote
Taloudessa näkyy merkkejä paremmasta, elinkeinoelämän luottamus on kasvanut ja palkansaajien ostovoima kohentunut liittojen neuvottelemien palkankorotusten ansiosta. Hallituksen on tehtävä tätä kehitystä vauhdittavia päätöksiä budjettiriihessään 1.–2.9.
Tekoälyn käyttö nostaa selvästi palkkaa10.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Aktiivisimmat tekoälyn käyttäjät ansaitsevat jopa kahdeksan prosenttia enemmän.
Vastavalmistuneiden kansainvälisten osaajien työllisyystilanne on heikentynyt21.5.2026 08:07:00 EEST | Tiedote
Vain noin puolella tekniikan alan yliopistoista 2025 valmistuneista kansainvälisistä osaajista oli työpaikka valmiina tai tiedossa valmistumishetkellä. Tilanteen parantamiseksi on kehitettävä sekä opiskelijoiden kielitaitoa että verkostoja, esimerkiksi lisäämällä mahdollisuuksia tehdä diplomitöitä yrityksissä.
Nämä nuoret edustavat Suomea Saksassa22.4.2026 16:36:43 EEST | Tiedote
Tekniikan akateemiset TEKin Kipinä-kilpailun voittajat suuntaavat syksyllä EU:n tiedekisaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
