HAMin uusi taidemuseon johtaja valittu
12.1.2023 10:15:00 EET | HAM Helsingin taidemuseo | Tiedote

”HAMin taidemuseon johtajan tehtävä herätti ilahduttavaa kiinnostusta. Arja Miller valikoitui tehtävään laadukkaasta hakijajoukosta pitkän ja monipuolisen työkokemuksensa perusteella. Hän on työskennellyt uransa aikana useissa museoissa erilaisissa johtotehtävissä, joiden myötä hänelle on kertynyt syvä asiantuntemus niin kuratoinnista kuin museoalan työprosesseista. Uransa aikana Arja on osoittanut kykynsä kehittyä johtajana sekä kehittää organisaatiota, jossa työskentelee. Lisäksi hänellä on erinomaiset verkostot museoalan toimijoihin niin Suomessa kuin ulkomailla”, perustelee Millerin valintaa HAM Helsingin taidemuseosäätiön hallituksen puheenjohtaja Kai Huotari.
”HAM on helsinkiläisten oma taidemuseo, jossa kiinnostavat näyttelyt, laadukkaat kokoelmat ja dynaaminen julkinen taide kietoutuvat yhteen. Olen innoissani tilaisuudesta kehittää HAMista yhä rohkeampi, vahvempi ja vastuullisempi museo yhdessä osaavan henkilökunnan kanssa. Upean Helsinki Biennaalin, vaikuttavien näyttelyiden ja edistyksellisen julkisen taiteen myötä HAMilla on kaikki mahdollisuudet kehittyä alansa kansainväliseksi edelläkävijäksi. Taiteilijoilla on arvokas kyky heijastaa taiteen keinoin nykyisyyttä, tulkita mennyttä ja ennakoida taiteellisen prosessin kautta tulevaa. Unelmissani HAM on uutta luova yhteisö, jossa taiteilijoiden näkemyksellisyys ja moninaiset yleisöt kohtaavat toisensa”, visioi taidemuseon uusi johtaja Arja Miller.
HAM Helsingin taidemuseon toiminta ja henkilöstö siirtyivät säätiöön 1.1.2023. Säätiöimisen myötä HAMista tuli kaupungin tytäryhteisö, jota rahoitetaan kulttuurin laitosavustuksilla. ”HAMin tuore säätiöiminen avartaa museon toimintamahdollisuuksia entisestään. Onkin erityisen mahtavaa aloittaa HAMin johtajana juuri nyt”, iloitsee Miller.
Taidemuseon johtaja valittiin viiden vuoden kaudelle määräaikaiseen työsuhteeseen, jota voidaan jatkaa toiselle kaudelle. Edellinen taidemuseon johtaja Maija Tanninen-Mattila jäi eläkkeelle 1.12.2022.
HAM Helsinki Art Museum looks after an art collection that belongs to the people of Helsinki, which includes over 10,000 individual works of art. HAM maintains and accrues this art collection and manages public art both indoors and outdoors in the city. In its domestic and international exhibitions held at Tennis Palace, HAM showcases modern and contemporary art. HAM also produces the contemporary art event Helsinki Biennial.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietojen antaja:
Kai Huotari
HAM Helsingin taidemuseosäätiön hallituksen puheenjohtaja
puh. +358 50 384 1557
kai.huotari@kaapelitehdas.fi
Haastattelupyynnöt:
Anna Vihanta
HAM, viestintä ja markkinointi
puh. +358 40 509 3408
anna.vihanta@hamhelsinki.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HAM Helsingin taidemuseo
KOKIMO:s Tablescape inviger HAM:s Rum för ny konst28.5.2026 12:00:00 EEST | Pressmeddelande
Rum för ny konst är HAM Helsingfors konstmuseums nya utrymme för mångsidig och innovativ bildkonst och en scen för nya former av utställningskoncept. Utrymmet invigs av konstnärsgruppen KOKIMO med verket Tablescape, som utspelar sig vid ett långt middagsbord. Verket kan upplevas på HAM varje hel timme 29.5–23.8.2026.
KOKIMOn Tablescape avaa HAMin Uuden taiteen tilan28.5.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Uuden taiteen tila on HAM Helsingin taidemuseon uusi, monimuotoisen, innovatiivisen kuvataiteen esiintuoja ja uudenlaisten näyttelykonseptien näyttämö. Tilan avaa taiteilijaryhmä KOKIMOn pitkässä illallispöydässä tapahtuva Tablescape. Teokseen voi tutustua HAMissa tasatunnein 29.5.–23.8.2026.
KOKIMO's Tablescape inaugurates HAM’s Space for New Art28.5.2026 12:00:00 EEST | Press release
HAM Helsinki Art Museum’s Space for New Art is a venue dedicated to experimental visual art and innovative exhibition formats. Its inaugural exhibition is Tablescape by the Art Collective KOKIMO – a performative installation centred around a long dining table, on view at HAM between 29 May and 23 August 2026, with performances beginning on the hour.
Ikoniska Magdalena Abakanowicz fyller HAM med en skog av textilier29.4.2026 08:30:00 EEST | Pressmeddelande
HAM Helsingfors konstmuseum öppnar den polska konstnären Magdalena Abakanowiczs (1930–2017) första separatutställning i Finland. Abakanowicz var en av de centrala förnyarna inom textilbaserad skulptur och installationskonst. Tennispalatsets stora välvda salar fylls med hennes ikoniska Abakan-skulpturer och storskaliga skulpturserier i jute. Utställningen Gränsöverskridare visas 6.5–30.8.2026.
Ikoninen Magdalena Abakanowicz tuo HAMiin tekstiilien metsän29.4.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
HAM Helsingin taidemuseo avaa puolalaisen Magdalena Abakanowiczin (1930–2017) ensimmäisen yksityisnäyttelyn Suomessa. Abakanowicz oli yksi tekstiilipohjaisen kuvanveiston ja installaatiotaiteen keskeisistä uudistajista. Tennispalatsin kaarihallit täyttyvät hänen ikonisista Abakan-veistoksistaan ja suurikokoisista juuttiveistossarjoistaan. Rajojen ylittäjä -näyttely on avoinna 6.5.–30.8.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme