Hammaslääkäriseura Apollonia jakoi yli 200 000 euroa tutkimusapurahoja
Apollonian apurahajaossa painotetaan tutkimusuransa alussa olevien tutkijoiden tukemista sekä edistetään tutkimustyön jatkuvuutta. Tavoitteena on tukea monipuolisesti korkeatasoista suomalaista hammaslääketieteen tutkimusta, ja hakemusten tieteellinen taso on keskeinen peruste rahoituspäätöksessä. Tutkimusapurahoja myönnettiin tällä hakukierroksella kaikkiaan 36 tutkijalle ja opiskelijalle. Myöntöprosentti nousi yli 50 prosentin.
Ajantasaista tietoa nuorten suunterveydestä
Suurin yksittäinen tutkimusapuraha 21 500 euron Nuoren tutkijan apuraha myönnettiin tänä vuonna erikoishammaslääkäri Mirja Methuenille (Itä-Suomen yliopisto) väitöstutkimukseen, jossa kartoitetaan nuorten suunterveyttä. Tutkimuksen tavoitteena on saada ajankohtaista tietoa hammaskarieksen ja hampaiden erosiivisen kulumisen esiintyvyydestä ja vaikeusasteesta suomalaisilla nuorilla. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään karieksen ja erosiivisen kulumisen syitä (ravitsemus, käyttäytyminen ja kehon koostumus). Tutkimus on osa Itä-Suomen yliopiston biolääketieteen yksikön Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimusta (PANIC).
– Tutkimuksesta saadaan kliiniseen työhön ajantasaista ja päivitettyä tietoa suomalaisten nuorten karieksen ja hampaiden erosiivisen kulumisen esiintyvyydestä ja vakavuudesta sekä näihin liittyvistä riskitekijöistä. Tuloksia voidaan hyödyntää ennaltaehkäisyssä ja hoidon suunnittelussa, tiivistää Methuen.
Hammaskaries ja erosiivinen hampaiden kuluminen näkyvät laajasti hammaslääkärien vastaanotoilla. Molemmat aiheuttavat peruuttamattomia vaurioita hampaisiin, ja edetessään kipua ja esteettisiä haittoja. Virvoitus- ja energiajuomien käyttö on lisääntynyt nuorten keskuudessa, ja sen myötä myös alttius hampaiden reikiintymiselle ja erosiiviselle kulumiselle. Lasten ja nuorten hampaiden varhainen reikiintyminen altistaa reikiintymiselle myös myöhemmällä iällä. Varhainen puuttuminen onkin tärkeää, sillä niin karies kuin erosiivinen kuluminenkin ovat ehkäistävissä olevia sairauksia.
– Lapsuus ja nuoruus ovat herkkiä ikävaiheita, jolloin luodaan perusta aikuisuudelle, myös suunterveyden osalta. Niin ammattilaisille kuin muulle väestölle on tärkeää saada ajantasaista tietoa lasten ja nuorten suunterveydestä ja keinoista, miten siihen voidaan vaikuttaa. Kaikki tutkimustyö, joka edistää lasten ja nuorten kokonaisterveyttä, on tärkeää, korostaa Methuen.
Listan kaikista tutkimusapurahojen saajista liitteenä.
Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia tukee hammaslääketieteellistä tutkimusapurahojen lisäksi myös Apollonian kongressiapurahoilla ja väitöskirja-apurahoilla.
Lisätiedot:
Apollonian asiantuntijahammaslääkäri, HLT, EHL Aija Hietala-Lenkkeri, aija.hietala-lenkkeri (at) apollonia.fi, p. 0400 477 599
Erikoishammaslääkäri Mirja Methuen, mirja.methuen (at) uef.fi, p. 050 567 0924
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aija Hietala-Lenkkeriasiantuntijahammaslääkäri, HLT, EHL
Puh:0400 477 599aija.hietala-lenkkeri@apollonia.fiAnnika Nissinenviestinnän asiantuntija
Puh:040 779 6435annika.nissinen@apollonia.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Suomen Hammaslääkäriseura ApolloniaBulevardi 30 B 5
00120 HELSINKI
p. 09 6803 120, toimisto@apollonia.fihttps://www.apollonia.fi
Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia on 1892 perustettu tieteellinen yhdistys. Apollonia järjestää riippumattomaan tietoon perustuvaa täydennyskoulutusta, tukee hammaslääketieteellistä tutkimusta ja välittää tutkimustietoa suunterveydestä. www.apollonia.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia
Apollonian kouluttajapalkinto suupatologi Jaana Willbergille6.11.2025 17:00:00 EET | Tiedote
Suomen Hammaslääkäriseura Apollonian kouluttajapalkinto on myönnetty tänä vuonna innostavalle suupatologian ja suulääketieteen alan kouluttajalle, dosentti, erikoihammaslääkäri Jaana Willbergille. Palkinto myönnetään tunnustuksena pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä alan täydennyskouluttajana. Palkinto luovutettiin Hammaslääkäripäivillä 6.11.2025.
Miesten suunterveys huolestuttaa – palvelujen käyttö vähäisempää5.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Uusimmat Terve Suomi -väestötutkimuksen tulokset ja Suun ja hampaiden sairauksien hoidon laaturekisterin tiedot tuovat esiin merkittäviä eroja suun terveydentilassa eri väestöryhmien välillä. Tulosten mukaan hampaiden kiinnityskudossairaus (parodontiitti) ja hammaskaries ovat yleisimpiä miehillä, heikommin koulutetuilla, iäkkäillä ja henkilöillä, joiden äidinkieli on muu kuin suomi tai ruotsi.
Tervetuloa Hammaslääkäripäiville 5.–7.11.202529.10.2025 10:00:02 EET | Kutsu
Hyvä median edustaja, Hammaslääkäripäivät 5.–7.11.2025 avaa ovensa ensi viikon keskiviikkona Helsingin Messukeskuksessa. Tervetuloa tutustuman alan uusimpiin tutkimustuloksiin, ajankohtaisiin aiheisiin ja innovaatioihin Hammaslääkäripäivien luennoille ja näyttelyyn.
Päivitetty Käypä hoito -suositus: Mikrobilääkehoito on aina toissijaista hoitoa hammasinfektioissa23.10.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Hammasperäiset äkilliset infektiot tulee hoitaa viiveettä, sillä ne voivat vaikeimmillaan edetä nopeasti henkeä uhkaaviksi. Epäiltäessä hammasperäistä infektiota potilaan tulee hakeutua tai hänet tulee ohjata hammashoitoon, mikrobilääkehoito on aina toissijaista tukihoitoa.
Hammaslääketieteelle yli 230 000 € tutkimusapurahoja.21.3.2025 16:00:00 EET | Tiedote
Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia, Suomen Hammaslääketieteen Säätiö, Hammaslääkärijärjestöjen yhteisrahasto ja yhteistyökumppanit jakoivat 231 500 euroa tutkimusapurahoja, yhteensä 38:lle alan tukijalle tai opiskelijalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme