Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus

Hanasaari suljetaan väliaikaisesti

Jaa
Koronavirus iskee nyt kovalla kädellä kaikkiin yhteiskunnan aloihin ja toimintoihin, eikä kulttuuriala ole poikkeus.

Johtuen hallituksen eilisistä dramaattisista päätöksistä väestön suojaamiseksi ja koronavirustilanteen etenemisen hidastamiseksi Hanasaari sulkee ovensa huomenna18.3.2020 ja ovet pysyvät kiinni 31.5.2020 saakka. Olemme kuitenkin valmiita avaamaan Hanasaaren hyvinkin nopeasti, mikäli tilanne muuttuu.

”Pahoittelemme päätöstä, mutta haluamme kaikkien muiden tavoin kantaa oman osamme vastuusta näinä vaikeina aikoina. Hanasaaren toiminta jää nyt tauolle, mutta jatkuu heti tilanteen niin salliessa”, Hanasaaren toimitusjohtaja Gunvor Kronman toteaa.

Henkilökunnalle tämä tarkoittaa YT-neuvotteluja.

”Aloitamme YT-neuvottelut Hanasaaren koko henkilökunnan kanssa huomenna. Tähtäämme siihen, että vain muutamaa keskeistä tehtävää ylläpidetään talon ollessa suljettuna”, Kronman sanoo. 

Kronman korostaa, että Hanasaarella on taidepuisto, jonne vieraat nyt voivat suunnata kävelylenkkinsä.

”Annamme mielellämme puistossa olevan taiteen symboloida tulevaisuutta”, Kronman toteaa.

Yhteystiedot:

Hanasaaren viestintäjohtaja Håkan Forsgård, hakan.forsgard(at)hanaholmen.fi, puh. 040 767 7373  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Hanasaarenranta 5
02100 ESPOO

+358 40 767 7373http://www.hanaholmen.fi

Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies. 

Hanaholmen är ett kulturcentrum för Sverige och Finland samt ett konferenshotell och mötescentrum i Esbo, strax utanför Helsingfors. Hanaholmen arrangerar högaktuella seminarier och evenemang där viktiga samhälleliga frågor diskuteras och debatteras. Kulturfonden för Sverige och Finland är Hanaholmens huvudman, dvs. har det yttersta ansvaret för Hanaholmens verksamhet. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye