Häpönniemen jätevedenpuhdistamolle uusi ympäristölupa ja määräys purkupaikan siirtämisestä
Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönsi 11.10.2021 Häpönniemen jätevedenpuhdistamon laajennukselle ympäristöluvan Vakka-Suomen Veden hakemuksesta. Puhdistamoa on laajennettu vastaamaan puhdistamon viemäröintialueella syntyvää jätevesikuormaa. Puhdistamon asukasvastineluku laajennuksen jälkeen on 59 000.
Aluehallintovirasto hyväksyi samalla Vakka-Suomen Veden toimittaman purkupaikkaselvityksen, mutta hylkäsi hakemuksen purkupaikan säilyttämisestä nykyisellä paikallaan merialueella Uudenkaupungin edustan vesimuodostumassa.
Aluehallintovirasto määräsi Vakka-Suomen Veden siirtämään käsiteltyjen jätevesien purkupaikan kauemmas merelle Hylkimyksenaukon tai Liesluodon−Korsaaren edustan vesimuodostumaan vuoden 2026 loppuun mennessä. Aluehallintovirasto katsoi ratkaisussaan, että nykyinen purkupaikka ei sovellu käsiteltyjen jätevesien purkamiseen. Purkupaikan siirtäminen sekoittumisolosuhteiltaan parempaan vesimuodostumaan on välttämätöntä nykyisen purkualueen vesimuodostuman tilan, kuormituksen ja heikkojen sekoittumisolosuhteiden vuoksi.
Vakka-Suomen Veden täytyy hakea ympäristöluvan muutosta Häpönniemen jätevedenpuhdistamon käsiteltyjen jätevesien johtamiselle uudelle purkupaikalle ja vesilain mukaista lupaa uuden purkuputken rakentamiselle Etelä-Suomen aluehallintovirastolta viimeistään 31.3.2023.
Aluehallintovirasto jatkaa asiaan liittyvien, Vakka-Suomen Veden maksettavaksi määrättävien korvausten käsittelyä ja antaa niistä myöhemmin päätöksen. Korvausasian käsittelyssä otetaan huomioon kaikki muistutukset, jotka luvan muuttamisesta on annettu.
Puhdistamon toimintaa koskevassa ympäristöluvassa on annettu tarpeelliset määräykset ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi sekä päästöjen ja vaikutusten tarkkailemiseksi. Vakka-Suomen Veden on noudatettava päätöstä mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.
Päätös on nähtävillä aluehallintovirastojen verkkosivuilla: ylupa.avi.fi (Vakka-Suomen Vesi). Siihen saa hakea valittamalla muutosta 17.11.2021 saakka.
Lisätietoja:
Ympäristöylitarkastaja Merilin Vartia, puh. 0295 016 528
Ympäristöneuvos Reetta Klemetti, puh. 0295 016 509
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
etunimi.sukunimi@avi.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
