Harrastustoiminnassa ansioituneita nuoria palkitaan 4H-stipendeillä

4H-säätiön hallitus myönsi kokouksessaan 15.12.2021 vuoden 2021 stipendit ansioituneille 4H:laisille. Stipendin saavat nuoret ovat olleet mukana 4H-toiminnassa monipuolisesti ja pitkäjänteisesti. Lisäksi useilla stipendiaateista on oma 4H-yritys. 4H-säätiö myöntää stipendejä nuorten lisäksi muun muassa vuoden luottamushenkilölle, vapaaehtoisohjaajalle sekä toimihenkilölle.
4H-yhdistykset lähettivät ennätysmäärän eli yli 130 stipendihakemusta. 4H-säätiön hallitus osoittaa suurta arvostusta myös niille ehdokkaille, joille tällä kertaa stipendiä ei ollut mahdollista myöntää. Säätiö myönsi 12 valtakunnallista stipendiä. Alueellisia ja maakunnallisia stipendejä säätiö myönsi 37 kappaletta. Ne luovutetaan erikseen paikallisissa tilaisuuksissa. Lista kaikista stipendiaateista on tiedotteen lopussa.
Eeno Pusan stipendi, valtakunnalliset stipendit, metsästipendi, toimihenkilöstipendi, vapaaehtoisstipendi, luottamushenkilöstipendi sekä elämäntyöstipendi luovutetaan Helsingissä Säätytalolla maanantaina 4.4.2022 järjestettävässä stipendijuhlassa klo 14 alkaen.
Merkittävä Eeno Pusan stipendi pitkäaikaiselle ja yrittäjähenkiselle 4H-harrastajalle Annika Kaskiselle
4H-säätiön valtakunnallisista nuorisostipendeistä suurin on 1000 euron arvoinen Eeno Pusa -stipendi, jonka saa Annika Kaskinen Meri-Vakan 4H-yhdistyksestä. Kaskinen on ollut mukana 4H-toiminnassa 20 vuoden ajan ja ehtinyt tehdä lähes kaikkea, mitä 4H:ssa on ollut tarjolla.
Yrittäjähenkisyys on näkynyt Annikan 4H-harrastuksessa nuoresta lähtien. Jo 13-vuotiaana hän tienasi rahat ensimmäiseen kannettavaan tietokoneeseensa myymällä hammasharjoja 4H-yhdistyksen varainhankintana. 13-vuotiaana Annika myös perusti ensimmäisen 4H-yrityksensä, toimialana lemmikkien hoito ja itsetehdyt korut.
Myöhemmin yrityksen toimiala muuttui, ja valokuvausyritys PhotoKaskinen on päässyt valtakunnallisen 4H-yrityskilpailun finaaliin asti. Annika on kehittänyt yritystään yhdessä Nordean yritysohjaajan kanssa, ja innostanut muita nuoria 4H-yrittäjyyteen. Yrittäjyyden ohella Annika on toiminut vuosia kerhonohjaajana muun muassa heppakerhossa ja keppihevoskerhossa. Lähihoitajaopinnoissa ohjauskokemus huomioitiin osaamispisteinä.
Annika on hoitanut Reilu Teko -lannoitesäkkien keräyspistettä ja sekä metallinkeräystä. Hän on myös ollut järjestämässä paikallisyhdistyksen tapahtumia, esimerkiksi traktorikisoja ja koirien match showta. Tällä hetkellä Annika työskentelee lähihoitajana, mutta hänellä on suunnitelmissa päätoiminen yrittäjyys.
”4H mahdollisti myös minun ensimmäiset kesätyöni ja sitä kautta ensimmäisen oman kannettavani ja kamerani hankinnan. Näiden takana on monen monta polkupyörän polkaisua ja hikipisaroita, mutta kuinka ylpeä olinkaan ne ihan itse ansaittuani. 13-vuotiaana minua kutsui 4H-yrittäjyys ja se matka on jatkunut jo 11 vuotta. Tämä 4H:lta saamani oppi yrittäjyydestä on ollut kullanarvoista. Tästä on hyvä jatkaa kohti pk-yrittäjän uraa ja ehkä jonain päivänä voin olla itse se työnantaja ja antaa työtä muille. Ilman 4H-yrittäjyyttä en usko, että minusta olisi koskaan tullut yrittäjää. Nyt olen siihen saanut kasvaa 4H-yrittäjyyden kautta kuin huomaamatta.”, toteaa Annika Kaskinen kiitospuheessaan.
Kaskisen kiitospuheen voi lukea kokonaisuudessaan täältä.
Säätytalolla järjestettävässä tilaisuudessa otetaan ryhmäkuva kaikista valtakunnallisten stipendien saajista sekä muita tilannekuvia. Kuvat ovat median käytössä maanantaina 4.4.2022 kello 20 alkaen. Kuvapankki on osoitteessa: http://suomen4hliitto.kuvat.fi/.
Stipendejä myönnettiin seuraavasti:
Eeno Pusan 4H-stipendi 1 000 €
- Annika Kaskinen, Meri-Vakan 4H-yhdistys
Kuusi valtakunnallista stipendiä à 500 €
- Anne Toivanen, Tervolan 4H-yhdistys
- Milla Lehtelä, Pyhäjoen 4H-yhdistys
- Helmi Rahkola, Lapinlahden 4H-yhdistys
- Jenna Mönttinen, Äänekosken 4H-yhdistys
- Juho Urhemaa, Tampereen 4H-yhdistys
- Tuomas Kervinen, Kaakonkulman 4H-yhdistys
Kahdeksantoista alueellista 4H-stipendiä à 350 €
- Hanna Kiistala, Kittilän 4H-yhdistys
- Martta Lamsijärvi, Ylitornion 4H-yhdistys
- Aada Riikonen, Kärsämäen 4H-yhdistys
- Tiia Keränen, Suomussalmen 4H-yhdistys
- Essi Koivukangas, Paltamon 4H-yhdistys
- Juha Huttunen, Siilinjärven 4H-yhdistys
- Jenni Hämynen, Pielisen 4H-yhdistys
- Siiri Paavilainen, Mikkelin 4H-yhdistys
- Jenni Pulkka, Mäntyharjun 4H-yhdistys
- Juho Honkanen, Isojoen-Karijoen 4H-yhdistys
- Katri Ojaniemi, Jalasjärven 4H-yhdistys
- Erika Ukkonen, Pieksämäenseudun 4H-yhdistys
- Vilja Vähäsöyrinki, Hämeenlinnanseudun 4H-yhdistys
- Jesse Eteläniemi, Virtain 4H-yhdistys
- Lotta Korpela, Sastamala 4H-yhdistys
- Oona Iivonen, Lopen 4H-yhdistys
- Eevi Haiko, Länsi-Saimaan 4H-yhdistys
- Janina Särkinen, Helsingin 4H-yhdistys
Kaksi Maaherra Eino Paloveden 4H-stipendiä à 350 € Keski-Suomen alueelle
- Laura Fellows, Hankasalmen 4H-yhdistys
- Katariina Pohjoiskangas, Karstula-Kyyjärven 4H-yhdistys
Yksi Pohjois-Savon 4H-stipendi à 350 €
- Anni Föhr, Nilsiän 4H-yhdistys
Yksi Hämeen 4H-stipendi à 200 €
- Tony Tyvi, Tammelan 4H-yhdistys
Kaksi Lapin 4H-stipendiä à 350 €
- Amanda Juutinen, Ranuan 4H-yhdistys
- Anna Matinlassi, Tornion 4H-yhdistys
Kaksi Varsinais-Suomen 4H-stipendiä à 350 €
- Emmi Alander, Turun 4H-yhdistys
- Matilda Ogbebor, Paimion-Sauvon 4H-yhdistys
Viisi Pohjois-Pohjanmaan 4H-stipendiä à 150 €
- Heidi Parviainen, Muhoksen 4H-yhdistys
- Eedla Vänttilä, Limingan 4H-yhdistys
- Riina Saukko, Lumijoen 4H-yhdistys
- Kristian Sivula, Tyrnävän 4H-yhdistys
- Riia Metsäharju, Haapaveden 4H-yhdistys
Kolme Keski-Pohjanmaan 4H-stipendiä à 150 €
- Paula Koskela, Toholammin 4H-yhdistys
- Noomi Jokitalo, Sievin 4H-yhdistys
- Jami Ranimo, Reisjärven 4H-yhdistys
Kolme Satakunnan 4H-stipendiä à 350 €
- Kiia Vähä-Impola, Laitila-Pyhäranta 4H-yhdistys
- Eero Haapaniemi, Uusikaupunki-Kalanti 4H-yhdistys
- Salla Rakkolainen, Kokemäen 4H-yhdistys
Metsämiesten Säätiön Metsästipendi 500 €
- Iikka Lukka, Muhoksen 4H-yhdistys
Vuoden 4H-vapaaehtoisohjaaja -stipendi 500 €
- Eeva Kapakka, Pyhäjoen 4H-yhdistys
Vuoden 4H-luottamushenkilö -stipendi 500 €
- Anssi Karjalainen, Mäntyharjun 4H-yhdistys
Vuoden 4H-toimihenkilö -stipendi 500 €
- Hanna Honkaniemi, Evijärven 4H-yhdistys
Elämäntyöstipendi 500 €
- Heidi Purojärvi, Ikaalisten 4H-yhdistys
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Median yhteyshenkilöt:
Tomi Alakoski
toimitusjohtaja
Suomen 4H-liitto
p. 040 501 5307
tomi.alakoski@4h.fi
Mari Pöyhtäri
viestintäpäällikkö
Suomen 4H-liitto
p. 044 783 0307
mari.poyhtari@4h.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö.
Annamme lapsille ja nuorille mahdollisuuden löytää omat vahvuutensa tekemällä oppien. Luomme harrastuksen kautta turvallisen ja vastuullisen polun aktiiviseen ja kestävään elämäntapaan, työelämään ja yrittäjyyteen. Toimimme sen puolesta, ettei yksikään lapsi tai nuori jäisi syrjään yhteiskunnasta.
4H-järjestö muodostuu Suomen 4H-liitosta ja eri puolella Suomea sijaitsevista yli 200 paikallisesta 4H-yhdistyksestä. Toiminnassamme on mukana 45 000 jäsentä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen 4H-liitto
4H:n Ruokakoulut vievät lapset matkalle lähiruoan maailmaan1.6.2023 08:01:00 EEST | Tiedote
Ruokakoulu – Matskolan on lasten ruokakasvatukseen keskittyvä toiminnallinen päiväleiri, jossa lapset pääsevät tutustumaan ruokaan monipuolisesti. Ruokakouluissa ohjelmaan kuuluu lasten itsevalmistamat ateriat, maatilavierailu, leikkiä ja liikuntaa sekä yhteinen perhepäivällinen. Ruokakouluja järjestävät suomen- ja ruotsinkieliset 4H-yhdistykset ympäri Suomea. Medialla on mahdollisuus vierailla Ruokakouluissa.
Kiertotaloutta edistävä Reilu Teko -säkkikeräys alkaa taas4.5.2023 09:02:00 EEST | Tiedote
Kiertotaloutta ja nuorten työllistämistä edistävä Reilu Teko -säkkikeräys alkaa jälleen. Vuosikymmenien aikana muovia on kerätty talteen yli 40 miljoonaa kiloa ja se on Suomen mittakaavassa merkittävä ympäristöteko. Perinteisen säkkikeräyksen järjestävät Suomen 4H-liitto, Finlands svenska 4H ja paikalliset 4H-yhdistykset yhdessä pääyhteistyökumppaninsa Yara Suomen kanssa.
Nuoret istuttavat Taimiteossa yli 185 000 puun taimea kesällä 202319.4.2023 09:01:23 EEST | Tiedote
Nuorisojärjestö 4H ja Taimiteko-kumppanit työllistävät kesäkuussa 2023 alle 18-vuotiaita nuoria kesätöihin ympäri Suomea. Samalla Suomeen syntyy 93 hehtaaria uutta metsää. Taimitekoja tehdään jo viidettä perättäistä kesää.
Lasse Uutela, 18, on Vuoden 4H-yrittäjä – keksi keinon työllistää myös kaverit kesätöihin13.2.2023 08:05:12 EET | Tiedote
Tamperelainen Lasse Uutela on Vuoden 4H-yrittäjä. Vanhempien sarjassa tuomariston suosikiksi noussut Uutelan pihatyöt työllisti ilman kesätöitä jääneitä nuoria viime kesänä. Nuorempien sarjan voittajaksi nousi hankasalmelainen 13-vuotias Paulus Aitto-oja, jonka nimikkotuote on noussut paikallisten suureksi suosikiksi.
Harrastustoiminnassa ansioituneita nuoria palkitaan 4H-stipendeillä7.2.2023 09:33:50 EET | Tiedote
4H-säätiö myöntää vuosittain stipendejä ansioituneille nuorille sekä aktiivisesti 4H:n toiminnassa mukana oleville henkilöille. Nuorten 4H-stipendeissä palkitsemisperusteena on pitkäaikainen, monipuolinen, tuloksellinen ja edelleen jatkuva 4H-harrastus. 4H-säätiön myöntämät 11 valtakunnallista stipendiä jaetaan Säätytalolla Helsingissä tiistaina 14. helmikuuta kello 14.30.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme