Vihreät Euroopan parlamentissa

Heidi Hautala: yritysvastuudirektiivistä lupaava kompromissi parlamentissa

Jaa
Euroopan parlamentin oikeudellisten asioiden valiokunta hyväksyi tänään yritysvastuudirektiiviä koskevan mietinnön. Vihreiden europarlamentaarikko Heidi Hautala on tyytyväinen valiokunnassa saavutettuun neuvottelutulokseen. Parlamentin kanta yritysvastuudirektiiviin hyväksytään lopullisesti toukokuun toisessa täysistunnossa.

– Oikeudellisten asioiden valiokunta teki komission esitykseen lukuisia parannuksia, jotka tuovat lakiesityksen paremmin linjaan YK:n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden kanssa. Ennakoitava ja johdonmukainen, kansainvälisiin linjauksiin pohjautuva lainsäädäntö on yritysten etu, Heidi Hautala sanoo.

– Valiokunta esittää parlamentin kannaksi, että lainsäädännön tulee kattaa yritykset, joiden henkilöstömäärä on vähintään 250 ja vuotuinen liikevaihto yli 40 miljoonaa euroa. Tämä on merkittävä laajennus komission suuryrityksiin rajoittuvaan esitykseen verrattuna.

– Mietinnössä painottuvat myös yritysten velvollisuus puuttua toimintansa ilmastovaikutuksiin, erityisen huolellisuuden noudattaminen konfliktialueille sijoittuvassa yritystoiminnassa sekä sidosryhmien kattava osallistuminen huolellisuuvelvoitteen toimeenpanoon, Heidi Hautala sanoo.

Yritysvastuudirektiiviä koskeva mietintö etenee seuraavaksi parlamentin täysistunnon käsittelyyn. Mietinnöstä äänestetään viikolla 22 alkavassa täysistunnossa, jonka jälkeen alkavat parlamentin, neuvoston ja komission väliset kolmikantaneuvottelut direktiivin lopullisesta sisällöstä.

– Yritysvastuudirektiivi on keskeinen osa historiallista murrosta, joka tulevina vuosina määrittelee uudelleen yritysten vastuut ja velvollisuudet ihmisoikeuksien ja ympäristön kunnioittamisessa. Niin suurten kuin pientenkin yritysten on viimeistään nyt hyvä kartoittaa liiketoimintansa ja arvoketjujensa ihmisoikeus- ja ympäristövaikutukset, ja varautua tulevaan lainsäädäntöön, Heidi Hautala sanoo.

MEP Heidi Hautala toimii vihreiden varjoesittelijänä lakiesityksestä vastaavassa oikeudellisten asioiden valiokunnassa sekä mietintöön osallistuvassa ihmisoikeuksien alivaliokunnassa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Vihreät Euroopan parlamentissa
Vihreät Euroopan parlamentissa



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa

Vihreiden Niinistö ja Ohisalo: EU:n 2040 ilmastotavoite näyttää hyvältä, mutta sisältää myös viherpesua2.7.2025 13:57:33 EEST | Tiedote

Vihreät europarlamentaarikot Maria Ohisalo ja Ville Niinistö pitävät EU:n korkean ilmastotavoitteen hyötyjä kirkkaina, mutta suhtautuvat varauksella osaan komission keinoista tavoitteen saavuttamiseksi. EU-komissio julkisti ilmastotavoiteen vuodelle 2040 tänään keskiviikkona. Komission tavoite on vähentää päästöjä vähintään 90 % vuoden 1990 tasosta. Tämä on EU:n tieteellisen ilmastopaneelin asiantuntija-arvion minimitaso Pariisin sopimuksen tavoitteiden toteuttamiseksi ilmaston lämpenemisen rajoittamisessa ja se on von der Leyenin komission ohjelmassa vihreiden vaatimuksesta. Komissio on kuitenkin löysännyt tavoitetta laskemalla sen sijaan erilaisia joustomekanismeja ja kansainvälisiä ilmastotoimia EU:n omien päästövähennysten sijaan.

Ville Niinistö EU-parlamentin pääneuvottelijaksi laista Venäjän kaasun tuonnin kieltämiseksi30.6.2025 13:56:27 EEST | Tiedote

Europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr) on valittu EU-parlamentin pääneuvottelijaksi eli raportööriksi EU-komission kesäkuussa antaman Venäjän kaasun tuonnin kieltävän lakiesityksen käsittelyyn. Parlamentti muodostaa kantansa teollisuusvaliokunnan (ITRE) ja kansainvälisen kaupan valiokunnan (INTA) yhteismenettelyssä kiireellisesti. Niinistö on teollisuusvaliokunnan nimeämä pääneuvottelija ja toimii yhdessä kansainvälisen kaupan valiokunnan nimeämän pääneuvottelijan, EPP-ryhmän latvialaisen Inese Vaideren kanssa.

MEP Maria Ohisalo: Suomelle ei tule myöntää poikkeuslupaa minkkitarhauksen jatkamiseen30.6.2025 10:57:00 EEST | Tiedote

Euroopan komissio on lisännyt minkin EU:n vieraslajilistalle, mikä estää lajin tarhauksen EU-alueella. Sen sijaan, että Suomi lopettaisi tarhaamisen, se aikoo hakea poikkeuslupaa minkkitarhauksen jatkamiselle. Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo vaatii, että komissio ei myönnä poikkeuslupaa eläinten kärsimykseen perustuvan elinkeinon jatkamiselle ja että se etenee turkistarhauksen kieltämiseksi koko EU-alueella.

Ville Niinistö: Gazan tuho jatkuu Euroopan johtajien tultua Netanjahun manipuloimiksi24.6.2025 11:15:08 EEST | Tiedote

Europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr) pitää EU-maiden ulkoministerien eilistä päätöstä lykätä kaikkia, edes lievimpiä, rankaisukeinoja Israelia vastaan Gazan sotarikoksista raukkamaisena ja Israelin iskuja Iraniin laittomina. EU-ulkoministerit eivät kyenneet tekemään mitään päätöksiä vaikka EU:n ulkoasiainhallinnon oma asiantuntija-arvio totesi Israelin toimien täyttävän ainakin laittoman, siviileihin kohdistuvan kollektiivisen rankaisun tuntomerkit.

EU kieltää lopunkin venäläisen kaasun ja öljyn tuonnin - MEP Ville Niinistö: “Tämän eteen on tehty paljon töitä, oli jo aikakin!”6.5.2025 16:49:40 EEST | Tiedote

Vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö korostaa sitä kuinka iso saavutus ja pitkän vaikuttamistyön tulos on, että EU-komissio esitteli tänään suunnitelman Venäjän energiantuonnin – kaasun, ydinpolttoaineen ja öljyn – lopettamiseksi kokonaan. Niinistö on tehnyt vuosia tämän päätöksen eteen töitä vihreiden ryhmävastaavana teollisuus- ja energiavaliokunnassa sekä tällä kaudella europarlamentin Venäjä-valtuuskunnan puheenjohtajana. Niinistön aloitteesta 65 meppiä vaati kirjeellään komissiolta Venäjän energiantuonnin kieltävää lainsäädäntöä jo keväällä 2024.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye