Demariopiskelijat

Heidi Miettinen on valittu SONKin puheenjohtajaksi

Jaa

Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK ry:n 52. liittokokous valitsi tänään sunnuntaina 3.11. puheenjohtajakseen Heidi Miettisen. Miettinen valittiin tehtävään yksimielisesti. Puheenjohtajana hän haluaa keskittyä järjestölliseen kehittämiseen sekä osastojen tukemiseen. Miettinen on 23-vuotias ja on opiskellut aiemmin Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa. Kotoisin hän on Hämeenlinnasta.

-SONKin ja pääministeripuolue SDP:n tulee jatkaa määrätietoista toimintaa koulutuksen kehittämiseksi. Sosialidemokraattisen liikkeen opiskelijajärjestönä SONKin on erityisesti pidettävä koulutukseen ja opiskelijoihin liittyviä asioita esillä ensi kesänä järjestettävässä SDP:n puoluekokouksessa. Myös järjestön sisäinen kehittäminen ja yhteistyö eri järjestöjen kanssa ovat ensi vuonna tärkeitä teemoja, Miettinen linjaa.

-Rinteen hallitus on aloittanut määrätietoisen koulutuksen kunnianpalautuksen mutta työtä riittää yhä esimerkiksi opiskelijoiden aseman kehittämisessä. On syytä muistaa, että minkään muun väestöryhmän toimeentulo ei perustu lainaan. Opintorahan tasokorotus esimerkiksi sadalla eurolla olisi tärkeä askel nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi, sillä liian monen nuoren opinnot kärsivät tällä hetkellä riittämättömästä toimeentulosta, Miettinen jatkaa.

– Vastavalittu seuraavan vuoden puheenjohtaja Heidi Miettinen on loistava valinta liiton ykköspaikalle puheenjohtajaksi. Jo tänä vuonna Heidi on osoittanut olevansa määrätietoinen ja tarkka järjestötoimija jolle järjestöllinen kehitys on sydämen asia. Kiireisen vaalivuoden jälkeen on paikallaan kehittää toimintaa rauhassa kohti tulevaisuutta. Heidin luotsaamana SONK tulee kehittymään paljon ja siitä tulee entistä vaikuttavampi opiskelijajärjestö. Myös uusi varapuheenjohtajisto ja liittohallitus tuntuvat jo tässä vaiheessa löytäneen hyvin yhteisen sävelen niin järjestön kehityksen kuin ryhmähengenkin suhteen, SONKin väistyvä puheenjohtaja Topi Kytölehto iloitsee.

Liiittokokouksessa ehdolla varapuheenjohtajaksi ehdolla olivat 24-vuotias sairaanhoitaja-opiskelija Silja Nurmi Laurea-ammattikorkeakoulusta, 23-vuotias tekniikan opiskelija Mohammed Shimer Vaasan yliopistosta sekä 23-vuotiaan poliittisen historian opiskelija Ville Kurtin Turun yliopistosta. Liittokokous valitsi liiton 1. varapuheenjohtajaksi Ville Kurtin ja 2. varapuheenjohtajaksi Silja Nurmen.

Puheenjohtajiston lisäksi liitolle valittiin uusi liittohallitus. Liittohallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Mohamed Shimer, Katariina Henttonen, Miisa Tervala, Riina Rönkkö, Anni Niemelä, Camilla Relander sekä liittohallituksen varajäseneksi Jussi-Tapio Selkälä. Liittohallituksen toimikausi alkaa 1.1.2020. ja kestää vuoden 2020 loppuun saakka.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Topi KytölehtoPuheenjohtaja

SONK ry:n puheenjohtaja.

Suomen historian aineenopettaja-opiskelija Jyväskylästä, jota innostaa tasa-arvo, sivistys, liikunta ja flamenco.

Puh:+358509115304topi.kytolehto@sonk.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Demariopiskelijat
Demariopiskelijat
Siltasaarenkatu 18-20
00530 Helsinki

+358451129299http://www.sonk.fi

Opiskelijat inhimillisemmän ja yhdenvertaisemman yhteiskunnan puolesta. Olemme valtakunnallinen poliittinen opiskelijajärjestö.Tavoitteenamme on edistää opiskelijoiden osallistumista poliittiseen keskusteluun, jossa painopisteenä on koulutus- ja sivistyspolitiikka. Meitä yhdistävät vapauden, yhdenvertaisuuden sekä solidaarisuuden arvot.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demariopiskelijat

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye