Bubblypink Music

Heikki Hela teki paluun levytysstudioon kolmen vuoden tauon jälkeen – teemana ystävyys

Jaa
Heikki Hela julkaisee uutta musiikkia. Svengaava, big band -henkiseksi kasvava Ystävä-single julkaistaan 16.10.2020, ja hän duetoi siinä yhdessä laulaja Marika Tuhkalan kanssa. Kappale on Heikki Helan sävelkynästä, sanoituksista hän vastaa puolisonsa näyttelijä Kaisa Helan kanssa.
Heikki Hela sanoitti tuoreen kappaleen yhdessä näyttelijäpuolisonsa Kaisa Helan kanssa. Kuva: Harri Hinkka
Heikki Hela sanoitti tuoreen kappaleen yhdessä näyttelijäpuolisonsa Kaisa Helan kanssa. Kuva: Harri Hinkka

Heikki Hela tunnetaan muun muassa legendaarisen Kummeli-ryhmän jäsenenä sekä parhaillaan Nelosella esitettävästä Kontio & Parmas -poliisisarjasta. Hänen laulajanuransa tunnetuimpina kappaleina ovat Uneton yö -megahitin lisäksi Kaikista kaikkein, Naisen hymy ja Hillitön hopeinen kuu. Hän on uransa aikana julkaissut yhteensä viisi albumia sekä lukuisia singlejä, ja myös saanut Emma-palkinnon. Edellinen julkaisu, Yhdessä & Erikseen -albumi, ilmestyi 2017 ja sen kappaleet keinahtelivat itsensä radiokanavien soittolistoille. Vuosina 2018-2020 Hela on tehnyt useita kiertueita yhdessä Heikki Silvennoisen ja Johanna Förstin kanssa. Lisäksi hän on viime aikoina näytellyt Herra Heinämäki -lastensarjassa Ylellä sekä Le Coq -farssikomediassa Helsingin kaupunginteatterissa.


Pitkän linjan muusikko Marika Tuhkala puolestaan tunnetaan parhaiten Jari Sillanpään, Aki Sirkessalon, Q. Stonen ja Maija Vilkkumaan taustalaulajana. Hän on lisäksi toiminut taustalaulajana televisioproduktioissa, kuten Voice of Finland ja Eurovision -laulukilpailuissa. Hän on myös tehnyt musiikkiteatteria Komediateatteri Arenassa ja UIT:ssa.

Vaikka uudella singlellä laulavat mies ja nainen yhdessä, kyseessä ei ole rakkauslaulu, vaan ylistys ystäville. "Koska aika monet kaverini ovat muusikoita, pyysin heidät studioon äänittämään uusia biisejä. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut tehdä uutta We Are The World -maailmanparannuskappaletta, vaan soittaa musaa frendien kanssa – keksiä yhdessä tekemistä, jossa edes pieni rock’n’rollin tuntu. Ystävyyden merkitys on näinä aikoina todella korostunut. Kiitos kaikille ystäville – olette rautaisia!”, Heikki Hela summaa.

Heikki Hela & Marika Tuhkala: Ystävä

ISRC: FI-M6A-20-00001
Kesto: 3´59
säv. Heikki Hela
san. Heikki Hela, Kaisa Hela
sov. Tero Lindberg, Anssi Nykänen, Heikki Hela

Anssi Nykänen: rummut
Harri Rantanen: basso
Jarmo Nikku: kitara
Okke Komulainen: koskettimet
Mongo Aaltonen: perkussiot
Tero Lindberg: trumpetti
Heikki Pohto: saksofoni
Antti Rissanen: pasuuna
Sami Pitkämö: taustalaulu
Heikki Hela: laulu
Marika Tuhkala: laulu

Äänitys ja miksaus: Speedy Saarinen, Mediagents
Masterointi: Svante Forsbäck, Chartmakers
Kuva: Harri Hinkka, Studio Harri Hinkka
Graafinen suunnittelu: Minna Keso, Virma

Julkaisija: Mediagents
Jakelija: Playground Music

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Jutta Vetter
Bubblypink Music
press@bubblypink.fi
050 54 66 000

Kuvat

Heikki Hela sanoitti tuoreen kappaleen yhdessä näyttelijäpuolisonsa Kaisa Helan kanssa. Kuva: Harri Hinkka
Heikki Hela sanoitti tuoreen kappaleen yhdessä näyttelijäpuolisonsa Kaisa Helan kanssa. Kuva: Harri Hinkka
Lataa
Heikki Hela sanoitti tuoreen kappaleen yhdessä näyttelijäpuolisonsa Kaisa Helan kanssa. Kuva: Harri Hinkka
Heikki Hela sanoitti tuoreen kappaleen yhdessä näyttelijäpuolisonsa Kaisa Helan kanssa. Kuva: Harri Hinkka
Lataa
Heikki Hela ja Marika Tuhkala duetoivat yhdessä. Kuva: Harri Hinkka
Heikki Hela ja Marika Tuhkala duetoivat yhdessä. Kuva: Harri Hinkka
Lataa
Heikki Hela ja Marika Tuhkala duetoivat yhdessä. Kuva: Harri Hinkka
Heikki Hela ja Marika Tuhkala duetoivat yhdessä. Kuva: Harri Hinkka
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Bubblypink Music
Bubblypink Music
Kuninkaankatu 30 A, 2. krs
33200 TAMPERE

https://bubblypink.fi

Bubblypink Music tarjoaa musiikkialan kaikille toimijoille kokonaisvaltaista artisti-, julkaisu- ja tapahtumapromootiota.

Bubblypink Music on vahvaan viestintäosaamiseen nojaava moderni ja kokonaisvaltainen musiikkialan viestintätoimisto.

Yhtiön perustaja Jutta Vetter on pitkän linjan viestinnän ammattilainen, joka on erikoistunut musiikkiteollisuuteen. Hänellä on johtamansa kansainvälisen Vetter Communications Oy -viestintätoimiston myötä vankka ymmärrys yritysmaailmasta, ja vuosien työkokemus muun muassa levy-yhtiöstä ja ohjelmatoimistosta.

Bubblypinkin ydin perustuu alan liiketoimintamallien tuntemukseen, raudanlujaan kokemukseen viestintä- ja mediatiedotustehtävistä, rohkeaan ideointiin sekä brändäysosaamiseen. Yhtiö hoitaa niin pienet kuin suuret kokonaisuudet – yksittäisen single-julkaisun promosta aina isoon festivaalitiedotukseen.

Yhteys: press@bubblypink.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Bubblypink Music

Blockfest julkaisi kävijälukunsa – artistien keskinäinen yhteistyö voitti jopa muutokset lentoaikatauluissa20.8.2023 18:23:56 EEST | Tiedote

Loppuunmyytyä Blockfest 2023 -festivaaliviikonloppua vietettiin Tampereen Ratinan stadionilla ja Ratinanniemen tapahtumapuiston alueella 18.–19.8.2023. Tämän vuoden Blockfestin kävijämäärä oli 80 000 oheistapahtumineen ja Nokia Arenan jatkot mukaan lukien. Toisen festivaalipäivän aikatauluja mutkistivat viime hetkellä ilmenneet kansainvälisten esiintyjien lentoaikataulujen muutokset, mutta artistien keskinäisen jouston ja festivaaliorganisaation järjestämän helikopterikyydin ansiosta päivän ohjelma saatiin toteutettua ilman peruutuksia.

Semmareiden kiertueella siivotaan rantoja ja suojellaan Suomen vesistöjä16.10.2022 10:10:00 EEST | Tiedote

Yli 30 vuotta kansainvälisenkin keikkamaailman aalloilla pärskinyt Semmarit palaa marraskuussa konserttisaleihin. Ilakoivat silakat -kiertue käynnistyy marraskuussa Joensuun Carelia-salista ja päättyy Helsingin Musiikkitalolle 10.12.2022. Kiertueella tehdään tiivistä yhteistyötä Pidä Saaristo Siistinä ry:n kanssa, ja muusikot siivoavat kunkin esiintymiskaupunkinsa rantamaisemia. Samalla he haastavat yleisönsä mukaan siivoustalkoisiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye