Heinäkuun helteissä asuntokauppa kävi sadekesien malliin
3.8.2021 08:00:00 EEST | Kiinteistömaailma | Tiedote

Suomen suurin kiinteistönvälittäjä Kiinteistömaailma teki heinäkuussa 2021 yhteensä 1077 käytettyjen ja uusien asuntojen sekä kiinteistöjen kauppaa. Käytettyjen kotien kaupassa päättynyt heinäkuu oli kolmanneksi paras heinäkuu kymmeneen vuoteen, mutta uudiskohteissa jäätiin viime vuosien huippuheinäkuitten luvuista. ”Helle verottaa tänä vuonna asuntokauppaa selkeästi odotuksia vähemmän. Asiakkaat ovat olleet aktiivisesti liikkeellä, viileiden kesien tapaan”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Risto Kyhälä.
Kiinteistömaailman asuntomyymälät tekivät heinäkuussa 1008 käytettyjen sekä 69 uudiskohteiden kauppaa, yhteensä siis 1077. Kymmenen vuoden tarkastelujaksolla päättynyt heinäkuu yltää kauppamäärissä pronssisijalle: enemmän asunto- ja kiinteistökauppoja ketju on tehnyt vain vuosien 2012 ja 2020 heinäkuussa.
Tyypillisesti hellejaksojen odotetaan hiljentävän asuntokauppaa, mutta tämän kesän kuumimmillakin viikoilla asiakkaat olivat helteistä huolimatta liikkeellä samaan tapaan kuin viileillä säillä. Esimerkiksi hellekesän 2014 heinäkuussa käytettyjen asuntojen kauppamäärät jäivät lähes 200 kappaletta nyt päättyneen heinäkuun määristä. Niin ikään kuumana kesänä 2018 käytettyjen asuntojen kauppamäärät jäivät tämän vuoden heinäkuun luvuista lähes sadalla kappaleella, vaikka silloin hellejaksot jakaantuivatkin osiin toukokuun ja loppukesän välille.
Useat merkit antavat odottaa myös vilkasta asuntokauppasyksyä – kun vain on mitä myydä
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaiseman kuluttajien luottamusindikaattorin mukaan ihmisten luottamus omaan talouteensa ja rahatilanteeseensa on vankinta koko mittaushistoriassa.
”Myös asunnonostoaikomukset ovat kuluttajien luottamusindikaattorin mukaan selkeästi pitkän aikavälin keskiarvoja korkeammalla. Olemme saaneet kasvatettua myytävien kohteiden varantoa kevään vaatimattomimmista luvuista useilla sadoilla kappaleilla, mutta edelleen tarvittaisiin merkittävästi enemmän kohteita myyntiin kysyntään nähden”, Kyhälä sanoo.
Lisätiedot:
Risto Kyhälä, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0400 998800
Taina Mustamo, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 050 4240045
Kiinteistömaailman kuvapankki: https://www.kiinteistomaailma.fi/kuvapankki
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taina MustamoMarkkinointi- ja viestintäjohtaja
Puh:+358504240045taina.mustamo@kiinteistomaailma.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
KiinteistömaailmaUnioninkatu 30
00100 HELSINKI
info@kiinteistomaailma.fihttps://www.kiinteistomaailma.fi
Kiinteistömaailma on kiinteistönvälityspalveluita Suomessa ja Baltian maissa tarjoava yritys.
Suomessa Kiinteistömaailma on kauppamäärillä mitattuna maan suurin kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee yli 500 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa yrittäjävetoisessa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Yritys perustettiin vuonna 1990.
Baltian maissa (Viro, Latvia, Liettua) Kiinteistömaailma toimii Ober-Haus -brändillä. Kiinteistömaailma osti Ober-Hausin liiketoiminnan vuonna 2021.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistömaailma
Asuntokaupan oma tammikuuilmiö näkyi tänäkin vuonna3.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Kiinteistömaailman Pulssi 3.2.2026
Kiinteistömaailman vuosi 2025 ja näkymät alkaneeseen vuoteen 2026: Kiinteistömaailma-ketjuun kuuluvien yrittäjien liikevoitto yli kaksinkertaistui edellisvuodesta2.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kiinteistömaailma-ketjuun ja -konserniin kuuluvat yhtiöt tekivät vuonna 2025 Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa yhteensä 59 miljoonan euron liikevaihdon hoitamalla yhteensä 13 500 välitystoimeksiantoa (v. 2024: 52 milj. euroa ja 12 800 toimeksiantoa). Välitettyjen kohteiden määrä kasvoi vahvimmin suomalaisessa käytettyjen asuntojen kaupassa, yli 11 prosenttia. Välitysliiketoiminnan lisäksi Kiinteistömaailmaan kuuluva Ober-Haus hoiti noin 17 000 arviointitoimeksiantoa Baltian maissa, joissa arviointi on osa kaupankäyntiä; kasvua edellisvuoden määrään oli lähes 15 prosenttia.
Vuoden 2025 asuntokauppatilastot julkaistu – kauppamäärät, neliöhinnat ja myyntiajat katsottavissa postinumeron ja asuntotyypin tarkkuudella23.1.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Kiinteistömaailman verkkopalvelussa on nyt julkaistu vuoden 2025 asuntokauppatiedot. Palvelu kertoo toteutuneiden kauppojen lukumäärän sekä keskimääräiset neliöhinnat ja myyntiajat. Tietoja voi selata kunta- ja postinumerotason tarkkuudella, ja rajauksen voi tehdä asuntotyypeittäin ja huoneluvuittain. Tiedot esitetään vuodesta 2007 alkaen, jolloin palvelussa näkee historiallisen kehityksen lähes kahden vuosikymmenen ajalta.
Kiinteistömaailma valjasti tekoälyn asiakkaiden avuksi asuntokauppaan22.1.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Kiinteistömaailma on tuonut verkkopalveluunsa tekoälyratkaisun palvelemaan asiakkaita kodinvaihtoon liittyvissä kysymyksissä. ”Asuntokauppa-apuri Kima osaa poimia ja suositella Kiinteistömaailman välityksessä olevia kohteita asiakkaan tarpeiden perusteella, opastaa tiedonhaussa sekä suositella asiakkaalle sopivia välittäjiä. Haluamme palvella verkkopalvelussamme kuukausittain käyviä satojatuhansia asunnonostajia entistä monipuolisemmin”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Mika Laurikainen.
Vuosi 2025 päättyi kaksinumeroisiin asuntokaupan kasvulukuihin5.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Kiinteistömaailman Pulssi 5.1.2026
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
