Heli Koski Etlan uudeksi tutkimusjohtajaksi
18.6.2019 12:24:00 EEST | Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA | Tiedote

Kosken viimeaikainen tutkimus on keskittynyt muun muassa datatalouteen, kilpailuun ja innovaatiotoimintaan liittyviin taloudellisiin kysymyksiin, ja hänen artikkeleitaan on julkaistu monissa arvostetuissa taloustieteen alan julkaisuissa. Hän toimii myös Aalto yliopistossa tutkimusjohtajana Suomen Akatemian ohjelmassa Disruptive Technologies and Changing Institutions. Hän on työskennellyt aiemmin myös luennoitsijana London School of Economicsissa ja professorina Helsinki School of Economicsissa.
Etlan Kasvu, kansainvälinen kauppa ja kilpailu -tutkimusohjelmassa tutkitaan kilpailun ja sääntelyn roolia ja merkitystä, innovaatioita, ulkomaankauppaa ja tuottavuuden kasvua. Yritykset ja markkinat ovat tutkimusohjelman ytimessä ja ohjelmassa tehdään paljon yritysaineistoihin perustuvaa empiiristä analyysiä. Yritysten muuttuva toimintaympäristö liittyen erityisesti teknologiseen kehitykseen luo Kosken mukaan uusia tietotarpeita.
- Teknologiamurrokset ovat parhaimmillaan merkittävä kasvun ja hyvinvoinnin lähde. Datatalous ja digitalisaatio muuttavat tällä hetkellä yritysten ja markkinoiden toimintaa monilla tavoilla ja haastavat sekä innovaatio- että kilpailupolitiikan. Tämä on yksi tutkimusalue, jonka osalta päätöksentekoa tukevan tutkitun tiedon tarve on suuri ja johon tulemme fokusoitumaan aiempaa voimakkaammin, Koski sanoo.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Aki Kangasharju, ETLA, +358 50 5838573, aki.kangasharju@etla.fi
Tutkimusjohtaja Heli Koski, ETLA, +358 50 466 3214, heli.koski@etla.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Etla mukana voittoisassa geopolitiikan strategia- ja skenaariotyössä Kiovassa9.4.2026 10:54:31 EEST | Tiedote
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos oli mukana Kiovassa, Ukrainassa 28–29.3.2026 järjestetyssä kansainvälisessä tapahtumassa, jossa kehitettiin ja testattiin erilaisia geopoliittisten jännitteiden skenaarioita. Etlan tutkimusjohtaja Jyrki Ali-Yrkkö kuului Suomen tiimiin, joka voitti tapahtuman skenaario- ja strategiapelin. Tilaisuuden tarkoitus oli kehittää ja testata yhteistyöasetelmia, jotka muodostuisivat eri geopoliittisten jännitteiden skenaarioissa eri maiden tai alueiden välille. Voittoisaan Suomi-tiimiin kuuluivat Ali-Yrkön lisäksi komentaja Ulla Murtomäki Maanpuolustuskorkeakoulusta sekä tutkija Minna Ålander SCEEUS:sta (Stockholm Centre for Eastern European Studies).
Etla: Tekoäly ei lannista vaan innostaa – työtyytyväisyys ei ole kärsinyt eivätkä pelot lisääntyneet7.4.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Tekoälyä käyttävien työtyytyväisyys ei ole muita heikompaa eivätkä he pelkää muita enemmän työn korvautumista. Sen sijaan ns. työn imu on korkeampi niillä työntekijöillä, jotka käyttävät tekoälyä itse työssään, ilmenee Etlan tuoreesta tutkimuksesta. Yhteys on vahvin niillä, joille tekoäly on työn olennainen osa. Kansainvälisestä tutkimuksesta poiketen Suomessa ei ole havaittu tekoälyn käytön yhteyttä teknologiapelkoihin. Pelko oman työpanoksen korvautumisesta teknologialla on pysynyt käytännössä ennallaan vuosien 2018 ja 2023 välillä.
Etla ennustaa: Persianlahden sotatila ei tuhoa Suomen kasvua - kysyntä virkoamassa hitaasti25.3.2026 08:58:00 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ennustaa Suomelle prosentin bkt-kasvua tänä vuonna ja 1,5 prosentin kasvua ensi vuodelle. Kotitalouksien ostovoima kasvaa ja kulutuksen odotetaan hitaasti elpyvän tänä vuonna. Työttömyysaste antaa Suomen suhdannekuvasta jo liian synkän kuvan. Inflaatio kiihtyy tänä vuonna liki kahteen prosenttiin. Velkajarrun alijäämätavoitteen saavuttaminen vaatii Suomessa myös sopeutuksen jatkamista. Keskeinen riski ennusteelle on Persianlahden sotatila, joka ei vielä tuhoa kasvua, mutta pitkittyessään voi jäädyttää kasvun.
Etla: Maahanmuuton kokonaistaloudelliset vaikutukset määräytyvät sen perusteella, ketkä muuttavat, mutta myös sen mukaan, miten Suomi tukee heidän kotoutumistaan23.3.2026 00:01:00 EET | Tiedote
Työperäinen ja korkeasti koulutettu maahanmuutto tuottaa nopeastikin positiivisia julkistaloudellisia vaikutuksia, kun taas humanitaarinen maahanmuutto on alkuvaiheessa kustannus julkiselle taloudelle. Tuoreen Etla-raportin mukaan onnistuneen kotoutumisen ja ajan myötä vaikutuserot kuitenkin kaventuvat. Pelkät julkistalouden laskelmat eivät yksinään riitä kuvaamaan maahanmuuton kokonaistaloudellisia vaikutuksia. Pitkällä aikavälillä maahanmuutolla on ikääntyvän Suomen kannalta myös strateginen merkitys talouskasvun ja hyvinvointivaltion rahoituspohjan kannalta.
Kutsu medialle: Voiko talouskasvu kiihtyä? Etlan ennuste julki 25.3.18.3.2026 12:15:00 EET | Kutsu
Päästäänkö tänä vuonna jo voimakkaampaan kasvuun? Tuliko Hormuzinsalmesta maailmantalouden tulppa? Kohenevatko Suomen työttömyysluvut viimein?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

