Heli Pekkarisen kylähulluus kasvoi Kylässä Italiassa -kirjaa kirjoittaessa

(Kirjoitus on julkaistu Kustantamon kuulumisia -blogissa 31.5.2023.)
 

Kylässä Italiassa ei ole kirja, jonka kirjoittamisesta olisin pitkään haaveillut. Pikemminkin se on kirja, joka vain halusi tulla maailmaan.

Kirjan kirjoittamista sinänsä olin kyllä vuosia miettinyt, mutta minulla ei ollut selkeää ideaa mistä. Kun Tietokirjailijoiden syksyn apurahojen haun määräpäivä lähestyi, mietin jälleen kerran, mikä olisi aihe, josta oikeasti tietäisin ja haluaisin kirjoittaa niin paljon, että se kantaisi kirjaksi asti. Vastaus tuli mieleeni niin ilmiselvänä eräänä päivänä, kun olin koiran kanssa lenkillä lempipaikassani Roomassa Villa Pamphilin puistossa, että ihmettelin itsekin, miksen heti asiaa tajunnut: minähän olen täysi kylähullu. 

Kirjan pohjana on siis intohimoni keskiaikaisia italialaiskyliä kohtaan. En rentoudu monen suomalaisen tapaan luonnossa, vaan minun mieleni rauhoittuu ja hartiani laskeutuvat parhaiten kapeilla mukulakivikujilla ja pienillä piazzoilla. Esittelin kirjaidean Avain-kustantamolle ja sain nopean vastauksen, että kustantamo on kiinnostunut kirjan julkaisemisesta. Vaikka Italiasta on paljon kirjoja suomeksi, pienet kylät tarjoaisivat kuitenkin uuden, raikkaan ja näkökulman maahan. Sain apurahan ja sain kustannussopimuksen, mutta kirjasta tuli loppujen lopuksi erilainen kuin alkujaan ajattelin.

Italiassa on satoja viehättäviä keskiaikaisia kyliä, joissa on matkailijoiden suosimia paikkoja enemmän monen kaipaamaa "aitoa" italialaista tunnelmaa. Tiedän, mistä puhun, sillä olen asunut Italiassa lähes 17 vuotta, ensin Pohjois-Italiassa pienessä Angeran kaupungissa Maggiore-järven rannalla ja viimeiset 13 vuotta Roomassa. Rooman turistivirtoja ja hälinää pakenen pikkukyliin aina, kun voin. 

Vuodesta 2014 alkaen olen kirjoittanut blogia ”Näkymiä vihreältä kukkulalta” osin ajankuluksi, osin kertoakseni nimenomaan Rooman ja Italian tuntemattomammista paikoista kuten pienistä keskiaikaisista kylistä. Luulin, että kirjoittaisin kylistä kirjaan aivan kuin blogijuttujakin. Mutta huomasin suunnilleen kolmannen kylän kohdalla, että sama kirjoitustyyli ei toimi.

Vaikka kiistän ehdottomasti perheeni toistuvan väitteen, että kylät ovat keskenään ihan samanlaisia, niin niistä kertovista teksteistä helposti tulee toisteisia: jokainen kylä tunnetaan keskiaikaisesta linnastaan tai linnoituksestaan, kylää ympäröi satoja vuosia vanhat muurit ja kylien kapeilla mukulakivikujilla tai tuhansien askelten painosta kuluneilla portailla tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt. Ensimmäiset kyläkuvausversioni olivat kuin tekoälyn tekemiä. 

Onneksi keskiaikaisiin kyliin kätkeytyy ihan uskomattomia tarinoita. Pysähtelin kylissä tavallista useammin rakennusten edessä pienten ruskeiden opaskylttien luona ja matkailusivujen esittelyjä tarkkaan. Poikkeuksetta joka kylästä löytyi joku yksityiskohta, joka sai etsimään lisää tietoa. Olenkin oppinut kirjaa kirjoittaessani aivan valtavasti kaupunkivaltioiden välisistä sodista Ranskan vallankumoukseen, Nietzschen onnettomasta rakkaustarinasta runoilija Mary Montagun matkoihin. Historian ja historiallisten henkilöiden lisäksi tiedän nyt, minkälainen on sakaraharjainen torni, mykerökukkaisten sukuun kuuluva kuuluva maruna-yrtti ja 6-tuntinen kello. Lisäksi olen tutustunut lukuisiin legendoihin merirosvoista, noidista, myyttisistä sotasankareista ja kummituksista. Rakastan pieniä kyliäni nyt jopa enemmän kuin ennen kirjan kirjoittamista: koskaan ei tiedä, mihin keskiaikaisessa italialaiskylässä törmää! 

Halusin kirjaan mahdollisimman erilaisia kyliä. Kävin viime vuonna ainakin 44 kylässä, jossa en ollut aiemmin käynyt. Suunnitelmissani oli käydä vielä useammassakin, mutta osa kyläkierroksista oli pakko perua ennakoimattomien syiden vuoksi. Italiassa oli mm. vuonna 2022 poikkeuksellisen kuuma kevät ja alkukesä. Lisäksi sain heinäkuussa koronan ja alkusyksystä olin muuton vuoksi ilman nettiyhteyttä ja olin varma, että tecnico tulisi käymään juuri silloin, kun en olisi kotona. Loppujen lopuksi kirjaan päätyi 21 kylää ja niidenkin valinta oli vaikeaa. 

Matka ideasta kirjaksi on varmasti aina mutkaisempi kuin alkujaan ajattelee. Tavoitteenani oli kuitenkin koko ajan kirjoittaa sellainen kirja, jonka itse haluaisin lukea. Kun sain postin tuoman upeasti taitetun kirjan pari viikkoa käsiini Roomassa, katselin sitä vähän hämmästellen: ai tämmöinenkö siitä tuli. 




Heli Pekkarinen