Helmi-ohjelma laajenee Keski-Suomessa: soiden, lintuvesien, perinneympäristöjen ja metsien rinnalle pienvedet

─ Pienvesien ja rantaluonnon kunnostuksella tuetaan ensisijaisesti pienvesien ja rantaluonnon monimuotoisuutta, joiden tila on heikentynyt esimerkiksi maankäytön muutosten ja vesirakentamisen seurauksena. Tarkoitus on keskittyä etenkin puroihin ja etsiä sopivia kunnostuskohteita ja inventoida valitut kohteet, kertoo luonnonsuojelun asiantuntija Jaakko Mattila Keski-Suomen ELY-keskuksesta.
Pienvesillä tarkoitetaan puroja ja noroja, lampia, lähteikköjä ja lähteitä sekä rantojen osalta esimerkiksi hiekkarantoja. Purojen luonnontilaan on vaikuttanut etenkin uiton ja peruskuivatuksen aikainen perkaus.
─ Yleisimpiä kunnostusmenetelmiä ovat perattujen kivien palauttaminen purouomaan, puumateriaalin lisääminen ja sorastaminen. Kivien palauttaminen lisää suojapaikkoja kaloille ja muille eliöille, puumateriaali kasvualustaa vesihyönteisille sekä sora kutupaikkoja uhanalaiselle taimenelle ja elinympäristöjä pohjaeläimille. Puro voidaan myös palauttaa alkuperäiseen uomaan, jos esimerkiksi uoman mutkia on suoristettu ojittamalla, Mattila toteaa.
Soiden suojelua edistetään
Soiden suojelua edistetään suojelemalla valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittäviä soita. Näitä ovat etenkin maakuntakaavan luonnonsuojelualueina (SL) osoitetut suot ja soidensuojelun täydennysehdotuksessa olevat suot. Soidensuojelu on maanomistajille vapaaehtoista. Vuoden 2022 tavoite on saada suojeluun 400 ha joko hankkimalla maata kaupoilla suojelualueeksi tai perustamalla yksityisiä suojelualueita korvausta vastaan. Soiden suojelun lisäksi Keski-Suomessa selvitetään uhanalaisimpiin suotyyppeihin kuuluvien runsasravinteisten lettosoiden esiintymistä sekä suojelun ja ennallistamisen tarvetta.
Lintuvesien kunnostustoimet jatkuvat
Lintuvesien osalta jatketaan kunnostustoimia niillä kohteilla, joilla on jo valmis toimenpidesuunnitelma. Hoitotoimenpiteitä voi olla kohteesta riippuen esimerkiksi hoitokalastus ja kunnostusraivaus. Vuonna 2022 tehdään edelleen myös toimenpidesuunnittelua sekä linnusto- ja muita selvityksiä kunnostusten seurannan toteuttamiseksi.
Perinneympäristöjen kunnostaminen
Perinneympäristöjä kartoitettiin Keski-Suomessa laajasti vuosina 2017–21. Tänä vuonna ELY-keskus keskittyy kunnostamaan sellaisia kohteita, joita ei tällä hetkellä hoideta, mutta hoidon aloittaminen sopisi maanomistajan tavoitteisiin. Kunnostustoimia voivat olla esimerkiksi aidan rakentaminen laidunnusta varten tai tiheän puuston avartaminen raivauksilla.
Metsäiset elinympäristöt, painopiste hoitokohteiden suunnittelussa ja toteutuksessa
Metsäisissä elinympäristöissä Helmi-ohjelman töiden painopiste on siirtymässä inventoinneista hoitokohteiden suunnitteluun ja toteutukseen. Luonnonhoitotoimet ovat maanomistajalle ilmaisia ja niihin suostuminen ja osallistuminen on vapaaehtoista. Kohteesta riippuen maanomistaja voi saada luonnonhoidosta esimerkiksi puutuloa tai polttopuuta. Luonnonhoitotoimet voivat olla esimerkiksi jalopuumetsikön alikasvoskuusen raivausta ja ainespuukokoisen kuusen poistoa. Metsäisissä elinympäristöissä hoidetaan myös uhanalaisille lajeille, kuten kätköpäälle, valkoselkätikalle ja kangasvuokolle, sopivia elinympäristöjä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko Mattila, luonnonsuojelun asiantuntija, p. 0295 024 002
Ilona Helle, lintuvesikoordinaattori, p. 0295 024 091
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

Cygnaeuksenkatu 1, PL 250
40101 Jyväskylä
0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Perusteellisemmat korjaustyöt käynnistyvät alkukesästä Haapamäen sortumakohdalla valtatiellä 232.5.2025 09:30:37 EEST | Tiedote
Syksyllä 2024 valtatiellä 23, Keuruun kaupungin alueella Haapamäellä Katajamäen ylikulkusillan läntisellä penkereellä, tapahtui tienpenkereen sortuma päällystystöiden yhteydessä. Perusteellisemmat työt kohdan korjaamiseksi aloitetaan touko-kesäkuun vaihteessa.
Alueelliset kehitysnäkymät Keski-Suomessa keväällä 202529.4.2025 09:21:01 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa elinkeinoelämän lähiajan näkymät ovat maltilliset. Taustalla on epävarma kysyntään ja investointeihin heijasteleva geopoliittinen tilanne sekä kasvava työttömyys. Nämä näkyvät myös kuluttajien luottamuksessa, minkä odotetaan kuitenkin vahvistuvan vähitellen inflaation tasaantumisen, korkojen laskun ja reaalipalkkojen hienoisen nousun myötä. Osalla Keski-Suomen yrityksistä, erityisesti vientiyrityksillä, on valoa näkyvissä, mistä kertoo mm. tilauskirjojen täyttyminen. Vientimarkkinoiden löytymiseen olisikin hyvä panostaa, jotta muuttuviin suhdanteisiin saataisiin vakautta.
Päällystystyöt alkavat Keski-Suomessa28.4.2025 14:17:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskuksen kunnossapitämien maanteiden päällystystyöt ovat alkamassa ensimmäisten kohteiden osalta toukokuun alkupuolella. Kevään aikana on kilpailutettu neljä päällystysurakkaa. Päällystysurakoiden lisäksi kilpailutettiin monivuotinen päällysteiden paikkausurakka, jossa toteutetaan pieniä päällystyskohteita sekä eri paikkausmenetelmiä.
Työttömyys maaliskuussa 13,7 prosenttia24.4.2025 08:01:04 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa oli maaliskuun lopussa yhteensä 17 382 työtöntä työnhakijaa. Se on 1 168 (7,2 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli maaliskuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 1 435, mikä on 224 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 920, mikä on 250 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Puuta ei saa varastoida liian lähelle yleisiä maanteitä22.4.2025 12:40:03 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskus muistuttaa, ettei kuljetusta odottavaa puutavaraa saa varastoida niin lähelle maantietä, että se aiheuttaa vaaraa liikenteelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme