Helmi-ohjelmassa kunnostetaan tummaverkkoperhosniittyjä Pirkanmaalla

Erittäin uhanalaista tummaverkkoperhosta esiintyy Suomessa enää vain Pirkanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla. Laji on harvinaistunut muun muassa niittyjen metsittymisen ja karjan laiduntamisen vähenemisen ja maatalousympäristöjen muutosten vuoksi.
Ensimmäinen kunnostuskohde Oriveden Naappilassa
Pirkanmaan ELY-keskus kunnostaa lähikuukausina tummaverkkoperhosniityn Orivedellä Naappilassa HELMI-elinympäristöohjelmalla.
- Kohde on tyypillistä esiintymisympäristöä tummaverkkoperhoselle sekä sen ainoalle isäntäkasville, lehtovirmajuurelle. Toistaiseksi alue on säilynyt kohtuullisessa kunnossa, ja pienillä toimilla alueella saadaan helposti ylläpidettyä tummaverkkoperhoselle soveltuvaa elinympäristöä, kertoo projektisuunnittelija Matti Puljujärvi Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Hoitotyö toteutetaan Orivedellä Naappilassa yksityisen maanomistajan kohteella syksyn ja tulevan talven aikana. Naappilan kohteen käytännön toteutuksesta vastaa Pohjois-Pirkan metsänhoitoyhdistys.
Oriveden Naappilassa tehdään syksyn aikana raivausta metsurityönä, ja isompaa puustoa poistetaan koneellisesti maan routaannuttua. Hoidettava ala koostuu kahdesta kuviosta, joiden yhteispinta-ala on noin hehtaari. Kohteen maapohja on ravinteikasta ja kosteaa, ja se on vanha metsälaidun. Hoidettavalla alueella virtaa pieni luonnonpuro, jonka reunaa avataan varjostavasta puustosta.
Hoidon tavoitteena on lisätä pohja- ja kenttäkerroksen valoisuutta sekä paahteisuutta. Lisäksi läheinen metsätie luo osaltaan paahteisuutta, toimii perhosen levittäytymisreittinä ja helpottaa hoidon järjestämistä kohteelle.
Lajin elinympäristöt tarvitsevat jatkuvaa hoitoa
Pirkanmaan seudulla tunnetaan runsaasti tummaverkkoperhoselle soveliaita elinympäristöjä. Tummaverkkoperhosten elinympäristön hoidossa Pirkanmaalla on pitkä seuranta- ja hoitohistoria. Mukana on ollut vapaaehtoisia, maanomistajia sekä viranomaisia. Maatalouden ympäristötuki on tärkeä työkalu viljelyssä tuottamattomien, mutta monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden kohteiden hoidossa.
- Pirkanmaalla on kyllä sopivia niittyjä, mutta aktiivista hoitoa on jatkettava yksittäisellä kohteella muutaman vuoden välein. Hyväkin kohde voidaan menettää, mikäli umpeenkasvua aiheuttava pajukko tai vieraslajit saavat vallata ja varjostaa kohdetta. Mahdollisuuksien mukaan kohteita hoidetaan raivaus- ja hakkuutyönä säännöllisesti, Puljujärvi sanoo.
Mikä Helmi-ohjelma?
Helmi-ohjelmassa tartutaan Suomen luonnon köyhtymisen suurimpaan suoraan syyhyn: elinympäristöjen vähenemiseen ja laadun heikkenemiseen. Helmi-ohjelman vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja parantaa elinympäristöjen tilaa muun muassa suojelemalla ja ennallistamalla soita, kunnostamalla ja hoitamalla lintuvesiä, perinnebiotooppeja ja metsäisiä elinympäristöjä sekä kunnostamalla vesi- ja rantaluontoa. Lisäksi ohjelma edistää ekosysteemipalveluja, vesiensuojelua, hiilensidontaa sekä muuta ilmastonmuutoksen hillintää ja muutokseen sopeutumista.
Lue lisää:
Helmi-ohjelma (ym.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektisuunnittelija Matti Puljujärvi, p. 0295 036 321 (14.12.2021 asti)
Ylitarkastaja Susanna Intke, p. 0295 036 335 (alkaen 15.12.2021)
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat



Tietoja julkaisijasta
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Mäntykankaan tuulivoimahankkeen YVA-selostus on nyt nähtävillä8.5.2025 10:39:37 EEST | Tiedote
ABO Energy Oy suunnittelee Parkanoon ja Kurikkaan enintään kahdeksan tuulivoimalan kokoista Mäntykankaan tuulivoimahanketta. Yhtiö on toimittanut ympäristövaikutusten arviointiselostuksen Pirkanmaan ELY-keskukselle. Selostusvaiheessa hankkeelle tuli lisää toteutusvaihtoehtoja. Yleisötilaisuus hankkeesta järjestetään 20. toukokuuta Jalasjärvellä.
Vesitilanne nyt Pirkanmaalla: Vähälumisen talven jälkeen vedenpinnat ovat alhaalla ja kasvukauden vuoksi lasku jatkuu8.5.2025 09:03:19 EEST | Tiedote
Leuto talvi piti vedenpintoja tavallista korkeammalla. Talven jälkeen vedenkorkeudet ovat kuitenkin kääntyneet laskuun, ja myös kesälle ennustetaan tavanomaista alempia vedenkorkeuksia useille järville.
Lempäälässä juhlitaan kuntoporraskisan voittoa6.5.2025 16:54:35 EEST | Tiedote
Viime kesänä kisattiin Suomen kiivetyimpien EU:n maaseuturahoitusta saaneiden kuntoportaiden tittelistä. Ykkössijan valtakunnallisessa kisassa nappasi Hakkarin kuntoportaat, jossa vietetään kaikille avoimia voitonjuhlia 20.5.2025 klo 16.30 alkaen liikunnallisen ohjelman siivittämänä. Juhlapuheen pitää maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.
Rantatunneliin puolivuotishuolto ja pesu – yösulkuja arkisin viikon ajan29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Rantatunnelissa tehdään yötyönä tunnelin puolivuotishuoltotöitä viikolla 19. Työt suoritetaan tunneliputki kerrallaan neljänä perättäisenä yönä maanantai-illasta varhaiseen perjantaiaamuun. Pirkanmaan ELY-keskus pesee ja puhdistaa silloin molemmat tunnelin perusteellisesti. Samanaikaisesti Fintraffic Tie Oy huoltaa ja testaa tunnelin teknisiä järjestelmiä. Töiden ajaksi ajoneuvoliikenne ohjataan varareitille.
Työllisyyskatsaus │ Pirkanmaan työttömistä 54 prosenttia oli rakennetyöttömiä maaliskuussa24.4.2025 08:11:30 EEST | Tiedote
Maaliskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 30 767 henkilöä, joka on 3 020 henkilöä enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Pirkanmaan työttömyysaste oli 11,6 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme