Taideyliopisto

Helmi Vesa -pianokilpailu tuo kuultavaksi ranskalaista ohjelmistoa Debussyn ja Ravelin varjoista

Jaa
Sibelius-Akatemian Konserttisalissa (Pohjoinen Rautatiekatu 9, Helsinki) 24.-26.3.2023 käytävään kilpailuun osallistuu 43 eri-ikäistä pianotaituria. Heistä 38 opiskelee Sibelius-Akatemian klassisen musiikin osastolla ja 5 nuorisokoulutuksessa. Kilpailu järjestetään nyt 14. kertaa.

Kilpailun pakollisessa ohjelmistossa kuullaan uutta, vuoden 2000 jälkeen sävellettyä suomalaisen tai Suomessa asuvan säveltäjän musiikkia. Vapaavalintaisen ohjelmiston kautta haluttiin tällä kertaa tarkastella vähemmälle huomiolle jäänyttä ranskalaista ohjelmistoa: kilpailijat ovat saaneet valita ohjelmistoonsa teoksia Maurice Ravelin ja Claude Debussyn aikalaisten Lili Boulangerin, Nadia Boulangerin, Emmanuel Chabrierin, Cécile Chaminaden, Gabriel Faurén, Charles Koechlinin, Francis Poulencin ja Florent Schmittin pianosävellyksistä.

Kilpailulla on myös suuri pedagoginen merkitys tuleville ammattilaisille

"Näiltä säveltäjiltä löytyy paljon fantastista pianomusiikkia, jota verrattain harvoin kuullaan, ja siihen tutustuminen on avartavaa opiskelijoille ja varmasti yleisöllekin. Syväsukellus tietyn säveltäjän tai tyylikauden musiikkiin valmistelee opiskelijoita omien taiteellisten kokonaisuuksien suunnitteluun. Kun opiskelijat valmistavat samankaltaisia teoksia ja kuulevat toisiaan, jokaisen ohjelmistotuntemus ja ymmärrys paranee", kertoo kilpailutoimikunnan jäsen, Sibelius-Akatemian pianomusiikin professori Antti Siirala.

Kilpailun juuret tamperelaisen professorinrouvan testamentissa

Helmi Vesa -kilpailu sai alkunsa, kun professorinrouva Helmi Vesa perusti testamentissaan muistorahaston, jossa velvoitettiin jakamaan apurahoja tai stipendejä menestyville pianonsoiton opiskelijolle. Ensimmäinen kilpailu järjestettiin vuonna 1986. Yhdessä erässä käytävään kilpailuun saavat osallistua Sibelius-Akatemiassa pääaineenaan pianonsoittoa opiskelevat klassisen musiikin osaston opiskelijat, jotka eivät ole suorittaneet maisterintutkintoa, sekä nuorisokoulutuksen opiskelijat. Tällä kertaa kilpailun tuomaristoon kuuluvat pianistit Emil Holmström, Ewa Kupiec ja Jan Jiracek von Arnim sekä Royal Northern College of Musicin pianokoulutuksen johtaja Graham Scott. 

Kilpailussa jaetaan enintään kymmenen samansuuruista palkintoa, ja jaettavana on noin 20 000 euroa. Kilpailijoita ei aseteta paremmuusjärjestykseen. Tuomaristo voi halutessaan jakaa myös tunnustuspalkintoja. Yhdelle kilpailijalle myönnetään lisäksi kilpailun kiertopalkinto, pieni hopeinen flyygeli, johon kaiverretaan palkinnonsaajan nimi. Kilpailu rahoitetaan Sibelius-Akatemian tukisäätiön Helmi Vesa -muistorahastosta. 

Kilpailutapahtumat

Helmi Vesa -pianokilpailu käydään yhdessä erässä 24.-26.3.2023. Kilpailutapahtumat järjestetään päivittäin klo 10, 13, 15.30 ja 18 alkaen Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Konserttisalissa (Pohjoinen Rautatiekatu 9, Helsinki). Palkintojenjako järjestetään samassa salissa sunnuntaina 26.3. 2023 noin klo 21.30.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Terhi Luukkonen
terhi.luukkonen@uniarts.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Taideyliopisto
Taideyliopisto
PL 1
00097 Helsinki

Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye