Helsingin hallinto-oikeus - Helsingfors förvaltningsdomstol

Helsingin hallinto-oikeus: Rikoksesta epäiltyjen nimitiedot voidaan antaa

Jaa

Helsingin hallinto-oikeus on tänään antamalla päätöksellä kumonnut keskusrikospoliisin päätöksen asiakirjajulkisuutta koskevassa asiassa.

Toimittaja on pyytänyt saada rikoksesta epäiltyjen nimet rikollisjärjestö United Brotherhoodia koskevien esitutkintapöytäkirjojen osalta. Keskusrikospoliisi ei ole 15.6.2020 tekemällä päätöksellään luovuttanut valittajalle nimitietoja niistä henkilöistä, joiden poliisi on epäillyt kuuluvan rikollisjärjestöön. Keskusrikospoliisi on perustellut päätöstään yksityisyyden suojaa koskevalla julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 32 kohdalla sekä eduskunnan oikeusasiamiehen 23.11.2018 antamalla ratkaisulla. Toimittaja valitti keskusrikospoliisin päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen vaatien päätöksen kumoamista.

Päätöksessään Helsingin hallinto-oikeus toteaa, ettei Itä-Uudenmaan käräjäoikeus ole antanut salassapitomääräystä nimitietojen osalta.

Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisussa keskusrikospoliisi oli luovuttanut toiselle viranomaiselle tiedon henkilön kuulumisesta rikollisjärjestöön ilman lakiin perustuvaa syytä. Nyt ratkaistavana oleva asia eroaa siitä keskeisesti siten, että nyt kyse on oikeudenkäyntiasiakirjoina julkisiksi tulleiden esitutkintapöytäkirjojen julkisuudesta keskusrikospoliisin luovuttamina.

Julkisuusperiaatteen toteutumiseen, viranomaistoiminnan valvontaan ja kansalaisten yhdenvertaiseen kohteluun liittyvien näkökohtien vuoksi olisi ongelmallista, mikäli julkisuuslain soveltaminen johtaisi siihen lopputulokseen, että järjestäytyneeseen rikollisryhmään kuuluvien henkilöiden nimitiedot saisivat muiden kansalaisten nimitietoihin nähden parempaa suojaa silloin kun rikokset on tehty osana rikollisjärjestön toimintaa tai muutoin rikollisjärjestön lukuun. Tämä johtaisi perustuslaissa turvatun yhdenvertaisen kohtelun vastaiseen seuraamukseen.

Ottaen huomioon oikeudenkäynnin korostettu julkisuus rikosasioissa ja esitutkinta-aineistoon sovellettava erityissäännös eli julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 26 kohta lainsäätäjän tarkoituksena ei voida katsoa olleen, että sellaiset yksityiselämän piiriin kuuluvat rikosasiassa ei-arkaluonteisena pidettävät tiedot, joita on mainittu myös julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 32 kohdassa, olisivat esitutkinta-asiakirjoihin liittyvinä salassa pidettäviä silloin, kun tällaisilla tiedoilla on merkitystä teon ja sitä seuraavan mahdollisen rangaistuksen arvioimisessa.

Keskusrikospoliisi ei ole voinut julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 32 kohdan perusteella kieltäytyä luovuttamasta nimitietoja henkilöistä, joiden keskusrikospoliisi epäilee kuuluvan järjestäytyneeseen rikollisryhmään.

Päätös ei ole lainvoimainen. Päätöksestä voi valittaa 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaantipäivästä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Päätös H1491/2020 / Diaari 21026/2020

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin hallinto-oikeus - Helsingfors förvaltningsdomstol
Helsingin hallinto-oikeus - Helsingfors förvaltningsdomstol
Radanrakentajantie 5 / Banbyggarvägen 5
00520 Helsinki / Helsingfors

029 56 42069http://www.hehao.fi

Helsingin hallinto-oikeuden tehtävänä on antaa oikeusturvaa hallintoasioissa. Hallinto-oikeus ratkaisee valtion, kuntien ja muiden julkisyhteisöjen päätöksistä tehtyjä valituksia ja hallintoriita-asioita. Helsingin hallinto-oikeuden tuomiopiiriin kuuluvat Uudenmaan kunnat. Helsingin hallinto-oikeudessa käsitellään myös koko maan arvonlisävero- ja tullivalitukset.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin hallinto-oikeus - Helsingfors förvaltningsdomstol

Helsingfors förvaltningsdomstol förbjuder verkställandet av Nylandsplanen 2050 för den tid domstolsbehandlingen pågår22.1.2021 10:21:16 EETTiedote

Sammanlagt 35 besvär har anförts hos förvaltningsdomstolen över Nylandsplanen 2050. Helsingfors förvaltningsdomstol har 22.1.2021 med tre handläggningsbeslut förbjudit verkställandet av Nylandsplanens 2050 etapplandskapsplaner för Helsingforsregionen, Östra Nyland och Västra Nyland med anledning av de besvär som anförts hos förvaltningsdomstolen. Förvaltningsdomstolen avgör besvären senare under år 2021 med ett skilt beslut.

Helsingin hallinto-oikeus kieltää Uusimaa-kaavan 2050 täytäntöönpanon oikeuskäsittelyn ajaksi22.1.2021 10:20:02 EETTiedote

Hallinto-oikeuteen on tehty Uusimaa-kaavasta 2050 yhteensä 35 valitusta. Helsingin hallinto-oikeus on kolmella välipäätöksellään 22.1.2021 kieltänyt Uusimaa-kaavan 2050 Helsingin seudun, Itä-Uudenmaan ja Länsi-Uudenmaan vaihemaakuntakaavan täytäntöönpanon hallinto-oikeuteen tehtyjen valitusten johdosta. Hallinto-oikeus antaa päätöksen valituksiin myöhemmin erikseen vuoden 2021 aikana.

Helsingin hallinto-oikeus: Helsinki Garden-asemakaava ei ole lainvastainen14.1.2021 10:06:30 EETTiedote

Helsingin hallinto-oikeus on tänään antamallaan päätöksellä hylännyt Museoviraston tekemän valituksen Helsinki Gardenia koskevasta asemakaavan muutoksesta, jolla mahdollistetaan monitoimiareenan rakentaminen nykyisen Helsingin Jäähallin alueelle olympiastadionin läheisyyteen. Lisäksi muutos mahdollistaa urheilu-, liikunta- ja vapaa-ajan tilojen, toimitilojen, palvelutilojen sekä asuntojen ja majoitustilojen rakentamisen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme