Helsingin käräjäoikeuden laamanniksi Sirpa Pakkala
29.4.2022 11:57:43 EEST | Tuomioistuinvirasto | Tiedote
Varatuomari, oikeustieteen kandidaatti Sirpa Pakkala on Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden laamanni. Aikaisemmin hän on toiminut käräjätuomarina ja osaston johtajana käräjäoikeudessa. Hän on myös hoitanut oikeusneuvosmiehen tehtävää raastuvanoikeudessa sekä toiminut hovioikeudenneuvoksena hovioikeudessa.
Lisäksi Pakkala on toiminut julkisena oikeusavustajana ja johtavana julkisena oikeusavustajana sekä lakimiehenä Suomen kunnallisliitossa ja perintäyhtiössä.
Hän on työtuomioistuimen asiantuntijajäsenen varajäsen ja Tuomioistuinviraston johtokunnan varajäsen.
Pakkala on suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon. Hän on myös toiminut koulutustehtävissä.
Helsingin käräjäoikeus on Suomen suurin käräjäoikeus henkilökunnan ja käsiteltyjen asioiden määrillä mitattuna. Helsingin käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluu Helsingin kaupunki, jossa asuu yli 658 000 asukasta. Viime vuonna käräjäoikeuteen saapui noin 75 000 asiaa.
Helsingin käräjäoikeudessa työskentelee noin 350 henkilöä.
Helsingin käräjäoikeus sijaitsee Salmisaaren oikeustalossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
ma. laamanni Kalevi Passila, p. 029 5644545, etunimi.sukunimi@oikeus.fi
Tietoja julkaisijasta
TuomioistuinvirastoPL 100/PB 100
00085 Tuomioistuinvirasto/Domstolsverket
0295650500http://www.tuomioistuinvirasto.fi
Tuomioistuinvirasto on itsenäinen keskusvirasto, joka palvelee koko tuomioistuinlaitosta. Tuomioistuinvirasto toimii oikeusministeriön hallinnonalalla.
Viraston tehtävänä on huolehtia siitä, että tuomioistuimet kykenevät käyttämään tuomiovaltaa laadukkaasti ja että tuomioistuinten hallinto on tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti järjestetty.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tuomioistuinvirasto
Reformen som rör videoupptagningen träder i kraft 1.10.202625.9.2026 12:37:41 EEST | Pressmeddelande
Den nya lagstiftningen om videoupptagning vid rättegång träder i kraft 1.10.2026. Vid nya huvudförhandlingar som inleds efter lagens ikraftträdande görs en bild- och ljudupptagning av den muntliga bevisningen.
Videotallentamista koskeva uudistus tulee voimaan 1.10.202625.9.2026 12:37:41 EEST | Tiedote
Oikeudenkäynnin videotallennusta koskeva uusi lainsäädäntö tulee voimaan 1.10.2026 lukien. Lain voimaantulon jälkeen aloitettavissa uusissa pääkäsittelyissä suullisesta todistelusta tehdään kuva- ja äänitallenne.
Tjänsten som lagman vid Egentliga Finlands tingsrätt ledigförklaras24.9.2026 09:40:20 EEST | Pressmeddelande
Tjänsten som lagman vid Egentliga Finlands tingsrätt ledigförklaras fr.o.m. 1.1.2027. Tjänsten kan nu sökas och ansökningstiden går ut 21.10.2026.
Varsinais-Suomen käräjäoikeuden laamannin virka tulee avoimeksi24.9.2026 09:40:20 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen käräjäoikeuden laamannin virka tulee avoimeksi 1.1.2027 lukien. Virka on nyt haettavissa ja sen hakuaika päättyy 21.10.2026.
Tjänsten som lagman vid Kajanalands tingsrätt ledigförklaras22.9.2026 09:47:09 EEST | Pressmeddelande
Tjänsten som lagman vid Kajanalands tingsrätt blir ledig fr.o.m. 1.1.2027. Tjänsten kan nu sökas och ansökningstiden går ut 19.10.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme