Helsingin kaupungin pääekonomistina aloittaa Mikko Kiesiläinen

Pääekonomistin tehtäviin kuuluvat pormestarin taloustieteellisen tuen lisäksi kaupungin palvelutoiminnan ja organisaation tehokkuuden ja panos-tuotossuhteen analysointi. Lisäksi pääekonomistin toimenkuvaan kuuluu tehokkuutta parantavien uudistusten ehdottaminen, suunnittelu ja toteuttaminen yhteistyössä muun organisaation kanssa sekä yhteydenpito tutkijayhteisöihin ja niiden hyödyntäminen.
"Olen innossani päästessäni palvelemaan helsinkiläisiä tässä uudessa tehtävässä. Tarkoitukseni on tiivistää Helsingin kaupungin ja tiedeyhteisön välisiä suhteita ja päästä soveltamaan taloustieteen havaintoja kaupunkilaisten parhaaksi. Helsingin toipuessa koronakriisistä on tärkeää miettiä, miten voimme tuottaa entistä parempia palveluja mahdollisimman kustannustehokkaasti", Mikko Kiesiläinen kommentoi tulevia tehtäviään.
Kiesiläinen siirtyy tehtävään Elinkeinoelämän keskusliiton ekonomistin tehtävästä. Aiemmin Kiesiläinen on toiminut muun muassa ajatuspaja Liberan toiminnanjohtajana ja HYY Yhtymän liiketoimintajohtajana. Kiesiläinen on myös toiminut vihreiden ehdokkaana kuntavaaleissa 2017 ja 2021 sekä eduskuntavaaleissa 2019. Hän oli Helsingin kaupunginhallituksen varajäsenenä 2019-2021 ja kaupunginvaltuuston varajäsenenä 2017-2021.
”Olen hyvin iloinen, että saamme Helsingin kaupungille ensimmäistä kertaa pääekonomistin ja nimenomaan Mikko Kiesiläisen kaltaisen huipputyypin. Kiesiläinen tulee uudessa roolissa palvelemaan koko kaupungin tarpeita ja vahvistaa osaamistamme suuresti”, pormestari Juhana Vartiainen sanoo.
Kiesiläinen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Hän on valmistunut London School of Economicsista vuonna 2011.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
pormestari Juhana Vartiainen, puh. 09 310 36 000
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsinki haluaa avata työpaikkojen ovet vieraskielisille työnhakijoille30.7.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Lähes joka kolmas työtön työnhakija Helsingissä puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. Helsingin kaupungin uusi hanke tarttuu vieraskielisten osaajien ja työnantajien kohtaannon ongelmaan työvoimapulasta kärsivillä aloilla.
Neuvottelutulos Helsingin uudesta kaupunkistrategiasta: Helsinki josta voimme olla ylpeitä26.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituspuolueet ovat päässeet sopuun Helsingin uudesta kaupunkistrategiasta. Strategialla luodaan suuntaviivat ja painopisteet kaupungin toiminnalle seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Strategian otsikko on Helsinki josta voimme olla ylpeitä.
MEDIAKUTSU: Pormestarikunnan tiedotustilaisuus Helsingin kaupunkistrategiasta 2025–202925.6.2025 10:00:02 EEST | Kutsu
Pormestari Daniel Sazonov julkistaa esityksensä Helsingin kaupunkistrategiaksi valtuustokaudelle 2025–2029 torstaina 26. kesäkuuta 2025 kello 10–10.45 yhdessä apulaispormestarien Johanna Laisaaren, Reetta Vanhasen, Paavo Arhinmäen ja Maarit Vierusen sekä ruotsalaisen kansanpuolueen Marcus Rantalan kanssa. Mediatilaisuus järjestetään Helsingin kaupungintalon tapahtumatorilla (sisäänkäynti Pohjoisesplanadi 11–13).
Helsingille uusi luonnonsuojelualueohjelma – suojeltavaksi esitetään yli 100 uutta kohdetta23.6.2025 17:45:31 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi kevätkauden viimeisessä kokouksessaan 23. kesäkuuta Helsingin uuden luonnonsuojelualueohjelman vuosille 2025–2040. Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan Ressun peruskoulun perusparannuksen hankesuunnitelman.
Helsingin vilkas kongressikesä hyödyttää myös kaupunkilaisia: aivoterveyspäivänä perehdytään aivojen hyvinvointiin19.6.2025 10:00:24 EEST | Tiedote
Helsingin kongressivuodesta 2025 on luvassa vilkas. Kongresseja Helsinkiin houkuttelee muun muassa toimiva infrastruktuuri ja kaupungin tunnettuus kestävänä matkailukohteena. Taloudellisen hyödyn lisäksi vieraat jättävät Helsinkiin myös pitkäkestoista perintöä, kuten tutkimustoimintaa, verkostoja ja kaupallisia suhteita. Myös kaupungin asukkaat saavat osansa kansainvälisten huippuosaajien tietotaidosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme