Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunginvaltuuston päätökset 20.6.2018

Jaa
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Helsingin tilinpäätöksen 2017. Myös tarkastuslautakunnan laatima arviointikertomus 2017 hyväksyttiin noin kolme tuntia kestäneen keskustelun päätteeksi yksimielisesti. Valtuusto hyväksyi lisäksi joukon valtuutettujen esittämiä toivomusponsia.

Tilinpäätöksen mukaan Helsingin talous on vakaalla pohjalla ja vuosi 2017 oli kaupungin taloudessa odotettua myönteisempi. Vuosikate toteutui 359 miljoonaa euroa talousarviota parempana ja tilikauden tulos oli 483 miljoonaa euroa. Verotuloja kertyi 5,5 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Helsinki on vahvasti kasvava ja kasvuun investoiva kaupunki. Vuonna 2017 Helsingin väestömäärä lisääntyi yli 8000 hengellä. Tilinpäätöksessä todetaan kuitenkin, että kaupungin tulevaisuuteen liittyy isoja epävarmuuksia erityisesti sote- ja maakuntauudistuksen johdosta.

Arviointikertomus osoittaa asunnottomuuden vähentämiseen

Arviointikertomuksessa tarkastuslautakunta arvioi miten strategia ja talousarviossa asetetut tavoitteet ovat toteutuneet kaupungin toiminnassa.

Arvioinnin pääkysymyksenä oli, onko asunnot­tomuutta vähennetty valtakunnallisten pitkäai­kaisasunnottomuusohjelmien ja kaupungin stra­tegiaohjelman mukaisesti. Arvioinnissa selvitettiin minkälaisin keinoin asunnottomuutta on pyritty vähentä­mään ja minkälaisia tuloksia on saavutettu.

Vuoden 2017 arviointisuunnitelman valmistelussa lähtökohtana oli valtuuston hyväksymä vuosien 2013–2016 strategiaohjelma sekä valtuustoryhmiltä, valtuutetuilta sekä kaupungin virkamiesjohdolta saadut aihe-ehdotukset. Arviointiaiheiden valinnan lautakunta suoritt­i itsenäisesti. Kaupunginvaltuuston syyskuussa hyväksymä kaupunkistrategia vuosille 2017–2021 on ote­ttu arvioinneissa huomioon soveltuvin osin.

Kaavamuutos Unioninkadulla

Kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavan muutoksen, joka koskee Unioninkadulla sijaitsevaa Wuorion taloa. Kaavaratkaisu mahdollistaa rakennuksen matalan siipiosan korottamisen neljällä kerroksella etelänpuoleisen pihasiiven korkeuteen. Pihatila katetaan lasikatteella sisätilaksi. Rakennuksen toimintaa työpaikkarakennuksena ajanmukaistetaan.

Wuorion talo on peräisin 1830-luvulta ja sen on modernisoinut vuonna 1909 arkkitehti Herman Gesellius. Rakennus korotettiin vielä vuonna 1914 kahdella kerroksella arkkitehti Armas Lindgrenin suunnitelmien mukaan. Rakennuksen uusimmat vaiheet ovat 1980-luvulta, jolloin kattomuoto palautettiin 1914 mallin mukaiseksi arkkitehti Erik Adlercreuzin suunnitteleman peruskorjauksen yhteydessä.

Alue, jolla Wuorion talo sijaitsee, kuuluu valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön (RKY 2009 Esplanadi - Bulevardi).

Jätkäsaaren Saukonkanavan varteen jopa 6-kerroksisia asuintaloja

Kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavan muutoksen myös Jätkäsaareen. Muutos mahdollistaa Jätkäsaaressa Saukonlaiturin alueella Saukonkanavan varrella sijaitsevien kolmikerroksisten kaupunkipientalokortteleiden toteuttamisen 2 - 6-kerroksisina kerrostalokortteleina. Kaavamuutoksen myötä asukasmäärän lisäys on noin 50. 

Kaupunginvaltuuston kokouksen kaikki päätökset julkaistaan täällä.

Valtuuston äänestyskartat ja muuta tietoa valtuuston kokouksesta julkaistaan Helsinki-kanavalla videotallenteen yhteydessä, www.helsinkikanava.fi

Valtuusto jää kesätauolle ja kokoontuu seuraavan kerran 29.8.2018. 

Paula Katajamäki
Tiedottaja
Kaupunginkanslia
puh. 050 5933426
paula.katajamaki@hel.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye