Kirkko Helsingissä

Helsingin kirkkovaltuutetut vetoavat etäkokousten mahdollistamisen puolesta

Jaa
Helsingin kirkkovaltuustossa on allekirjoitettu harvinainen ja poikkeuksellinen kannanotto, jolla vedotaan kirkkohallitukseen etäkokousten mahdollistamiseksi. On koettu kestämättömäksi käytännöksi, että kirkon luottamushenkilöiden pitää kokoontua entisestään pahenevan koronapandemian aikana yhteen, jotta kokous olisi lainvoimainen.

Aloitteen vetoomuksesta teki kirkkovaltuutettu Ville Jalovaara ja siihen liittyi Helsingin yhteisestä kirkkovaltuustosta 61 jäsentä. Kirkkovaltuustossa on yhteensä 91 jäsentä 20:stä seurakunnasta.

Lue vetoomus kokonaisuudessaan:

Vetoomus kirkkohallitukselle etäkokousten mahdollistamiseksi

Seurakuntaneuvostot ja kirkkovaltuustot kokoontuivat viime keväänä koronatilanteen kärjistyessä etänä. Koska nykyinen kirkkolaki ei tunne etäkokouksia, sähköiset kokoukset järjestettiin valmiuslain ja sen nojalla annetun kirkkohallituksen väliaikaisen määräyksen nojalla.

Koronapandemia ei ole ohi ja etäkokouksia tulisi voida edelleen järjestää matalalla kynnyksellä. Kirkossa tämä ei nykyisellään ole mahdollista. Sen sijaan esimerkiksi Helsingin kaupunginvaltuusto järjestää hybridikokouksia. Osa valtuutetuista on paikalla valtuustosalissa turvavälit huomioiden ja osa osallistuu etäyhteyden kautta.

Kynnys palata valmiuslakiin on Suomessa ilmeisen korkea. Alkaneesta koronasyksystä koitetaan Suomessa selvitä tartuntatautilain ja muiden lakien avulla.

Helsingin yhteinen kirkkovaltuusto vetoaa ev.lut. kirkkohallitukseen, että kirkko löytäisi nyt nopeasti turvallisen tavan järjestää luottamuselimissään matalalla kynnyksellä etä- tai hybridikokouksia.

Koronatilanne näyttää valitettavasti huonontumisen merkkejä syksyn edetessä, joten toimilla on kiire. On kestämätöntä, että luottamushenkilöiden pitää koronapandemian keskellä kokoontua yhteen saadakseen päätöksenteon lailliseksi. 

Helsingin yhteinen kirkkovaltuusto pyytää kirkkohallitusta pikaisesti valmistelemaan muutoksen kirkon lainsäädäntöön. Kysymme myös vaatiko tämä todella kirkkolain muutosta vai voidaanko löytää keinot nykyisen lainsäädännön nojalla?

Nyt tarvitaan tekoja kirkon demokratian turvaamiseksi.

Lisätietoa: Helsingin kirkkovaltuutettu Ville Jalovaara, ville.jalovaara@gmail.com, p. 044 011 4803
Helsingin kirkkovaltuuston puheenjohtaja Hanna Mithiku, hanna.mithiku@gmail.com, p. 040 724 1274

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kirkko Helsingissä
Kirkko Helsingissä
Kolmas linja 22 B
00530 HELSINKI

09 234 00http://www.helsinginseurakunnat.fi

Kirkko Helsingissä – ihmistä varten. Uskon, rakkauden ja ympäristön puolesta.

Kirkko Helsingissä muodostuu 20 ev.-lut. seurakunnasta, joista 17 on suomenkielistä ja kolme ruotsinkielistä. Helsingin seurakunnissa on lähes 340 000 jäsentä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kirkko Helsingissä

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye