Helsingin Kurkimäessä käynnistyy empatiakampanja

Huhtikuussa käynnistyvä Kurkimäen empatiakampanja on osa Lontoossa asuvan Enni-Kukka Tuomalan pitkäaikaista Campaign for Empathy -projektia, joka tutkii empatian yhteisöllistä roolia taiteen avulla. Projektin aiemmat vaiheet on toteutettu Lontoossa ja Cambridgessa Isossa-Britanniassa. Nyt Tuomala tuo kampanjan ensimmäistä kertaa Suomeen.
Empatiakampanja toteutetaan yhteistyössä Kurkimäkeen vuodenvaihteessa avatun Rinnekodit Silta -asumisyksikön kanssa. Silta on tuetun asumisen yksikkö ja suunnattu helsinkiläisille asunnottomille henkilöille.
”Empatiakampanja on merkityksellinen kannanotto empatian elintärkeästä voimasta. Empatian rooli on kriittinen yhdenvertaisempien yhteisöjen ja yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamisessa. Sen radikaalia voimaa tarvitaan erityisesti tässä ajassa, jossa maailmanlaajuinen empatiavaje kasvaa ja arvot polarisoituvat. Empatiakampanjan tavoitteena on, että luovalla tekemisellä kurkimäkeläiset luovat yhdessä olosuhteet empaattiselle, inhimilliselle ja yhdenvertaiselle vuorovaikutukselle, kohtaamisille ja keskusteluille. Näin myös naapuruston asukkaiden uniikit kokemukset, näkökulmat ja tarpeet tulevat näkyviin”, maailman ensimmäinen empatiataiteilija Enni-Kukka Tuomala kertoo.
”Diakonissalaitoksen yhteisöfilosofia keskittyy ihmisiä inhimillisesti yhdistäviin asioihin ja jokaisen ihmisen vahvuuksiin,” sanoo kansalaistoiminnan erityisasiantuntija Laura Hakoköngäs Diakonissalaitokselta.
“Kurkimäen empatiakampanjassa pyrimme tietoisesti rakentamaan sellaista yhteisöllisyyttä ja sellaisia toimintamalleja, jotka tekevät arjen rinnakkaiselosta viihtyisämpää, turvallisempaa ja sujuvampaa kaikille.”
Asukkaat mukaan yhteisöön
Empatiakampanja kutsuu Sillan asukkaat, työntekijät, naapurit sekä alueella toimivat ihmiset vuoropuheluun ja osaksi osallistavaa luovaa prosessia. Kampanja ei perustu ennalta päätettyyn määritelmään empatiasta ja sen roolista, vaan kutsuu yhteisön jäsenet määrittelemään sen yhdessä. Se kartoittaa ja havainnoi empatian roolia Kurkimäen yhteisössä, ja pitää sisällään leikkimielisiä työpajoja, monenlaisia luovia aktiviteetteja, keskusteluja, taiteellisia kokeiluja ja ulostuloja.
Rinnekodit tuottaa Diakonissalaitoksen konsernin sote-palveluja ympäri maan. Silta avattiin vuoden vaihteessa ja sen tavoite on tarjota koti lähes 80 asunnottomalle helsinkiläiselle. Tällä hetkellä asukkaita on noin 50.
”Sillassa projekti on otettu vastaan innokkaasti. Tavoitteemme on kaikessa toiminnassa tukea asukkaidemme kiinnittymistä ympäröivään yhteisöön sekä lisätä vuorovaikutusta naapurustomme kanssa. Tämä projekti tukee tätä tavoitetta hienosti”, sanoo Sillan palveluyksikön johtaja Krista Hellström.
Vuoden kestävä empatiaprojekti liittyy myös osaksi Diakonissalaitoksen keväällä 2023 käynnistämää Arvontuottajat-hanketta, jonka aikana kokeillaan ja kehitetään kansalaislähtöisiä ja yhdenvertaisuuteen perustuvia toimintatapoja yhteisöllisyyden vahvistamiseksi eri kumppaneiden kanssa.
Sillassa on avoimet ovet perjantaina 5. toukokuuta klo 14-18. Tiedossa on pientä purtavaa, kahvia, musiikkia ja mukavaa yhdessäoloa. Enni-Kukka Tuomala on myös paikalla kertomassa lisää Empatiakampanjasta. Tervetuloa!
**********************************************
BIO: Enni-Kukka Tuomala, Empatiataiteilija
Enni-Kukka Tuomala on suomalainen, kansainvälisesti vaikuttava ja Lontoossa asuva maailman ensimmäinen empatiataiteilija. Hänen visionsa on muuttaa empatia yksittäisestä tunteesta kollektiiviseksi ja radikaaliksi voimavaraksi, yhteiskunnalliseen muutokseen kasvavan maailmanlaajuisen empatiavajeen pysäyttämiseksi.
Tuomala on keskittynyt empatian vahvistamiseen eri yhteisöissä, sekä empatian ja sen vaikutusten tutkimiseen yksilön, yhteisön, ympäristön ja globaalien ilmiöiden tasolla. Hänen työnsä käsittelevät empatian, tilan, kulttuurin ja järjestelmien välisiä suhteita, keskittyen niiden ymmärtämiseen, haastamiseen ja kuvaamiseen erilaisten tila- ja paikkasidonnaisten taideteosten, osallistavien installaatioiden ja veistoksien sekä esineiden avulla. Viime vuosina Tuomala on laajentanut työskentelyään ihmisten välisestä empatiasta tutkimaan sen roolia ihmisen ja ympäristön välisissä suhteissa.
Tuomalan monitieteellinen taide perustuu tutkimukseen ja vuorovaikutukseen. Vuodesta 2018 Tuomala on tutkinut empatian ja vallan suhdetta sekä empatian yhteisöllistä roolia – projekti, joka alkoi yhteistyössä Suomen Eduskunnan kanssa (Empatia Ele: empatiatyökaluja politiikkaan, 2018-19). Tuleva Empatia x Kurkimäki on osa tätä kasvavaa taiteellista tuotantoa ja tutkimusta.
Tuomalan teoksia on ollut esillä mm. Tate Liverpool (2022), Kettle’s Yard (2021), The Design Museum (2021), Somerset House (2021), Nunnery Gallery (2021), The BBC (2020) sekä Philadelphia Museum of Art (2019-20). Kesällä 2021 Tuomala edusti Suomea London Design Biennale -näyttelyssä teoksella “Empathy Echo Chamber“, yhteistyössä Suomen Britannian ja Irlannin instituutin ja Suomen Lontoon-suurlähetystön kanssa. Yli tuhat näyttelyvierasta astui installaation sisään kokemaan intiimin hetken tuntemattoman ihmisen kanssa. Tällä hetkellä Tuomala tekee uutta ‘metsäempatia’ -aiheista taideteosta Suomen Metsämuseo Luston uudistuvaan ydinnäyttelyyn, joka avataan kesäksi 2024.
Tuomala on valmistunut taiteiden maisteriksi (Royal College of Art ja Oxfordin yliopisto), sekä tieteiden maisteriksi (Imperial College London).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura Hakoköngäs, Erityisasiantuntija, Diakonissalaitos
p. 050 370 5451, laura.hakokongas@hdl.fi
Enni-Kukka Tuomala, empatiataiteilija
www.ennikukka.com
Krista Hellström, Palveluyksikön johtaja, Rinnekodit Silta
p. 050 407 2592, krista.hellstrom@rinnekodit.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonissalaitos on 155-vuotias säätiö, joka tekee rohkeasti työtä ihmisarvoisen elämän puolesta. Säätiö tarjoaa yhdessä siihen kuuluvan Rinnekodit-palveluliiketoiminnan kanssa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka parantavat asiakkaiden arkea. Diakonissalaitos työllistää valtakunnallisesti 3200 henkilöä. Säätiö on yhteiskunnallinen yritys ja kannattava liiketoiminta on väline paremman ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Mediakutsu 7.6. kello 15.30: Ukrainan sota, jälleenrakennus ja ihmisoikeudet -keskustelu Ukrainan ihmisoikeusvaltuutetun kanssa31.5.2023 12:55:41 EEST | Kutsu
Aika: Keskiviikkona 7.6. kello 15.30-17 Paikka: Eduskunnan Kansalaisinfo, Pikkuparlamentti, Arkadiankatu 3, Helsinki Tilaisuuden jälkeen median edustajilla on mahdollisuus haastatella keskustelun osallistujia klo 17-18 Venäjän hyökkäys Ukrainaan on heikentänyt maan ihmisoikeustilannetta monin tavoin. Venäläisten sotarikokset, lapsikaappaukset ja vähemmistöihin kuuluvien pakolaisten huono kohtelu ovat näkyvimpiä ihmisoikeusloukkauksia. Sota vaikuttaa myös miljoonien ihmisten perusoikeuksien toteutumiseen, kun oikeus asuntoon, koulutukseen tai toimeentuloon vaarantuu. Rauhan lopulta koittaessa jälleenrakennus ja EU:n jäsenyyden hakeminen tuovat uusia mahdollisuuksia vahvistaa oikeusvaltiota ja kehittää Ukrainan hallintoa myös vähemmistöjen oikeuksia paremmin huomioivaksi. Miten ihmisoikeuksien toteutuminen varmistetaan Ukrainassa sodan aikana ja sen jälkeen? Miten Suomi ja kansainvälinen yhteisö voivat tukea etenkin vähemmistöjen ihmisoikeuksien toteutumista ja oikeusvaltion kehittämistä
Diakonissalaitoksen Kummiperhetoiminta alkamassa Tampereella29.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Diakonissalaitoksen kummitoiminnassa alaikäinen pakolaistaustainen nuori saa suomalaisen kummiperheen. Helsingissä vuonna 2016 alkanut kummiperhetoiminta laajenee Tampereelle. Kummiperhettä tarvitsevia nuoria on paljon, nyt tarvittaisiin perheitä mukaan.
Euroopan syrjityimmälle vähemmistölle oikeus juomaveteen ei ole itsestäänselvyys - Palkittu romanifeministi Carmen Gheorghe puhujana Maailma kylässä -festivaalilla 28.5.25.5.2023 07:22:05 EEST | Tiedote
Uraauurtavasta työstään International Women of Courage -palkinnolla palkittu romanifeministi, aktivisti ja tutkija Carmen Gheorghe kertoo keynote-puheenvuorossaan romaninaisten aktivismin haasteista ja onnistumisista. Diakonissalaitoksen tukema yhteisötyö romanikylissä on auttanut hiljaa köyhyydessä ja syrjittyinä eläneitä naisia puolustamaan oikeuksiaan.
Diakonissalaitoksen vastuullisuusraportti 2022 - Vastuullisuutta läpi organisaation15.5.2023 10:30:34 EEST | Tiedote
Vastuullisuus on kiinteä osa yli 155-vuotiaan Diakonissalaitoksen toimintaa ja strategiaa. Se lähtee arvoistamme ja toimintamme tarkoituksesta pitää huolta heikoimmassa asemassa olevista ihmisistä. Vuonna 2022 toimintaympäristömme nopea muutos korosti Diakonissalaitoksen yhteiskunnallista tehtävää.
Diakonissalaitoksen keskusteluryhmä tarjoaa vertaistukea ukrainalaisille äideille9.5.2023 08:00:00 EEST | Artikkeli
Diakonissalaitoksen ukrainalaisille äideille suunnatussa keskusteluryhmässä sotaa paenneille tarjotaan mahdollisuus puhua tunteistaan avoimesti ja omalla äidinkielellään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme