Musiikkitalo

Helsingin Musiikkitalo Oy:n uusi hallitus on valittu

19.6.2017 09:44 | Musiikkitalo

Jaa

Helsingin Musiikkitalo Oy:n hallitukseen on uusina jäseninä valittu toimitusjohtaja Tarja Jussila, senior advisor Anne Laakso ja senior partner Ilkka Wäck. Vanhoina jäseninä hallituksessa jatkavat luovien sisältöjen johtaja Ville Vilén, kulttuuripäällikkö Stuba Nikula ja talousjohtaja Sirpa Korhonen. Vilén jatkaa tehtävässään Helsingin Musiikkitalo Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja Nikula varapuheenjohtajana.

"Musiikkitalo on synnytyskipunsa kokenut ja siirtynyt vahvan kehittämisen aikaan. Hallitukseen on valittu syvää osaamista ja kokemusta omaavia uusia jäseniä ja voimme auttaa Musiikkitaloa kehittymään yhä paremmin toimivaksi konsertti- ja tapahtumakeskukseksi", hallituksen puheenjohtaja Ville Vilén toteaa.

Helsingin Musiikkitalo Oy vastaa talon yleisölle, päätoimijoille ja konsertti- ja tapahtumajärjestäjille suunnattujen palveluiden tuottamisesta, tilojen vuokraamisesta sekä talon viestinnästä ja markkinoinnista. Helsingin Musiikkitalo Oy:n palveluksessa on 27 osa- tai kokoaikaista työntekijää.

Lisätietoja:
Musiikkitalon toimitusjohtaja Pekka Kauranen, puh. 020 707 0401
Ylen luovien sisältöjen johtaja Ville Vilén, puh. 040 722 0745

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Musiikkitalo
Musiikkitalo
Mannerheimintie 13 A
00100 Helsinki

https://www.musiikkitalo.fi/

Musiikkitalo on konserttikeskus ja kohtauspaikka Helsingin keskustassa. Vilkkaimman kauden aikana, syyskuusta toukokuuhun Musiikkitalossa järjestetään noin 70 -100 konserttia tai muuta tapahtumaa kuukaudessa. Akustiselle musiikille suunnitellun Konserttisalin lisäksi talossa on viisi pienempää salia, joilla kaikilla on erilainen käyttötarkoitus ja erilainen, tarkoituksenmukainen akustiikka. Musiikkitalon julkisiin tiloihin: lämpiöihin, kahvilaan, ravintolaan ja Sibelius-Akatemian kirjastoon ovat niin kaupunkilaiset kuin turistitkin tervetulleita viettämään aikaa, vaikka lippua konserttiin ei olisikaan ostettuna. Musiikkitalon päätoimijat ovat Helsingin kaupunginorkesteri, Radion sinfoniaorkesteri ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Musiikkitalo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme