Helsingin ohjattu perhepäivähoito on vireä viisikymppinen
Perhepäivähoito on alle kouluikäisten lasten varhaiskasvatusta pienessä ryhmässä, jossa korostuu kodinomaisuus, leikki ja kiireettömyys. Perhepäivähoito on hoitajan tai lapsen kodissa tai ryhmäperhepäiväkodissa järjestettyä varhaiskasvatusta.
- ”Perhepäivähoito on tärkeä vaihtoehto helsinkiläisperheille. Perhepäivähoitajan työssä keskeistä on tiivis yhteistyö lapsen vanhempien ja alueen muiden toimijoiden kanssa”, sanoo Helsingin apulaispormestari Pia Pakarinen.
- ”Perhepäivähoidon työmuodot ja verkostoituminen tukevat lasten osallisuutta kaupunkilaisina ja kansalaisina uuden varhaiskasvatussuunnitelman hengessä.”
Perhepäivähoito vuosien saatossa
Mannerheimin lastensuojeluliitto oli Helsingissä ensimmäinen perhepäivähoidon järjestäjä, jonka toiminta alkoi vuonna 1967. Kaksi vuotta myöhemmin myös Opiskelijoiden lastenhoitosäätiö alkoi järjestämään perhepäivähoitoa.
Helsingin kaupungin päivähoitokomitea teki ehdotuksen perhepäivähoidosta ja sen pohjalta kaupunki aloitti kunnallisen perhepäivähoidon vuosina 1970-1972. Vuonna 1974 kaupungin perhepäivähoidon paikkoja oli 150. Huippuvuosiin sijoittuu mm. vuosi 1987, jolloin lapsia oli perhepäivähoidossa yli 4000.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 45 vuotta perhepäivähoidon valtiollisten säädösten syntymisestä osana päivähoitolakia, joka astui voimaan vuoden 1973 alusta. Tänä vuonna perhepäivähoidosta tuli varhaiskasvatuksen palveluna osa Helsingin 13 000 hengen kasvatuksen ja koulutuksen toimialaa. Tänään Helsingissä on perhepäivähoitajia noin 300 ja lapsia perhepäivähoidossa noin 1000.
Lisätietoja:
Varhaiskasvatusjohtaja Satu Järvenkallas, satu.jarvenkallas@hel.fi, puh. 09 310 43368
Varhaiskasvatuksen asiantuntija Risto Keskinen, risto.keskinen@hel.fi, puh. 09 310 62415
Uusi video perhepäivähoidosta https://dreambroker.com/channel/e8btc3pf/qr6rc7me
Perhepäivähoidon verkkosivut
https://www.hel.fi/helsinki/fi/paivahoito-ja-koulutus/paivahoito/perhepaivahoito/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediaa palvelee
viestintäpäällikkö Essi Eranka
puh. 09 310 74342, 040 568 1369, essi.eranka@hel.fi
tiedottaja Mervi Kopomaa-Weymarn
puh. 09 310 43360, mervi.kopomaa-weymarn@hel.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työpajankatu 8
00580 Helsinki
09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä #HelsinkiOppii ja #LastenHelsinki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Den grundläggande utbildningen i Helsingfors fick beröm i en kundenkät – vårdnadshavarna är fortfarande mycket nöjda med skolorna och undervisningen12.9.2024 12:02:00 EEST | Tiedote
I en kundenkät om den grundläggande utbildningen framgår att eleverna och deras vårdnadshavare är nöjda med skolan och undervisningen. Eftermiddagsverksamheten för de yngsta skoleleverna fick särskilt positiv respons. Enkäten gjordes i Helsingfors stads svensk- och finskspråkiga skolor samt specialskolor i februari–mars 2024.
Helsingin perusopetus sai kiitosta asiakaskyselyssä – huoltajien tyytyväisyys kouluihin ja opetukseen yhä korkealla tasolla12.9.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Perusopetuksen asiakaskyselystä selviää, että oppilaat ja heidän huoltajansa ovat tyytyväisiä kouluun ja opetukseen. Pienten koululaisten iltapäivätoiminta sai erityisen hyvää palautetta. Kysely toteutettiin Helsingin kaupungin suomen- ja ruotsinkielisissä kouluissa sekä erityiskouluissa helmi–maaliskuussa 2024.
Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 10.9.202410.9.2024 18:24:54 EEST | Tiedote
Lautakunnan tiistaina 10. syyskuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on saatavilla toimialan verkkosivuilta.
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 10.9.20246.9.2024 14:35:50 EEST | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 10. syyskuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa kasvatus- ja koulutuslautakunnan talousarvioehdotus 2025 ja taloussuunnitelmaehdotus 2026-27, jotka jäivät pöydälle edellisessä kokouksessa. Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan 3.9. kokouksesta3.9.2024 19:54:59 EEST | Tiedote
Lautakunnan tiistaina 3. syyskuuta pidetyn kokouksen esityslista ja päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme