Helsingin perinteinen ensilumikisa polkaistiin käyntiin
11.10.2019 11:49:53 EEST | Stara | Tiedote

Kisan sääntöjen mukaan ensilumi katsotaan sataneeksi, kun kolme Staran kuudesta hoitopiiristä ryhtyy lumitöihin. Aura-autoja tarvitaan, kun sulamatonta lunta kertyy maahan viitisen senttiä. Staran työnjohdon merkintöjen mukaan aurattava ensilumi on useimmiten satanut marraskuun puolivälin jälkeen, mutta 2010-luvulla selvästi myöhemmin.Tälle vuosikymmenelle mahtuu peräti kolme vuotta, jolloin ensilumi on tullut Helsinkiin vuodenvaihteen jälkeen. Viime talvena kisa ratkesi 17. joulukuuta, kun aurauskalusto lähti laajasti liikkeelle. Talvi 2018–2019 oli runsasluminen.
Kilpailuun voi osallistua Staran verkkosivuilla osoitteessa www.hel.fi/stara tai verkkolomakkeella >
Ensilumikisan vastausaika päättyy perjantaina 22. marraskuuta 2019. Jos ensilumi aurataan ennen vastausajan päättymistä, hyväksytään viimeistään lumisadetta edeltävänä päivänä saapuneet vastaukset. Oikein arvanneiden kesken arvotaan vapaavalintainen suksipaketti.
Liukasta jo ennen ensilunta
Staran yksikönjohtaja Ville Alatyppö muistuttaa, että jo nyt on syytä olla varovainen liikenteessä, sillä tienpinnat ovat usein liukkaita ennen ensilunta. Myös kaduille putoavat lehdet voivat lisätä liukkautta.
Stara hoitaa lumityöt noin 70 prosenttisesti Helsingin katualasta. Yksityiset urakoitsijat vastaavat lopusta. Haastavat lumityöt kantakaupungin kapeilla ja täyteen pysäköidyillä kaduilla ovat Staran vastuulla.
Kovien lumisateiden aikaan työt priorisoidaan niin, että asuntokatujen vuoro tulee pääkatujen ja joukkoliikennekatujen jälkeen. Yhä uuden lumen sataessa syrjäisempien asuntokatujen auraus väistämättä viivästyy.
– Staralle on tärkeää huolehtia turvallisista olosuhteista kaikille liikkumisen muodoille, mutta työjärjestyksessä korostuu pääkatujen ja joukkoliikenteen sujuminen sekä jalankulun turvallisuus, Alatyppö sanoo.
Palautetta lumitöistä voi antaa kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelun (puh. 09 310 22 111) tai kaupungin palautejärjestelmän kautta. Näin palaute siirtyy tehokkaasti myös Staralle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot kilpailuista:
viestintäsuunnittelija Kirsikka Mattila
kirsikka.mattila@hel.fi
Puh. 040 152 5938
Lisätiedot lumitöihin varautumisesta:
yksikönjohtaja Ville Alatyppö
ville.alatyppo@hel.fi
Puh. 040 334 5430
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Stara on Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos – rakentamisen, ympäristönhoidon ja logistiikan moniosaaja. Se huolehtii Helsingin siisteydestä, toimivuudesta ja vehreydestä. Staran hoidossa on noin 70 % Helsingin kaduista ja puistoista. Liikelaitoksessa on noin 1 400 työntekijää ja sen liikevaihto on noin 235 miljoonaa euroa vuodessa. www.hel.fi/stara
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Stara
Kevät tuo taas Staran alukset Helsingin vesille – tehtävinä rantavesien siivous ja saariston jätehuolto13.4.2026 12:32:36 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Staran merellinen siivouskausi on käynnistynyt. Työt ovat jo alkaneet rannoilla, joissa liikkuu paljon ihmisiä: Kauppatorilla, Hietalahdessa, Hakaniemessä ja Herttoniemessä. Kaikki Staran meri- ja saaristopalveluiden neljä venettä ovat vesillä vapusta lähtien.
Helsingin keskustan puistoja liki 40 vuotta vaalinut piiripuutarhuri Sampo Sainio eläkkeelle27.3.2026 14:00:28 EET | Tiedote
Staran Sampo Sainio on huolehtinut Helsingin kantakaupungin puistoista vuodesta 1987 saakka. Keskustan vastaavana piiripuutarhurina hän on nähnyt, miten kaupunki on muuttunut, puistoista tullut yhteisiä olohuoneita ja viheralueiden hoito ammattimaistunut. Sainio jää eläkkeelle huhtikuussa.
Helsinki tehostaa vieraskasvilajien torjuntaa – työtä tehdään ympäri vuoden11.3.2026 13:00:14 EET | Tiedote
Tänä vuonna Helsingin kaupunki käyttää vieraskasvilajien torjuntaan 300 000 euroa enemmän kuin vuonna 2025. Lisärahalla Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara palkkaa torjuntatöihin aiempaa enemmän kausityöntekijöitä.
Uutta tehoa liukkaudentorjuntaan ja auraukseen – Stara otti käyttöön kymmenen omaa sääasemaa3.3.2026 12:52:07 EET | Tiedote
Helmikuun puolivälistä alkaen Helsingin kaupungin oma rakentamispalveluliikelaitos Stara on seurannut Helsingin keliolosuhteita kymmenellä uudella sääasemalla. Ensimmäiset kokemukset osoittavat, että sääasemista on hyötyä esimerkiksi liukkaudentorjunnan ennakoinnissa.
Talvi tuli Helsinkiin – ensilumikisa ratkesi 3.1., kun aura-autoja tarvittiin lumitöihin myös keskustassa5.1.2026 11:03:07 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Staran perinteinen ensilumikisa ratkesi lauantaina 3. tammikuuta. Staran aurauskalusto lähti aamuyöstä laajasti liikkeelle auraamaan kaduille satanutta lunta. Lauantaiaamuna lumikertymä oli 3–5 senttimetriä. Kovassa pakkassäässä tuuli myös heitteli kuivaa lunta, ja sitä alkoi kinostua muun muassa ajoreiteille. Staran aura-autot liikkuivat Helsingissä paikoin jo aiemminkin. Keskusta oli kuitenkin pitkään vähäluminen, ja talvihoidoksi riitti liukkaudentorjunta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
