Helsingin seudun kauppakamari

Helsingin seudulla mahdollisuus vauhdittaa koko maan menestystä

Jaa
Helsingin seudun kauppakamari ottaa hallitusohjelmatavoitteissaan kantaa osaavan työvoiman saatavuuteen, seudun liikenneinvestointeihin sekä kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden työllistymiseen.
Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Markku Lahtinen: "Osaamistason nostamisessa ja jatkuvassa oppimisessa on hyödynnettävä kaikkia koulutusjärjestelmän mahdollisuuksia."
Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Markku Lahtinen: "Osaamistason nostamisessa ja jatkuvassa oppimisessa on hyödynnettävä kaikkia koulutusjärjestelmän mahdollisuuksia."

Yritysten pula osaavista tekijöistä on ollut jo pitkään krooninen. Pulaa on sekä korkeakoulutetuista että ammattiosaajista.

Uudenmaan korkeakoulujen osuus koko maan aloituspaikoista on alimitoitettu niin suhteessa alueen nuorten lukumäärään, opiskelupaikkojen kysyntään kuin elinkeinoelämän osaajatarpeeseen.

”Tulevaisuudessa korkeakoulutettujen osaajien tarve erityisesti Helsingin seudulla kasvaa. Pitkään jatkunut korkeakoulupaikkojen alimitoitus on korjattava kiireellisesti”, peräänkuuluttaa johtaja Markku Lahtinen Helsingin seudun kauppakamarista.

Osaamistason nostamisessa ja jatkuvassa oppimisessa on hyödynnettävä kaikkia koulutusjärjestelmän mahdollisuuksia ammatillisesta koulutuksesta korkeakoulutukseen yhdistettynä oppilaitosten ja työvoimahallinnon ajantasaiseen tietoon yritysten osaamis- ja rekrytointitarpeista.

”Ammatillisella koulutuksella on suuri merkitys jatkuvan oppimisen mahdollistajana. Yli puolet opiskelijoista on yli 20-vuotiaita ja ammatillinen koulutus on erinomainen ja joustava tapa kehittää jo töissä olevan henkilöstön osaamista ja estää ennenaikaista putoamista työelämästä”, Lahtinen korostaa

Metropolialueen liikenneinvestoinnit savijaloilla

Helsingin seudun kunnat hoitavat käytettävissä olevilla niukkenevilla verovaroilla leijonanosan seudun liikenneinfrainvestoinneista. Muilla suurilla pohjoismaisilla kaupunkiseuduilla Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Göteborgissa ja Oslossa valtio rahoittaa liikenneinvestointeja huomattavasti suuremmalla osuudella kuin Helsingin seudulla. Arviot Helsingin seudun vuosien 2010–2030 liikenneinvestointien kustannusten jakautumisesta ovat hälyttäviä, sillä valtion osuus niistä olisi vain 17 prosenttia.

Liikenneinvestointien heikkoja näkymiä pahentaa entisestään se, että Helsingin seudun kunnilla on jatkossa aikaisempaa vähemmän mahdollisuuksia investoida infraan muun muassa hyvinvointialueiden rahoitusratkaisujen takia.

“Mikäli Helsingin seudun liikenneinvestoinnit jäävät yhä enemmän jälkeen kilpailevista metropolialueista, siitä ei kärsi vain Helsingin seutu vaan koko Suomen kilpailukyky. Valtion infrarahoitusta tuleekin kohdentaa aiempaa enemmän Helsingin seudulle, missä investointien hyötykin on merkittävä”, Lahtinen sanoo.

Kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden työllistymiseen löytyy toimivia keinoja

Kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden työelämäyhteyksiä ja kiinnittymistä yrityksiin voidaan helpottaa luomalla rekrytointi- ja työelämäkiihdyttämö, jonka kautta opiskelijat ovat yritysten saavutettavissa jo ennen opiskelujen alkua, opiskelujen aikana ja valmistumisen jälkeen. Yhteiselle alustalle voidaan liittää osaamisen tunnistamisen ominaisuuksia, joita voidaan hyödyntää laajemminkin vieraskielisten työllisyysasteen nostamisessa. Kiihdyttämöä voitaisiin pilotoida metropolialueella.

”Aika on kypsä digitaalisesti toimivalle ja samalla globaalille työelämäkiihdyttämölle, jota voisivat hyödyntää niin korkeakoulut, rekrytoivat yritykset, henkilöstöpalveluyritykset, ministeriöt, Maahanmuuttovirasto Migri, kaupungit kuin uudet työllisyysalueet yli hallinto- ja organisaatiorajojen”, Lahtinen sanoo.

Muita Kauppakamarin ehdotuksia kansainvälisten opiskelijoiden saamiseksi Suomen työmarkkinoille on laittaa työllistyminen koulutusta vastaavalle alalle korkeakoulujen yhdeksi rahoituskriteeriksi.

Helsingin seudun kauppakamarin hallitusohjelmatavoitteiden pääteemat ovat osaavan työvoiman saatavuuden varmistaminen, työperäisen maahanmuuton yrityspalveluiden ja Suomen houkuttelevuuden parantaminen, seudulle tärkeiden maankäyttö- ja liikennehankkeiden edistäminen sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopanostusten (TKI) lisääminen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Markku Lahtinen, johtaja, Helsingin seudun kauppakamari,
p. 050 571 3564, markku.lahtinen@helsinki.chamber.fi


Riikka Vataja, Helsingin seudun kauppakamari, johtava asiantuntija,
p. 040 536 0954, riikka.vataja@helsinki.chamber.fi


Tiina Pasuri, Helsingin seudun kauppakamari, johtava asiantuntija,
p. 050 62 905, tiina.pasuri@helsinki.chamber.fi

Kuvat

Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Markku Lahtinen: "Osaamistason nostamisessa ja jatkuvassa oppimisessa on hyödynnettävä kaikkia koulutusjärjestelmän mahdollisuuksia."
Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Markku Lahtinen: "Osaamistason nostamisessa ja jatkuvassa oppimisessa on hyödynnettävä kaikkia koulutusjärjestelmän mahdollisuuksia."
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin seudun kauppakamari
Helsingin seudun kauppakamari
Kalevankatu 12
00100 Helsinki

http://helsinki.chamber.fi/fi/

Helsingin seudun kauppakamari vahvistaa yritysten menestystä osallistumalla aktiivisesti Helsingin seudun kehittämiseen. Kauppakamariin kuuluu 21 kunnan alueelta yli 7 000 palveluja, kauppaa ja teollisuutta edustavaa yritystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin seudun kauppakamari

Suhdannepulssi: Helsingin seudun yritysten näkymät yhä heikot – reilu kolmannes arvioi poliittisten lakkojen vähentävän mahdollisuuksiaan tarjota töitä3.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Yritykset Helsingin seudulla arvioivat seuraavan kolmen kuukauden suhdannenäkymät heikoiksi. Negatiivisiksi ne arvioivat myös yrityksensä liikevaihdon, kannattavuuden ja työvoimatarpeiden kehityksen seuraavan kolmen kuukauden aikana, käy ilmi Helsingin seudun kauppakamarin Suhdannepulssista. Vaimeat suhdannenäkymät eivät ole kohentuneet joulukuusta. Kyselyyn vastanneista alueen yrityksistä 39 prosenttia arvioi, että poliittisten lakkojen suma vähentää niiden mahdollisuuksia tarjota työpaikkoja vuonna 2024.

Uudellamaalla yhä liian vähän korkeakoulupaikkoja alueen tarpeeseen nähden – ”Uusimaalaiset nuoret selkeästi huonommassa asemassa kuin koko Suomessa keskimäärin”13.3.2024 00:10:00 EET | Tiedote

Suomessa on 0,93 korkeakoulun aloituspaikkaa yhtä toisen asteen tutkinnon suorittanutta kohti. Uudellamaalla suhdeluku on 0,76, selkeästi pienempi kuin suurissa tai keskisuurissa korkeakoulumaakunnissa, selvitti Helsingin seudun kauppakamari. Tilanne ei ole korjaantunut edellisestä selvityksestä vuonna 2022.

Helsingin seudun kauppakamari arvioi: Pääkaupunkiseudulla lopetti viime vuonna ennätysmäärä yrityksiä – ”Kaupan alan yritysten määrän väheneminen huolestuttavaa”21.2.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Pääkaupunkiseudulla lopetti toimintansa 9 450 yritystä vuonna 2023, arvioi Helsingin seudun kauppakamari Tilastokeskuksen alkuvuoden lukuihin perustuen. Lopettaneita yrityksiä olisi arvion mukaan 17 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Luvuissa ei ole huomioitu alkutuotantoa ja kiinteistöalan yrityksiä. Kaupan alalla lopettaneiden yritysten määrä on ollut suuri kahtena edellisvuonna. Lopettaneiden kaupan alan yritysten määrä pääkaupunkiseudulla oli suurempi kuin aloittaneiden tammikuusta 2022 syyskuuhun 2023.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye