Helsingin Viikin Alko uudistetaan

Viikin myymälä on normaalisti avoinna vielä lauantaina 23. heinäkuuta, ja uudistuneena se avataan perjantaina 12. elokuuta klo 9. Myymälän ollessa suljettuna kolmisen viikkoa asiakkaita palvelevat mm. Alkot Arabiassa (Hämeentie 109–111), Käpylässä (Panuntie 11) ja Malmilla (Ala-Malmin tori 5).
”Myymälän valikoima säilyy monipuolisena, ja löydät myös jatkossa rajalliset erikoiserät ja tarkkaan valikoituja harvinaisuuksia uusituista hyllyistämme. Tutut asiantuntijamme opastavat mielellään juomavalinnoissa. Myymälän ulkoasu ja hyllyjen sijoittelu uudistuu entistäkin paremman asiakaskokemuksen mahdollistamiseksi”, kertoo palvelujohtaja Tatu Vanninen.
”Kuuntelemme herkällä korvalla asiakkaiden tuotetoiveita ja muokkaamme valikoimaamme jatkuvasti vastaamaan paikallista kysyntää.”
Satokauteen sopivia makumaailmoja
Helsingin Viikin myymälässä on lähes 1 600 tuotteen valikoima, joista viinejä on noin 1 000, panimotuotteita lähes 250, väkeviä yli 330 ja alkoholittomia useita kymmeniä.
”Elokuussa herkutellaan niin puutarhojen antimilla kuin ravuillakin, ja lintujen riistakausi on alkamassa. Vähän myöhemmin teemavuorossa ovat Oktoberfest ja Itävallan viinit. Monet näistäkin tuotteista sopivat mainiosti sadonkorjuutarjoiluihin. Aina ajankohtaisia ovat kuohuviinit, joista henkilökuntamme osaa vinkata tilanteeseen sopivimmat”, palvelupäällikkö Hanna Sippu kuvailee.
Alkon myymälät, alko.fi-verkkopalvelu, Alko-äppi sekä asiakaspalvelu palvelevat asiakkaita monikanavaisesti. Alko-äpin ja alko.fi-verkkokaupan kautta koko 11 000 tuotteen valikoima on tilattavissa omaan lähi-Alkoon. Palautetta valikoimasta voi antaa suoraan myymälän henkilökunnalle tai verkko-osoitteessa alkotoive.fi.
Muistathan myös ympäristöystävälliset pakkaukset
Kartonkipakkaukset, muovipullot ja alumiinitölkit ovat helppoja kantaa ja kierrättää etenkin liikkuessamme paljon kesäisin. Ne ovat myös ympäristölle ystävällisempi valinta verrattuna perinteisiin lasipulloihin. Haluammekin kannustaa asiakasta valitsemaan näiden sijaan vaihtoehtoisen, hiilijalanjäljeltään pienempään pakkaukseen pakatun tuotteen, laadusta tinkimättä. Alkon yksi tärkeimmistä ympäristötavoitteista on puolittaa juomapakkauksista syntyvät ilmastopäästöt vuoteen 2030 mennessä.
Lisätiedot
Palvelujohtaja Tatu Vanninen 040 838 9694, tatu.vanninen@alko.fi
(viikolla 29 sijaistaa Kaija-Leena Kerkelä, 020 711 6901, kaija-leena.kerkela@alko.fi)
Alkon mediapuhelin: 020 711 5123 (arkisin klo 8–16), viestinta@alko.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Alkon mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8–16), viestinta@alko.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva noin 11 000 tuotteen valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Asiakkaitamme palvelee monikanavainen palveluverkosto: 372 myymälää, yli 140 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus. Vuonna 2021 Alkon liikevaihto oli 1,3 miljardia euroa ja asiakaskäyntejä reilut 55 miljoonaa.
Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alko Oy
Siilinjärven Alko muuttaa helmikuussa15.1.2026 07:25:00 EET | Tiedote
Siilinjärven Alkon myymälä muuttaa K-Supermarketin yhteyteen. Myymälä on avoinna nykyisessä sijainnissa maanantaihin 2.2. saakka ja avataan uudessa sijainnissa torstaina 5.2.
Alkon myyntilitrat vuonna 2025: alkoholiton vaihtoehto yhä suositumpi ja viinipullo kevenee. Kokonaismyynti laski.14.1.2026 07:28:00 EET | Tiedote
Alkoholittomien juomien myynti kasvoi 38 prosenttia ja panimotuotteiden lähes 6 prosenttia. Viinien myyntilitrat laskivat 10,3 prosenttia ja väkevien 8,9 prosenttia. Alkon kokonaismyynti laski 7,9 prosenttia vuoteen 2024 verrattuna. Alkon viineistä kolme neljäsosaa on jo pakattu kevyempään lasipulloon. Viineissä trendaa tuhdit maut.
Alkon trendikatsaus 2026: seepran raitoja, kirsikkaa, helppoutta ja makujen leikkiä8.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Juomamaailmassa kuplii uusia ilmiöitä. Alkon trendikatsaus 2026 paljastaa, että kuluttajat etsivät elämyksiä, helppoutta ja raikkaita makuja. Mukana on myös yllättäjä: seepran raidat.
Lieksan Alko saa uuden ilmeen alkuvuoden remontissa8.1.2026 07:10:00 EET | Tiedote
Lieksan Alkon myymälä remontoidaan tammi-helmikuussa uuteen ilmeeseen. Moni asiakas valitsee alkoholittoman – myös Lieksassa alkoholittomien juomien myynti on kasvussa.
MUISTUTUS: KUTSU MEDIATILAISUUTEEN: Alko julkaisee juomatrendit to 8.1. klo 9.005.1.2026 10:23:30 EET | Kutsu
Ilmoittauduthan viimeistään tänään 5. tammikuuta! Mitkä juomatrendit näkyvät kuluttajien valinnoissa juuri nyt? Alkon trendikatsaus nostaa jälleen ajankohtaisia ilmiöitä. Tervetuloa kuulemaan trendeistä lisää Alkon virtuaaliseen mediatilaisuuteen torstaina 8. tammikuuta klo 9.00.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
