Helsingin yliopisto

Helsingin yliopisto julkaisi ensimmäisen vastuullisen sijoitustoiminnan raporttinsa

Jaa

Helsingin yliopiston listattujen sijoitusten tuotto oli lähes 22 prosenttia vuonna 2019. Fossiilisten polttoaineiden tuottajien osuus sijoitussalkusta laski selvästi ja on nyt alle prosentin salkun arvosta.

Helsingin yliopiston hallitus hyväksyi kesällä 2019 vastuullisen sijoitustoiminnan periaatteet, joissa painotetaan sekä sijoitustoiminnan tehokkuutta sekä kestävää kehitystä. Listattujen sijoitusten tuotto oli 21,66 prosenttia vuonna 2019.

– Viime vuoden tuotto oli poikkeuksellisen korkea. Keskitymme kuitenkin sijoitustoiminnassamme pitkään aikaväliin, jolloin kustannustehokkuus ja hajautus korostuvat, sijoitusjohtaja Anders Ekholm sanoo.

Yliopisto siirsi vuoden aikana noin kolmanneksen 472 miljoonan euron sijoitussalkusta indeksirahastoihin, joiden vuosittainen hallinnointipalkkio alittaa 0,1 prosenttia pääomista. Kyseiset indeksirahastot sulkevat pois fossiilisten polttoaineiden tuottajat ja jakelijat, sekä yhtiöt, joiden toiminta perustuu kiistanalaisten palveluiden tai tuotteiden myymiseen. Fossiilisten polttoaineiden tuottajien osuus sijoitussalkusta laski noin kymmenyksellä vuoden aikana ja alittaa nyt yhden prosentin.

– Tavoitteenamme on poistaa loputkin fossiilisten polttoaineiden tuottajat salkusta hallitusti, mutta viipymättä, viimeistään vuoden 2021 loppuun mennessä, linjaa kvestori Marjo Berglund.

Vuonna 2019 päätettiin julkistaa uudet merkittävät sijoitukset heti, sekä kaikki sijoitukset tilinpäätöksen yhteydessä. Uudet merkittävät sijoitukset julkaistaan verkkosivuilla.

– Vastuu yhteistyökumppaneille ja yhteiskunnalle liittyy kiinteästi luottamukseen ja perustuu avoimuuteen. Haluamme johtaa omalla esimerkillä tässäkin asiassa, Marjo Berglund jatkaa.

Vastuullisen sijoitustoiminnan raportti 2019

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja

Sijoitusjohtaja Anders Ekholm, +358 50 526 4253, anders.g.ekholm@helsinki.fi

Kvestori (talousjohtaja) Marjo Berglund, +358 400 812 538, marjo.berglund@helsinki.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto
PL 3
00014 Helsingin yliopisto

02941 911 (vaihde)http://www.helsinki.fi/yliopisto

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Se on toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme