Helsingin yliopiston Hyytiälän metsäaseman opetus- ja majoitusrakennuksen suunnittelu- ja toteutuskilpailun voitti Arkkitehdit Rudanko+Kankkunen Oy ja Siklatilat Oy
31.8.2020 14:30:00 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote

– Kyse on elinkaaritavoitteiltaan pitkästä ja laadukkaasta puurakennushankkeesta, kertoo Mika Huhtala, Helsingin yliopiston Viikin kampuksesta vastaava arkkitehti.
Voittaja on luontevasti metsä- ja luontoympäristössä sijaitsevaan rakennuspaikkaan ja Metsäaseman olemassa olevaan historialliseen rakennuskantaan ja sen henkeen istuva, mutta silti raikkaan nykyaikainen ratkaisu.
Ilmavat ja paviljonkimaiset rakennukset rajaavat oman pihapiirin, josta on sisäänkäynnit rakennuksiin. Sijainti maisemassa on mittakaavaltaan onnistunut. Siteenä historiaan ja paikkaan on totutun luonteva harjakatto sekä massiivipuurakenne, joka on erottamaton osa arkkitehtuuria. Massiivipuurakenne on ulkopuolelta verhottu ja sisäpuolelta näkyvissä. Myös toiminnallisuus ja tilojen monikäyttöisyys huomioitiin hankkeen ratkaisuehdotuksessa. Kokonaisuuteen kuuluu viisi rakennusta, joiden yhteinen bruttoala on 2228 m².
Kilpailuehdotusten arvioinnissa suurin painoarvo oli arkkitehtonisella ratkaisulla ja toiminnallisuudella. Muina arviointikriteereinä olivat kestävän kehityksen ratkaisut, projektisuunnitelma sekä kokonaispalkkio. Suomen arkkitehtiliitto SAFA on ollut mukana kilpailun järjestämisessä. Safa nimesi arviointiryhmään edustajakseen puurakennusten suunnittelussa ansioituneen arkkitehti Seppo Häklin. Hänen asiantuntijuutensa ratkaisuehdotuksen arvioinnissa oli keskeistä.
Hankkeessa huomioidaan kestävä kehitys
Täyspuiset, elämättömät clt-elementit mahdollistavat rationaalisen ja tehokkaan rakennusprosessin, rakennuksen pitkän elinkaaren ja matalan hiilijalanjäljen. Vesihöyryä läpäisevänä massiivirakenteena clt (cross laminated timber) tarjoaa terveellisen sisäilmaratkaisun eikä tarvitse erillistä höyrynsulkua. Ulkovaippa on täysin muoviton. Lämmöneristeenä käytetään ylä- ja alapohjarakenteissa puukuitulevyä. Rakenteella on minimoitu kosteusriskit.
Voittajaehdotuksen pääsuunnittelija Hilla Rudanko toteaa, että Hyytiälän metsäasema on yliopistolaisille todella tärkeä paikka, jolla on pitkä historia tieteen palveluksessa.
– Yhteishengen aistii heti siellä käydessään. On kunnia ja myös vähän jännittävää päästä suunnittelemaan paikkaa, jota rakastetaan tällaisenaan ja josta on varmasti paljon mielipiteitä. Kansainvälisesti kiinnostavan tutkimusta ja koulutusta palvelevan puurakennuksen suunnitteleminen on hieno haaste arkkitehdille.
Hyytiälän metsäaseman opetus- ja majoitusrakennuksen hankintakilpailun voittajan julkistamistilaisuutta voi katsella ja kuunnella 31.8. klo 11 alkaen. Seuraa live streaminä: https://www.helsinki.fi/fi/tiedekulma/katso-ja-kuuntele
Lisätietoja antavat:
Mika Huhtala, arkkitehti, Viikin kampus, Helsingin yliopisto,puh. +358 50 5560 152
Arkkitehdit Rudanko+Kankkunen Oy, Hilla Rudanko, arkkitehti SAFA, hilla.rudanko-kankkunen.com, puh. +358 40 718 7671
Hyytiälän metsäasema Juupajoella on Helsingin yliopiston metsätieteellinen kenttäasema, josta on kehittynyt kansainvälinen monitieteisen tutkimuksen keskus. Tutkimuskohteet kattavat erilaisia metsä ja luontoympäristöjä maaperän syvyyksistä ilmakehän korkeuksiin. Asemalla on tutkimuksen lisäksi keskeinen merkitys Helsingin yliopiston opetuksessa, erityisesti metsätieteiden opetuksessa.
https://www.helsinki.fi/fi/tutkimusasemat/hyytialan-metsaasema
Helsingin yliopiston maatalous- ja metsätieteellinen tiedekunta
https://www.helsinki.fi/fi/maatalous-metsatieteellinen-tiedekunta
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Tekoälyn käyttö heikentää ammattilaisten taitoja huomaamatta24.9.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Ammattiyhteisöjen pitäisi tunnistaa ammattiensa ydintaidot ja suojella osaamistaan tekoälyltä.
Luonnontieteellisen museon Elämän historia -sali sulkeutuu vuodenvaihteen jälkeen – uusi näyttely avautuu loppuvuodesta 202822.9.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Elämän historia -näyttelyn tilalle rakennetaan elämän syntyä ja luonnon monimuotoisuuden kehittymistä esittelevä uusi kokonaisuus. Uudistetun näyttelyn on tarkoitus avautua loppuvuodesta 2028 ja rakennustöiden aikataulua suunnitellaan parhaillaan.
Vilppi lääketieteen valintakokeessa vei opiskelupaikan17.9.2026 10:31:07 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta opiskelupaikan saaneen henkilön opiskelupaikka on peruutettu valintakokeessa tehdyn vilpin takia. Asiasta tehdään tutkintapyyntö poliisille.
Tutkijat löysivät masennukselle viisi erilaista aivoprofiilia14.9.2026 15:53:19 EEST | Tiedote
Kaksi ihmistä voi saada saman masennusdiagnoosin, vaikka heidän oireensa poikkeavat toisistaan huomattavasti. Tutkijat halusivat selvittää, näkyykö tämä yksilöllisyys myös aivojen toiminnassa.
Suomalaistutkimus voi parantaa miljoonien koe-eläinjyrsijöiden anestesiaturvallisuutta14.9.2026 10:41:14 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa on osoitettu, että vatinoksaani-lääkeaine parantaa merkittävästi rottien anestesiaturvallisuutta. Löydös voi vaikuttaa miljooniin koe-eläimiin maailmanlaajuisesti: pelkästään länsimaissa jyrsijöitä käytetään vuosittain arviolta toistasataa miljoonaa biolääketieteellisessä tutkimuksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme