Helsingin yliopistossa tehty keksintö mullistaa syöpien hoidon
9.11.2015 11:12:59 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote
Yksi innovaatioista on PeptiCRAd, joka valjastaa kehon oman immuunipuolustuksen taisteluun syöpää vastaan. Uudella teknologialla on eläinkokeissa onnistuttu tuhoamaan ihmisille ominaisia syöpäkasvaimia. PeptiCRAd on Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnassa apulaisprofessorina toimivan Vincenzo Cerullon keksintö. Tällä hetkellä yliopisto etsii Cerullon rinnalle yrittäjää ja sijoittajia vauhdittamaan keksinnön maailmanvalloitusta.
Tänä vuonna Helsingin yliopistossa on rekisteröity enemmän keksintöjä ja perustettu tutkimustuloksia kaupallistavia spin out -yhtiöitä kuin koskaan aikaisemmin. Spin out -yhtiö on yliopistolta ponnistava yritys, joka pohjautuu yliopisto-omisteisiin immateriaalioikeuksiin tai tietotaitoon.
Kaupallistamistyötä tekee Helsingin yliopistossa sen omistama Helsinki Innovation Services -yhtiö (HIS). Slushissa HISn kaupallistamisen asiantuntijat etsivät yrittäjiä luotsaamaan innovaatioiden ympärille perustettavia spin out -yrityksiä ja sijoittajia rahoittamaan niitä.
–Huippututkimus luo huipputason innovaatioita. Parhaat keksinnöt syntyvät usein silloin, kun ollaan aivan etujoukoissa selvittämässä jotakin uutta asiaa, sanoo HISn toimitusjohtaja Jari Strandman.
Kansainvälisiä kasvutarinoita Suomeen
Slushissa esitellään MOPRIM-yhtiö, joka liittyy tällä hetkellä paljon puhuttavaan asioiden internet -ilmiöön (internet of things). Yhä useammat asiat, kuten esimerkiksi autot, keräävät monenlaista tietoa ympäristöstään erilaisilla sensoreilla. Dataa on olemassa valtavasti, mutta meiltä puuttuu älykkäitä keinoja, joilla datasta tehdään nopeasti merkityksellistä käyttäjille internetin välityksellä. Siihen MOPRIMilla on ratkaisu.
MOPRIMin tarkka kiihtyvyysdatan analysointiteknologia luo uusia mahdollisuuksia kännyköiden keräämien tietojen hyödyntämiseen esimerkiksi kaupunkien liikennesuunnittelussa ja terveydenhuollossa. Tietojenkäsittelytieteen professori Sasu Tarkoman innovaatiota kaupallistaa yrittäjänä MultiTouch-yrityksestä tunnettu Petri Martikainen. Yrityksen teknologiasta ovat kiinnostuneet jo monet maailmanlaajuiset mobiili- ja liikennealan yritykset.
MOPRIMin kaltaisia keksintöjä löytyy, kun Jari Strandman ja muut HISn kaupallistamisasiantuntijat käyvät jatkuvaa vuoropuhelua tutkijoiden kanssa siitä, mitä heillä on meneillään.
–Jos tutkijalla ei ole aikaa ja kiinnostusta lähteä kaupallistamaan tutkimustaan, me autamme ja viemme asioita eteenpäin. Tutkija voi keskittyä tutkimukseensa, jäädä mukaan syntyviin yhtiöihin ja hyötyä niistä myöhemmin rahallisesti, Strandman sanoo.
Helsingin yliopiston rahastot jää osakkaaksi yhtiöihin vähemmistöosuudella.
–Luomme Suomeen kansainvälisiä kasvutarinoita. Autamme spin out -yhtiöitä löytämään oikeita kumppaneita ja sijoittajia. Tavoitteemme on, että tulevaisuudessa tutkimusta rahoitetaan osaksi myös oman talon innovaatioilla, Strandman jatkaa.
Keskustelutilaisuus tiedeinnovaatioiden hyödyntämisestä
Helsingin yliopiston kumppanuusständillä (2b) järjestetään keskiviikkona 11. marraskuuta klo 14.30–15.00 tilaisuus, jossa keskustellaan muun muassa siitä, miten yliopistossa syntyneitä innovaatioita voitaisiin paremmin hyödyntää suomalaisissa perheyrityksissä. Keskustelemassa ovat Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola, Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Leena Mörttinen, HISn toimitusjohtaja Jari Strandman ja MOPRIM-yrityksen toimitusjohtaja Petri Martikainen.
Tervetuloa Helsingin yliopiston kumppanuusständille 2b.
Yhteyshenkilöt
Yhteystietoja:
Jari Strandman, Helsinki Innovation Services Ltd., +358 40 700 6968, jari.strandman@helsinki.fi
Vincenzo Cerullo, PeptiCrad, +358 50 318 5754, vincenzo.cerullo@helsinki.fi
Petri Martikainen, MOPRIM, +358 50 550 0666, petri@sarasino.com
Lisätietoa Helsinki Innovation Servicestä: his.fi/
Lisätietoa kasvuyritystapahtuma Slushista: slush.org/
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Kutsu 12.2.: Missä ovat maailmanpolitiikan uudet polttopisteet?4.2.2026 12:13:50 EET | Kutsu
Kansainvälisen politiikan mannerlaatat ovat nopeassa liikkeessä. Miltä maailma näyttää suurvaltojen paineessa olevien alueiden näkökulmasta? Tervetuloa kuuntelemaan tutkijoiden taustoituksia Helsingin yliopiston Tiedekulmaan.
REM-uni tukee hevosten motivaatiota ja oppimista3.2.2026 15:04:54 EET | Tiedote
Hyvä uni tukee hevosten oppimista ja jaksamista siinä missä ihmistenkin. Helsingin yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan lyhyt REM-uni heikentää hevosten sinnikkyyttä ja suoriutumista vaativissa oppimistehtävissä.
Miten 2010-luvun kulttuurisodat syntyivät? Väitös tarkastelee Yhdysvaltain juutalaisyhteisön näkemyksiä2.2.2026 10:22:00 EET | Tiedote
Yhdysvalloissa kuohuu ja erimielisyydet ovat nousseet uudelle tasolle Trumpin aikakaudella. Väitöstutkimus 2010-luvun kulttuurisodista yhdysvaltalaisten juutalaisten silmin taustoittaa, miten nykyiseen tilanteeseen on päädytty.
Kasvomurtuma voi kätkeä hengenvaarallisen aivovamman30.1.2026 10:02:10 EET | Tiedote
Kasvomurtuma ei ole vain esteettinen tai paikallinen vamma ja niitä esiintyy jopa 10–15 prosentilla kaikista traumapotilaista. Kasvomurtuma voi kätkeä hengenvaarallisen aivovamman, joka voi jäädä helposti huomaamatta.
Helsingin yliopiston sijoitustuotto kuusi prosenttia vuonna 202523.1.2026 10:19:03 EET | Tiedote
Sijoitukset ovat tuottaneet yli 400 miljoonaa euroa vuodesta 2019
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme