Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Helsingissä ekaluokkalaiset aloittavat kieltenopiskelun jo syksyllä 2018

Jaa
Helsingin uuden kaupunkistrategian mukaisesti vuoden 2018 syksyllä aloitetaan ensimmäisen vieraan tai toisen kotimaisen kielen eli A1-kielen opettaminen peruskouluissa jo ensimmäiseltä luokalta lähtien. Esitys kieliohjelman muutoksesta käsitellään kasvatuksen ja koulutuksen toimialan suomenkielisen jaoston kokouksessa tiistaina 19.12.2017. Kielenopetuksen varhentaminen on myös toimialan ruotsinkielisen jaoston esityslistalla 19.12.2017.

Vahva kielitaito tulevaisuutta varten
Helsinki on kansainvälinen kaupunki ja kielten opiskelun varhentaminen antaa pääkaupungin lapsille entistä vankemman perustan elinikäiselle kielten oppimiselle. Alkuopetus on otollista aikaa vieraan kielen tai toisen kotimaisen suulliselle opiskelulle. Ensimmäisellä luokalla opetuksessa painottuvat leikinomaisuus, kieleen ja kulttuuriin tutustuminen sekä suullisen kielitaidon kehittäminen. Aikaisemmin helsinkiläisissä kouluissa kielten opiskelu on aloitettu suomenkielisissä peruskouluissa pääsääntöisesti kolmannelta luokalta ja ruotsinkielisissä peruskouluissa suomen opiskelu toiselta luokalta. Ruotsinkielisissä kouluissa ensimmäinen vieras kieli on suomi. Uudistuksen myötä oppilas pääsee opiskelemaan kieltä 1-2 lisävuoden ajan.

Sidosryhmiltä saatua tietoa käytetään päätöksenteon pohjana
Alueellista ja koulukohtaista kielitarjontaa on suunniteltu osallistamalla koulun henkilökuntaa ja kuntalaisia. Lokakuussa kaupunkistrategian päätösten ja pormestarin talousarvioesityksen jälkeen asian valmistelussa oli mukana koulujen rehtorit ja kieltenopettajia. Käsiteltäviä aiheita oli muun muassa oppilaaksiotto, opetussuunnitelma, lapsivaikutusten arviointi, opetuksen järjestäminen ja opettajien osaamistarpeet.

Suomenkielisissä kouluissa järjestettiin 19.-28.11. yhteensä 29 alueellista keskustelutilaisuutta, joissa tulevien ekaluokkalaisten vanhemmilla oli mahdollista saada lisätietoa uudistuksesta sekä osallistua ja vaikuttaa alueen koulujen kielivalintoihin. Kerrokantasi-palvelussa toteutettiin sähköinen kysely, jossa kerättiin avointen vastausten kautta mielipiteitä kielen opiskelun uudistuksesta. Kysely julkaistiin torstaina 16.11. klo 15.00 osoitteessa https://kerrokantasi.hel.fi/kieli ja vastausaikaa oli tiistaihin 28.11. klo 20.00 asti. Yhteensä kommentteja sähköisen kyselyn kautta kertyi peräti 614 kappaletta.

Sekä keskustelutilaisuuksien että kerrokantasi-kyselyn yhteenveto julkaistaan suomenkielisen jaoston 19.12. kokouksen esityslistan liitteenä. Tilaisuuksissa ja sähköisessä kyselyssä nousi seuraavat teemat: toivottiin monipuolista kielitarjontaa 1. luokalta alkaen ja jatkumoa, korostettiin lähikoulun tärkeyttä ja koulutuksellista tasa-arvoa, opettajan pätevyyttä, kaikkien oppijoiden huomioimista (monikieliset, maahanmuuttajat, erityisopetus), kielen opetuksen integrointia muihin oppiaineisiin sekä nykyisten 1. luokkalaisten kieltenopiskelua.

Kieliohjelmaa suunnitellaan kokonaisuutena
Suomenkielisten peruskoulujen kielitarjontaa suunnitellaan alueellisesti ja kaupunkitasolla mahdollisimman monipuoliseksi. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan suomenkielisessä jaostossa 19.12. esityslistalla ovat A1-kielen lisäksi myös oppilaaksioton kriteereiden muutos ja koulujen enimmäisoppilasmäärät. Näistä on pyydetty ja saatu koulujen johtokuntien lausunnot. Keväällä valmistellaan opetussuunnitelmaan tehtävät muutokset, koulujen henkilökunnan täydennyskoulutukset sekä alkuopetukseen sopivan oppimateriaalien työstäminen. Lisäksi tarkastellaan oppilaan koulupolun näkökulmasta kieliohjelma. Tässä yhteydessä valmistellaan koulujen A2-kielen tarjonta.

Ruotsinkielisissä kouluissa A1-kielen aloittaminen varhennettiin vuonna 2016 alkamaan jo 2. luokalta, A2-kieli 4. luokalta ja B2-kieli 7. luokalta. Tulevana syksynä suomen kielen opiskelu käynnistyy kaikissa ruotsinkielisissä kouluissa jo 1. luokalta.

Nyt koulussa olevat jatkavat opiskelua nykyisten kieliohjelmien mukaisesti
Nykyiset 1. ja 2. luokkalaiset opiskelevat koulujen nykyisen kieliohjelman mukaisesti eli suurin osa aloittaa suomenkielisissä peruskouluissa A1-kielen opiskelun 3. luokalla ja nyt 1. luokalla olevat ruotsinkielisissä kouluissa 2. luokalta.

Verkkosivuilta ajankohtaista tietoa
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuille on luotu A1-kielen uudistamista käsittelevä sivusto, jolta löytyy tietoa A1-kielen prosessista, kysymyksiä ja vastauksia -palsta, linkit aihetta käsitteleviin lehdistötiedotteisiin sekä muun muassa marraskuun alussa Käpylän peruskoulun 2. luokan espanjan oppitunnilla kuvattu video. Sivustolla tullaan piakkoin julkaisemaan myös suomenkielisten peruskoulujen koulukohtaiset A1-kielen vaihtoehdot sekä keskustelutilaisuuksien että kerrokantasi-kyselyn yhteenvedot. Verkkosivu löytyy osoitteesta https://www.hel.fi/helsinki/fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/mita-opiskellaan/kielten/a1-kieli-ykkosluokalta

Lisätietoja

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Perusopetusjohtaja
Outi Salo puh. 09 310 86774
outi.salo@hel.fi

Sektorn för fostran och utbildning
Chef för den grundläggande utbildningen
Niclas Rönnholm
tfn. 09 310 86219
niclas.ronnholm@hel.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mediaa palvelee


viestintäpäällikkö Essi Eranka
puh. 09 310 74342, 040 568 1369, essi.eranka@hel.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Työpajankatu 8
00580 Helsinki

09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä #HelsinkiOppii ja #LastenHelsinki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 26.3.202422.3.2024 09:44:33 EET | Tiedote

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 26. maaliskuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa yhteenveto vuoden 2023 talousarvion toteutumisesta ja tilinpäätöksestä sekä toimialan vuoden 2023 toimintakertomus. Lisäksi esityslistalla on varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistus 1.8.2024 alkaen. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja koskevat säännökset on määritelty varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetussa laissa. Euromäärät tarkistetaan lain mukaisesti joka toinen vuosi yleisen ansiotasoindeksin muutoksen mukaisesti. Tiloista esityslistalla on seuraavat hankkeet: päätös päiväkodin tarveselvityksestä osoitteeseen Maurinkatu 1a päätös Kumpulassa sijaitsevan päiväkoti Marjalan toiminnan lakkauttamisesta 1.8.2024 alkaen päätös Pakilan ala-asteen koulun ja Pakilan yläasteen koulun yhdistymisestä päätös Paloheinän alueelle osoitteeseen Paloheinäntie 40 b toteutetta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye