Helsinki Graduate School of Economics

Helsinki GSE:n tilannehuoneen toinen raportti: koronakriisin aiheuttamat lomautukset ja irtisanomiset ovat osuneet eri lailla eri työntekijäryhmiin

Jaa
Kaikille avoin webinaari raportin sisällöistä pidetään Zoomilla torstaina 23.4.2020 klo 8.00.
Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto
Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Taloustieteen tutkimukseen ja opetukseen erikoistunut Helsinki Graduate School of Economics (Helsinki GSE) perusti toissaviikolla talouden tilannehuoneen, joka tuottaa tietoa talouspoliittisen päätöksenteon tueksi ministeriöille ja muille julkisille tahoille koronaviruskriisin aikana. Tilannehuoneen tavoitteena on tarjota lähes reaaliaikaista tietoa kehityksestä yrityssektorilla, työmarkkinoilla ja koko yhteiskunnassa.

Tilannehuone julkaisee toisen raporttinsa torstaina 23.4.2020 klo 8.00, jolloin alkaa myös webinaari aiheesta Zoom-sovelluksella (linkki alla). Tässä toisessa raportissa tarkastellaan kuvioilla havainnollistaen, miten koronakriisin aiheuttamat lomautukset ja irtisanomiset ovat osuneet eri työntekijäryhmiin. Työntekijöitä tarkastellaan esimerkiksi alueittain, tuloluokittain ja koulutustasoittain.

Linkki webinaariin torstaina 23.4.2020 klo 8.00: https://aalto.zoom.us/j/62620252189

Suomenkielinen webinaari on kaikille avoin ja maksuton.

Lisätietoja tilannehuoneesta ja sen julkisia raportteja voi lukea Helsinki GSE:n sivuilla, https://www.helsinkigse.fi/.

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:
Professori Otto Toivanen, akateeminen johtaja, Helsinki Graduate School of Economics
puh. 050 353 7651
otto.toivanen@aalto.fi


https://www.helsinkigse.fi/

Kuvat

Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto
Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsinki Graduate School of Economics
Helsinki Graduate School of Economics

HELSINKI

https://www.helsinkigse.fi

Helsinki GSE on Aalto-yliopiston, Hanken Svenska handelshögskolanin sekä Helsingin yliopiston perustama taloustieteen tutkijakoulu ja tutkimusyksikkö. Se tarjoaa laadukasta koulutusta tulevaisuuden taloustieteilijöille perinteiset oppiainerajat ylittäen. Helsinki GSE tuottaa korkeatasoista tutkimusta, jolla on merkittävää tieteellistä ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä Suomessa että kansainvälisesti.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsinki Graduate School of Economics

Suomalainen huippututkimus osoittaa: Koronarokotteiden antama epäsuora suoja osoittautui odotettua pienemmäksi4.3.2022 12:00:00 EET | Tiedote

Helsinki GSE:n Tilannehuone -tutkimusryhmän uudessa tutkimuksessa tarkastellaan mRNA-koronavirusrokotteiden vaikutuksia niin suorasti kuin epäsuorastikin terveydenhuollon työntekijöillä ja heidän rokottamattomilla perheenjäsenillään. Tutkimus vahvistaa rokotteiden vaikutuksen rokotetuille ja antaa uutta tietoa koronarokotteen epäsuorasta suojasta erityisesti rokottamattomien lasten osalta. Tutkimus julkaistiin arvostetussa Nature Communications -tiedelehdessä.

Helsinki GSE:n Tilannehuoneen selvitys: Rokotukset suojaavat lapsia tehokkaasti tartunnoilta – 11-vuotiailla jopa kaksinkertainen määrä tartuntoja 12-vuotiaisiin verrattuna23.12.2021 14:48:19 EET | Tiedote

Koronatalouden tutkimusryhmä Tilannehuoneen tänään julkaistuihin tietoihin perustuen mRNA-rokotteet näyttävät suojaavan hyvin tartunnoilta myös lapsia, jotka ovat rokotettuja. Tartuntatautitietojen perusteella voidaan nähdä, että 11- ja 12-vuotiaiden lasten tartunnat kehittyivät pitkälti samalla tavalla aina syksyyn 2021 asti. Rokotukset 12–15-vuotiaille lapsille alkoivat elokuussa, jonka jälkeen voitiin havaita 11-vuotiailla selkeästi enemmän tartuntoja kuin 12-vuotiaiden ikäryhmässä.

Dataa yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi analysoinut Tilannehuone ajetaan alas vuoden loppuun mennessä10.12.2021 14:15:13 EET | Tiedote

Taloustieteen keskus Helsinki GSE:n yhteistyössä VATT:n kanssa keväällä 2020 perustama koronatalouden tutkimusryhmä, Tilannehuone, päättää toimintansa vuoden 2021 loppuun mennessä. Yli 20 tutkijaa taloustieteen eri alueilta työllistänyt datatuotanto ajetaan alas vaiheittain, eikä tutkimusryhmä pysty vastaamaan enää uusiin selvityspyyntöihin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye