Helsinki-päivänä illallistetaan yhdessä ja nautitaan kaupunginosakeikoista ympäri Helsinkiä

Helsingin syntymäpäivän kunniaksi on luvassa yli sata maksutonta tapahtumaa ympäri kaupungin, konserteista lasten taidetyöpajoihin ja saaristoretkistä kaupunkiviljelyyn. Helsinki-päivän ohjelma syntyy avoimen tapahtumahaun kautta yhdessä kaupunkilaisten ja erilaisten kaupunkitoimijoiden kanssa.
Lauantaina 11. kesäkuuta Illallinen taivaan alla kutsuu kaupunkilaiset kokoontumaan yhteisen ruokapöydän ääreen kesäisen Helsingin kaduille. Ensimmäistä kertaa Helsinki-päivänä vuonna 2013 järjestetty ja hetkessä loppuunvarattu Illallinen taivaan alla täyttää illaksi liikenteeltä suljetun Pohjois-Esplanadin.
Sunnuntaina 12. kesäkuuta Kuule Helsinki! -kaupunginosakeikat valtaavat naapurustot kantakaupungista itään ja pohjoiseen. Luvassa on musiikkia jazzista rockiin ja räppiin sekä koko perheen ohjelmaa Annantalon, Kustaankartanon seniorikeskuksen, Malmitalon, Maunula-talon, Stoan ja Vuotalon pihoilla sekä Kontulan ostarifestareilla. Malmitalolla esiintyy Malmilla kasvanut Mikael Gabriel ja Vuotalolla eri puolilla Itä-Helsinkiä asuneet Seksikäs-Suklaa ja Dosdela.
Espan lavan puolestaan ottaa sunnuntaina haltuun monimuotoinen joukko kulttuurin ja outsider-taiteen tekijöitä. Muun muassa elokuista Outsider Art Festivalia järjestävän Pertin Valinnan kuratoiman OAF Stagen ohjelmaan kuuluu inklusiivinen kattaus musiikkia ja performanssia. Päivän kruunaa brittiläinen Drag Syndrome -kollektiivi.
Kaupungintalolla nautitaan aamukahvit ja jaetaan joukko tunnustuksia
Viikonloppuun kuuluvat myös Helsinki-päivän perinteet. Sunnuntaipäivän käynnistävät pormestari Juhana Vartiaisen isännöimät kaupungintalon aamukahvit, joilla nautitaan raparperipiirakkaa ja kuullaan Helsinki-aiheisia runoja Harri Hertellin lausumana.
“Helsinki-päivä on ehdottomasti yksi vuoden kohokohdista. Tänä vuonna päivä tuntuu erityisen hyvältä, sillä kahden koronavuoden jälkeen pääsemme juhlimaan kaupunkimme syntymäpäivää ilman pandemian aiheuttamia erityisjärjestelyitä. Kutsu juhlimaan on yhteinen ja toivon, että jokainen löytää kivan tavan juhlistaa yhteistä kotikaupunkiamme”, pormestari Vartiainen sanoo.
Juhana Vartiainen ja apulaispormestarit Anni Sinnemäki, Paavo Arhinmäki, Nasima Razmyar ja Daniel Sazonov jakavat kultaiset Helsinki-mitalit kymmenelle ansioituneelle kansalaiselle. Lisäksi jaetaan vuoden tiede-, urheilu- ja kulttuuripalkinnot sekä tunnustukset vuoden helsinkiläisille taiteilijoille ja tutkimusapurahan saajille. Helsinki-päivänä muistetaan myös Helsinki-päivän vauvaa ja nimetään Stadin Kundi ja Friidu.
Helsinki-päivän koko ohjelma on tutustuttavissa verkossa: helsinkipaiva.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintäpäällikkö Laura Gottleben, laura.gottleben@eventshelsinki.fi, puh. 050 468 7243
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin tapahtumasäätiö toteuttaa Helsingin kaupungin merkittäviä yleisötapahtumia kuten Helsingin juhlaviikkoja, Lux Helsinkiä, Helsinki-päivää, Helsingin uudenvuoden juhlaa, Silakkamarkkinoita ja Tuomaan Markkinoita. Tammikuussa 2019 toimintansa käynnistänyt säätiö kehittää Helsingistä entistä toimivampaa ja vetovoimaisempaa tapahtumakaupunkia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin tapahtumasäätiö
Viikonloppuna päättynyt Musica nova Helsinki juhli nykymusiikin monimuotoista kenttää17.2.2025 10:26:21 EET | Tiedote
Suomen suurinta nykymusiikin biennaalia Musica nova Helsinkiä juhlittiin jälleen 5.–15. helmikuuta. Yhdentoista festivaalipäivän aikana koettiin lähes 40 konserttia ja muuta tapahtumaa, jotka keräsivät noin 7000 kävijää. Osa konserteista välitettiin lisäksi kotiyleisöille Ylen kanavilla. Seuraavaa festivaalia vietetään alkuvuodesta 2027 Tuuli Lindebergin johdolla.
Suomen suurin nykymusiikkifestivaali Musica nova Helsinki käynnistyy keskiviikkona3.2.2025 09:34:05 EET | Tiedote
Musica nova Helsinki järjestetään jälleen 5.–15. helmikuuta 2025. Nykymusiikin suomalaiset ja kansainväliset tekijät, teokset ja tuotannot yhteen nivova festivaali tutkii tällä kertaa yhteistyön, yhteisöllisyyden ja verkostojen voimaa. Festivaaliohjelmaan kuuluvat muun muassa nykymusiikin johtaviin yhtyeisiin lukeutuvien Ensemble Musikfabrikin ja Ensemble Recherchen vierailut. Festivaalin puheohjelmassa keskustellaan muun muassa siitä, miten nykymusiikin maailmassa voitaisiin paremmin huomioida erilaiset ihmisryhmät.
75 000 kaupunkilaista kokoontui Kansalaistorille uudenvuoden viettoon1.1.2025 00:48:56 EET | Tiedote
Vuoden vaihtumista juhlittiin Helsingissä jälleen näyttävästi kaupunkilaisten yhteisessä juhlassa Kansalaistorilla. Alkuillan koko perheen disko ja loppuillan suurkonsertti keräsivät Kansalaistorille noin 75 000 kävijää.
Vuoden vaihtumista juhlitaan jälleen yhdessä Kansalaistorilla27.12.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Windows95man, Anssi Kela, Sara Siipola ja Mirella tähdittävät Helsingin uudenvuoden juhlaa Kansalaistorilla 31.12. Lasten uusivuosi ja Skidit-disko käynnistävät aattoillan. Tapahtumat välitetään suorana Ylen kanavilla.
Tuomaan Markkinoilla vieraili ennätysmäärä kävijöitä22.12.2024 16:00:00 EET | Tiedote
Tänään päättyvillä Tuomaan Markkinoilla rikottiin kirkkaasti kävijäennätykset, kun runsaan kolmen viikon aikana joulutorilla vieraili arviolta yli 600 000 kävijää. Viime vuonna kävijäarvio oli noin 350 000. Myös myynti on käynyt joulutorilla aiempia vuosia vilkkaammin, ja esimerkiksi eri toimijoiden riisipuuroja on markkinoilla myyty noin 50 000 annosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme