Helsinki-Vantaan matkustuskokemus uudistuu täysin kevään ja kesän aikana
22.3.2022 11:22:51 EET | Finavia Oyj | Tiedote

- Koko kehitysohjelmamme on tähdännyt siihen, että Helsinki-Vantaan palvelut ja matkustusmukavuus ovat maailman kärkeä. Olemme investoineet paitsi vaihtomatkustuksen sujuvoittamiseen myös asiakaskokemuksen kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Uuden, edistyksellisen turvatarkastuksen avaaminen ja lentojen siirtäminen yhden katon alle ovat tärkeä osa palvelu-uudistustamme, sanoo Finavian tekniikasta, turvallisuudesta ja vastuullisuudesta vastaava johtaja Henri Hansson.
Elektroniikan ja nestepussit voi jättää käsimatkatavaraan
Osana Helsinki-Vantaan kehitysohjelmaa Finavia on hankkinut lentoaseman uuteen turvatarkastukseen huippumodernia teknologiaa. Uuden läpivalaisu- ja nesteanalysointilaitteiston ansiosta matkustajien ei enää tarvitse ottaa käsimatkatavaroista pois elektroniikkaa ja nestepusseja.
- Helsinki-Vantaan uusi turvatarkastusteknologia mahdollistaa sen, että esimerkiksi läppäreitä, puhelimia tai isoja järjestelmäkameroita ei enää tarvitse ottaa pois kantolaukuista tai käsimatkatavaroista. Myös muovipussit, joihin alle sadan millilitran nestepakkaukset pitää pakata, saavat jäädä käsimatkatavaraan, Hansson kertoo.
Turvatarkastuksen palvelu on aiempaa joutuisampaan, sillä kapasiteetti tuplaantuu. Myös uusi automaattilinjasto nopeuttaa matkustamista. Uuden turvatarkastuksen väljissä tiloissa matkustajat voivat rauhassa valmistautua ja pakata matkatavaroitaan.
- Olemme Finaviassa panostaneet laitteiden ja toimintatapojen testaukseen sekä turvatarkastajien koulutukseen. Myös matkustuskokemukseen on kiinnitetty huomiota jo suunnitteluvaiheessa. Esimerkiksi turvatarkastus on sininen, sillä tutkimusten mukaan sininen väri laskee stressitasoa, kertoo Hansson.
Helsinki-Vantaalla on samaan aikaan käytössä myös vanhoja laitteita, minkä vuoksi elektroniikka ja nestepussit joudutaan joillakin linjastoilla ottamaan pois laukusta. Kyse on kuitenkin siirtymävaiheesta, jonka aikana Finavian henkilökunta, turvatarkastajat ja opasteet ohjaavat matkustajia toimimaan oikein.
Uutta turvatarkastusteknologiaa on toistaiseksi käytössä vain isoilla Euroopan kentillä ja Yhdysvalloissa. Matkustaja voi matkan eri vaiheissa kohdata erilaisia turvatarkastuksia, joten eri toimintamalleihin on hyvä varautua ja seurata lentoasemakohtaisia ohjeita.
Terminaali 2 ja 1 jäävät historiaan: Helsinki-Vantaan lennot liikennöidään yhden terminaalin kautta
- Keskitämme kaikkien lentojen lähtöselvitykset ja matkatavaroiden luovutukset viime joulukuussa avattuun uuteen terminaalilaajennukseen ja sen upean puukaton alle. Matkustamisesta tulee helppoa ja sujuvaa. Enää ei tarvitse miettiä, mistä terminaalista on lähdössä tai mihin saapumassa. Tämä helpottaa myös vastaanottajia ja saattajia, sanoo Helsinki-Vantaan lentoasemanjohtaja Ulla Lettijeff Finaviasta.
Siirtyminen uusiin tiloihin tapahtuu kahdessa eri vaiheessa kevään ja kesän aikana. Ensimmäisessä vaiheessa 21.3.–23.5.2022 laajennusosan uuteen lähtöaulaan siirtyvät nyt terminaali 2:ssa liikennöivät lentoyhtiöt; kuten Finnair, Air Baltic ja British Airways.
- Toukokuun 24. päivänä avaamme suoran kulkureitin turvatarkastuksesta uudistuneelle porttialueelle. Matkustajalle avautuu avara lähtöporttialue, jossa on uusia myymälöitä ja kahvila. Matka terminaalin pääovelta lähimmälle lähtöportille on vajaat 200 metriä. Matka on varsin lyhyt verrattuna moniin muihin maailman lentoasemiin, Lettijeff kertoo.
Toinen vaihe alkaa 1. kesäkuuta, jolloin terminaali 1:ssä liikennöivät lentoyhtiöt kuten Norwegian, Lufthansa ja SAS siirtävät toimintonsa uusiin lähtö- ja tuloauloihin. Viimeistään 30. kesäkuuta Helsinki-Vantaalla siirrytään yhden terminaalin toimintamalliin. Terminaali 1:n lähtöselvitysalue, turvatarkastus ja matkatavaroiden luovutus sulkeutuvat.
Siirtymäkauden aikana matkustajia pyydetään seuraamaan Finavian tiedotusta sekä tarkistamaan verkkosivuilta matkustusohjeet ennen lentoasemalle tuloa.
Lettijeff toteaa, että nyt on hyvä aika toteuttaa historiallinen muutos.
- Helsinki-Vantaa täyttää tänä vuonna 70 vuotta ja sen kunniaksi voimme kääntää uuden lehden kohti lentoaseman tulevaisuutta. Uskon, että pystymme entistä mukavammin ja mutkattomammin palvelemaan matkustajia ja lentoyhtiötä.
FINAVIA OYJ
Viestintä
Kuvia median käyttöön: https://finavia.materialbank.net/NiboWEB/p/scpc/17966474/509565/fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Finavia media desk ma-pe klo 9-16
Puh:+358 (0)20 708 2002comms@finavia.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Lentoasemayhtiö Finavia johtaa ja kehittää 20 lentoasemaa eri puolilla Suomea. Mahdollistamme suomalaisille Pohjois-Euroopan parhaat lentoyhteydet ja varmistamme, että matkustaminen lentoasemiemme kautta on mutkatonta ja sujuvaa. Kaikki lentoasemamme ovat hiilineutraaleja. Teemme työtä, jota ilman maailma olisi kaukana.
www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finavia
www.twitter.com/helsinkiairport
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finavia Oyj
Appointment at Finavia: Joni Nojonen to become Airport Manager of Ivalo Airport19.3.2026 11:29:11 EET | Press release
Joni Nojonen will begin as the Airport Manager of Ivalo Airport on 11 May 2026. He will be responsible for managing the airport and contributing to cooperation with local stakeholders.
Nimitys Finaviassa: Joni Nojonen Ivalon lentoaseman päälliköksi19.3.2026 11:23:24 EET | Tiedote
Joni Nojonen aloittaa Ivalon lentoaseman päällikkönä 11. toukokuuta 2026. Hän vastaa lentokentän johtamisesta ja omalta osaltaan yhteistyöstä alueen sidosryhmien kanssa.
Helsinki Airport selected Best Airport in Northern Europe for the tenth time19.3.2026 09:10:05 EET | Press release
Helsinki Airport has once again received international recognition in the Skytrax World Airport Awards, being named Best Airport in Northern Europe for the tenth time. Finavia’s Helsinki Airport has consistently ranked among the best airports in its region thanks to its smooth passenger experience, efficient processes and high-quality services.
Helsinki-Vantaan lentoasema valittiin kymmenettä kertaa Pohjois-Euroopan parhaaksi lentoasemaksi19.3.2026 09:09:08 EET | Tiedote
Helsinki-Vantaan lentoasema on saanut jälleen kansainvälistä tunnustusta Skytrax World Airport Awards -palkinnoissa. Lentoasema valittiin Pohjois-Euroopan parhaaksi lentoasemaksi jo kymmenettä kertaa. Finavian Helsinki-Vantaan lentoasema on jo pitkään sijoittunut alueensa parhaiden lentoasemien joukkoon. Tunnustus perustuu sujuvaan matkustuskokemukseen, tehokkaisiin prosesseihin ja laadukkaisiin palveluihin.
Uusi ravintola- ja myymäläalue avautui Helsinki-Vantaalla – pohjoismaisten brändien tunnelmallinen kokonaisuus18.3.2026 09:20:17 EET | Tiedote
Finavia on avannut Helsinki-Vantaan lentoaseman Schengen-porttialueelle uuden inspiroivan alueen, joka tuo lentoasemalle palan suomalaista luontoa. Maaliskuussa 2026 valmistuneella alueella on juuri avannut ovensa neljä uutta myymälää ja kahvila-ravintola.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




